sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Lappeenrannan laulukilpailujen ennakkokilpailu II (2021)


Viikonlopun urakka on ohi ja tuntuma tämän hetken nuoreen äänitarjontaan on saatu. Sunnuntain kattaus oli kokonaisuutena laadukkaampi. Sopraanojen ja mezzojen joukosta löytyi useita laulajia, joiden jatkoja ensi vuoden alussa odotan mielenkiinnolla.

Miesten puolelta ilahdutti tenorien esiinmarssi, mutta valitettavasti miesten taso ei vastannut kyllä odotuksia. Toivottavasti tämä oli monelle ensi kokeilu kilpailuista ja seuraavalla kerralla töitä on tehty perusasioidenkin parissa.

Jännitys näkyi ja kuului monen laulajan esityksestä. Se on ymmärrettävää ja latu tasoittuu kokemuksen karttuessa. Edelleen muistuttelen, että tarinan kertominen ja draaman kaaren luominen tekstin perusteella on esityksen sydän. Oikeat sävelet ja tekniikka ovat toki myös tärkeitä, mutta itse ainakin valitsen mieluummin syvällisen tarinan tulkinnan steriilin laulun sijaan.

Vielä lopuksi vinkki kaikille pianisteille, jotka aikovat joskus esiintyä laulajien kanssa. Kannattaa käydä tsekkaamassa miten alan ammattilaiset toimivat. Ennakkokilpailuissa oli järjestäjien puolesta aivan huippupianisteja. Kristian Attila, Kiril Kozlovski, Hans-Otto Ehrström ja Tuula Hällström ovat loistavia. Jokaisella on oma luonteensa, mutta he kaikki tukevat laulajia mainiosti ja ymmärtävät balanssin tärkeyden. Oman säestäjän mukaan ottaminen ei välttämättä ole paras valinta.

Jatketaan ihmettelyjä tammikuussa. Onnea jatkoon pääseville ja muille kannustusta seuraavaa kertaa varten. Mukavaa syksyä kaikille!

lauantai 23. lokakuuta 2021

Lappeenrannan laulukilpailujen ennakkokilpailu I (2021)


Korona-ajan taidetyhjiössä olin unohtanut Lappeenrannan laulukilpailujen syklinkin. Onneksi havahtuminen kilvoitteluun tuli ennen lipunmyynnin alkua ja sain hankittua lippupaketin vuodenvaihteeseen. Ennakkokilpailukin sopi onneksi kalenteriin, joten loppukesä huipentuu näin tuhtiin annokseen nuoria laulajia.

Tällä kertaa ennakkokilpailuun ilmoittautujia oli 56 ja lauantain annos yleisön osalta oli 17 kandidaatin esittely. Tuomaristo käy vielä tänään läpi esityksiä tallennekandidaattien osalta ja huomenna on loppujen elävien esiintymisien vuoro.

Itselleni tämä on neljäs kerta, kun pääsen seuraamaan Lappeenrannan laulukilpailua alusta asti. En osaa ainakaan vielä tämän päivän perusteella osaa vertailla tasoa edellisiin. Ennakkokilpailussa skaala on laajempi. Nuorista laulajista osa on vielä hieman raakileita ja ennakkokilpailukin antanee hyvää kokemusta paineen alla laulamisesta. Osalla on selkeästi hieman enemmän kokemusta tai/ja näkemystä laulamisen ja esittämisen suhteen, joka kyllä käy ilmi esiintymisvarmuudesta ja asenteesta.

Ennakkokilpailuun osallistujat saavat valita yhden suomalaisen suomen- tai ruotsinkielisen laulun ja yhden ooppera-aarian. Tänä vuonna valinnat tuntuvat olevan mukavan monipuolisia. Aina ei laulun ja aarian yhdistelmä osu aivan nappiin. Vaikka toisaalta kannattaisi valita hieman eri luonteiset laulut, niin jos oma ääni ei taivu vaikkapa dramaattisempaan lauluun lyyrisen aarian ohella, niin omien vahvuuksien korostaminen teosvalinnoissa tuntuisi luontevalta.


Edelleen myös konsonanttien muistaminen olisi elintärkeää. Varmaankin laulunopettajat painottavat tekstin selkeyttä, mutta toisinaan se valitettavasti tuntuu jäävän vokaliisin hampaisiin. Konsonantit tekevät tekstistä tekstin, tarinan, jota varten koko laulu on luotu. Vokaalit sitovat konsonantit yhteen ja antavat sanoille loppuhäntää, mutta jos laulussa on teksti, suotakoon sille mahdollisuus tulla tulkituksi laulajan toimesta.

Ei lauantain annos huonolta vaikuttanut. Selkeitä omia suursuosikkeja ei vielä tullut, mutta monta hyvää laulajaa tuli jo bongattua joiden jatkoa seuraan mielenkiinnolla.

Lopuksi ravintolavinkki. Valtakadun Lalo-ravintola saa peukutuksen. Hyvää ruokaa ja mukava henkilökunta. ;)

lauantai 2. lokakuuta 2021

Spartacus - jo muinaiset roomalaiset...

 Baletti: Spartacus - Kansallisooppera 2021-10-1

© 2020 Roosa Oksaharju
Pitkä kuiva kauteni elävän näyttämötaiteen parissa päättyi vihdoin eilen illalla. Sain nauttia täydessä tuvassa Kansallisbaletin kauden ensimmäisestä ensi-iltauutukaisesta Spartacuksesta. Spartacus on Aram Hatšaturjanin sävellystuotantoa vuodelta 1954 ja Kansallisbaletin uusi koreografia Lucas Jerviesin käsialaa Australiasta vuodelta 2018.

Spartacus baletin tarina pohjautuu löyhästi oikeaan historialliseen henkilöön, traakialaiseen gladiaattoriin Spartacus, joka eli 100 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Spartacus oli kolmannen orjasodan johtajia Rooman tasavallan aikana. Spartacuksen tarina sai suosiota viime vuosituhannen loppupuolella varsinkin kommunistien keskuudessa, tämä tausta löytyy myös Spartacus baletin juurien ympäriltä. Tarinaa on helppo ymmärtää alistamisen, vallankäytön ja totalitarismin viitekehyksien ympäriltä ja kääntää syyttävää sormea ajankohtaan sopivaan suuntaan. Ja parasta tietysti on se, että sormen kohde ja sen osoittaja voivat molemmat olla tyytyväisiä näkökulmaansa.

Koreografi Lucas Jervies ja lavastaja Jérôme Kaplan ovat antaneet omalle tulkinnalleen kevyen henkäyksen viime vuosisadan ongelmatuoksuja. Rooman konsulin Crassuksen, eli baletin pahiksen, joukot liikkuvat punalippuja heilutellen ja totalitarismin henki leijuu eleissä. Sinänsä pahan merkit eivät katso kalenteria ja vuosisatoja, vaan esillepano sopii hyvin parin tuhannen vuoden takaiseen maisemaan.

Itselleni Spartacus baletin suurin ongelma on väkivallan käsittely tanssin avulla. Oma mielikuvani gladiaattoritaisteluista on ennen kaikkea sorrosta syntyvä ja sitä ylläpitävä väkivaltasirkus. Spartacus baletti joutuu käsittelemään ja esittämään fyysistä väkivaltaa, jonka tulkintaan tanssi on haastava väline. Ennen kaikkea haastava väline klassisesta baletista kumpuavana taidemuotona. Vaikka tanssi on fyysistä, sen klassinen esittäminen tarjoaa minun mieleeni enemmänkin yksilön sisäisen maailman peilauksen liikkeenä, kuin fyysisen väkivallan kivun ja kauhun kuvailun liikkeenä. Gladiaattoritaistelusta on hankala saada omaa mielikuvaani vastaava esillepano ilman jonkinlaista viittausta kipuun ja tuskaan mitä siihen sisältyy. Tietysti tämän pitäisi olla vaaratonta esittäjille, mutta samalla vakuuttaa katsoja siitä, että tämän reaaliversio ei oikeasti ole tervettä toimintaa. Elokuvissa tuo on mahdollista, mutta mielestäni erittäin haastavaa balettinäyttämöllä ilta toisensa jälkeen.

© 2020 Roosa Oksaharju

Jervies ja Kaplan onnistuvat kuitenkin kokonaisuutena mielestäni varsin hyvin. Jotta koko homma ei menisi äijien nahisteluksi on juoneen otettu mukaan Spartacuksen naisystävä, jonka eroa Spartacuksesta juoni myös mukailee. Konsuli Crassuksen lapsia en sijaan ymmärrä. Kun ainoa oikea syy saada kaksi lasta lavalle on antaa vihje, että sorto siirtyy sukupolvelta toiselle (mikä kyllä toteutuukin; siis se vihje), niin valitettavasti lapset tuntuvat aiheuttavan vain aina sen ihastuneen huokauksen yleisön joukosta; pilttejä lavalla...

Ensi-illan solistikaarti oli mainio. Micha Krčmář nimiroolissa oli uljas ja muodosti hienon parin naisystäväänsä Flavia esittävän Zhiyao Chen kanssa. Philippe Béran johti orkesteria, jonka elävään ääneen meni hetki totutellessa, koska edellisestä kerrasta oli jo niin kauan aikaa.

© 2020 Roosa Oksaharju

Ei Spartacus pääse kovin korkealle suosikkibalettilistallani. Hatšaturhanin musiikkia monet kovasti kehuvat, ei sekään minuun hirvittävän suurta vaikutusta tee. Mutta kokonaisuutena Spartacus balettiproduktio saa minulta plussat. Se ei ainoastaan viihdyttänyt kauneudellaan ja liikkeellään paria tuntia, vaan ennen kaikkea sai pohtimaan omaa oikeutustaan, tulkintaansa ja katsojan suhdetta esittämiinsä asioihin. Jos se ei ole onnistunut taidekokemus, niin mikä on?