Ooppera: Siegfried - Kansallisooppera 2023-3-24
 |
| © 2023 Mikki Kunttu |
Kansallisoopperan Ring-sarja etenee kolmanteen osaansa, Siegfriediin. Pöpöjen takia aikataulullisesti haastava tetralogia alkoi 2019 Reininkullalla ja jatkui 2022 Valkyyrialla. Jumalten tuho on näillä näkymin tulossa 2024 ja toivottavasti pian sen jälkeen koko sarja nopealla viikkoaikataululla.
Ohjaaja Anna Kelo, lavastaja Mikki Kunttu ja puvuista vastaava Erika Turunen ovat jälleen pyöräyttäneet aikakoneen säätimiä, ja nyt Siegfried on jossain nykyajan tuntumissa. Taaskaan aikakoneen tarkalla numeroasetuksella ei ole sen suurempaa väliä, mutta eteenpäin ollaan joka tapauksessa myös epookissa Valkyyrian jälkeen edetty.
Ensimmäisen näytöksen mielenkiintoisia havaintoja ovat Mimen metsäluolan esittäminen pienenä leirinä, jossa Mime puuhastelee seppänä autonraaskapajassaan, joka tuntuu samalla toimivan kuntosalin mömmöbaarikeskuksena Siegfriedin virittämiseksi superiskuun sormuksen hankkimiseksi Mimen hallintaan. Siegfriedin valmisteluun leiristä löytyy kuntosalivarusteiden ohella myös sairaalasänky, jossa lepäävän Siegfriedin pulssia ja kuntoa Mime vahtii sairaalainstrumenttien ja nesteytyspussien avulla. Mime ei selvästi luota pelkästään Nothung-miekkaan Fafnerin kukistamisessa, vaan haluaa varmistaa että Siegfried on myös timmissä fyysisessä iskussa. Ehkäpä lihashuolto onkin tarpeen, kun Siegfriedin karhukaverinakaan ei ole elävä versio niiniköyden päässä, vaan kookas pehmokarhulelu.
 |
| © 2023 Stefan Bremer |
Wotanin Vaeltajahahmon habitus tuo minun mieleeni vinkkejä, että hän olisi tutustunut matkoillaan itämaisiin henkistymisrituaaleihin. Hiusvapaa pää, munkkivaatteet ja käsieleet tuovat tuulahduksen idän ihmeistä. Samaa henkeä ja hiusmuotia on myös kolmannessa näytöksessä Erdan levitoivassa meditaatioistunnossa. Ensimmäinen näytös päättyy Siegfriedin rullatessa karttaa lukevaa Mimeä sairaalasängyssä kohti Fafnerin piilopaikkaa.
Toisessa näytöksessä Fahnerin Kadeluolan hoodeilla Vaeltajan ja Alberichin kuulumisten vaihdon jälkeen Siegfried kantaa Mimen reppuselässä paikalle. Näytöksen tapahtumapaikka, mystinen metsäluolan suuaukkoaukio, oli Mikki Kuntun lavastuksen ja valaistuksen taidonnäyte. Viiteen palkkistruktuurirakennelmaan heijastettin metsämaiseman ohella tarinan edetessä viitteitä Fafnerin kasvoista. Myös lavan takaosa on kombinaatio palkeista ja kallioista, ja kaiken kruunaavat valot. Omaan makuuni toisen näytöksen lavastus oli erinomainen sekoitus julmaa näyttävyyttä ja muotojen viitteitä perusrakenteiden myyttisiin pohjiin.
 |
| © 2023 Ralph Larmann |
Ehkäpä Fafnerin kuolema olisi voitu ratkaista jotenkin toisinkin. Nyt Fafnerin fyysinen hahmo ilmaantuu kotelosta kuoritumispuvussa (?) ja Siegfried hoitelee Fafnerin pois päiviltä. Ehkei aivan lohikäärmetaistelun veroinen ratkaisu.
Toinen mielenkiintoinen ratkaisu oli metsälinnun hahmon muuttaminen kumisaapasjalkaiseksi pipopäiseksi lettitytöksi. Sinänsä tarinan kannalta tuo toimii hyvin. Ainoa ongelma minkä tuossa koen on se, että Siegfriedin ei pitäisi nähdä naista ennen kuin hän kohtaa Brünnhilden. Tietysti Siegfried voi kokea tämän metsälinnun hahmon vaikka eteerisenä metsäkeijuna, mutta silti.
Vierustoverini kommentoi toisen näytöksen jälkeen Siegfriediä sarjamurhaajaksi. Enpä ollut aikaisemmin ajatellut asiaa tuolta kannalta, Siegfriedhän tosiaan vapauttaa suht' peräkkäin sekä Fafnerin ja Mimen elämän langoistaan...
 |
| © 2023 Ralph Larmann |
Kolmannen näytöksen lavastus jatkaa näyttävää linjaa. Erinomainen leikkaus on Vaeltajan ja Erdan kuulumisten vaihdon jälkeen toisessa kohtauksessa Vaeltajan ja Siegfriedin kohtaaminen näyttämön etuverhon edessä. Verhon yksinkertainen suorakaidekuvio vie ajatukset Kubrickmaisiin monoliitteihin. En tiedä oliko tarkoitus. Näytöksen ensimmäisen kohtauksen Vaeltajan oravanpyörämatkailun ja kolmannen kohtauksen tuliympyrän välillä on hieno yhteys. Komea lavastus.
Siegfriedin seksuaalisuus hyrähtää huippuunsa Brünnhilden naiseksi toteamisen jälkeen. Käsi eksyy omiin nivusiinsa jatkuvasti, ja Brünnhilde on aluksi hätää kärsimässä. En muista noin kiimaista Siegfriediä nähneeni, mitäköhän pillereitä se Mime Siegfriedille syötti.
Kaikin puolin mainio Siegfried ohjaus. Erittäin näyttävä lavastus. Symboliikalla on korvattu isompia ongelmakohtia onnistuneesti pienemmillä.
 |
| © 2023 Mikki Kunttu |
Hannu Lintu on mainio Wagner-kapu. Orkesteri pauhasi oikeissa kohdissa ja missään vaiheessa eivät solistit peittyneet orkesterin alle. Nimiroolissa yhdysvaltalainen Daniel Brenna oli erinomainen komeaääninen Siegfried. Dan Karlström teki upean Mimen ja Jukka Rasilainen ilmeikkään Alberichin. Matti Turunen Fafnerin roolissa sai aluksi ääneensä lisättyä sähköistä kaikua. En yleensä pidä oopperalavalla sähköisestä äänenmuokkaamisesta, mutta Fafnerin tarjoiltuun esillepanoon tuo sopi. Matin komeaa bassoa kyllä kuuntelee mieluusti ilmankin. Ja Tommi Hakala jatkaa vakuuttavaa työtään Wagnerin parissa. Tampereen Hollantilaisen jälkeen Vaeltaja oli jälleen nappisuoritus.
Siegfried on pääasiassa miesäänten ooppera, mutta miesten keskellä Sari Nordqvist tulkitse hienon Erdan ja Krista Kujala oli kerrassaan valloittava metsälintu, sekä äänellisesti että draamallisesti. Johanna Rusasen Brünnhilde ei jättänyt mitään toivomisen varaan, aivan mahtava lopetus oopperalle.
Uusi Ring-tuotanto on parantunut osa osalta. Jumalten tuhon odotukset ovat todella korkealla.
