Konsertteja: Kuhmon kamarimusiikki 2012-07-24

Tämän vuotinen Kuhmon reissu sai uljaan päätöksen kolmen konsertin voimalla. Ensimmäinen konserteista sisälsi Beethovenin viulusonaatin "Kevät" ja saman säveltäjän septeton. Viulua soitti sekä sonaatissa että septetossa Elina Vähälä. Vähälä on suosikkejani, joten odotukset olivat korkealla. Sonaatissa pianoa soitti Valeria Resjan. Resjan ei ole minua hirveästi sytyttänyt, hän tuntuu hieman varovaiselta ja kliiniseltä korvaani. Sonaatti olikin mielestäni epätasapainoinen tästä johtuen, Beethoven kun tarvitsee välillä heittäytymistä, viulusta sitä löytyi, pianosta ei. Septettissä ei sitten huomauttamista ollutkaan. Beethoven on ensimmäisiä suuria rakkauksiani.

Toisen konsertin teemana oli taasen Bach. Mutta kaikki teosvalinnat vähän kikkaillen. Aluksi kuudes soolosellosarja soitettuna tenorialttoviululla. Soittajana Thomas Riebl, mainio pelimanni. Sitten Mozartin Preludi ja fuuga d-molli KV 404a/1, joka pohjautuu Bachin BWV 853:een. Mainiosti tulkittuna Siljamari Heikiheimon, Vladimir Mendelssohnin ja Tuomas Lehdon toimesta. Seuraavana oli vuorossa Ignaz Moscheles Preludeja op. 173, jotka taasen pohjautuvat Bachin Das Wohltemperierte Klavieriin. Siinä Juhani Lagerspetz ja Marko Ylönen iloittelivat tempomittari punaisella. Väliajan jälkeen Roope Gröndahl tuli soittamaan Brahmsin sovituksen Chaconnesta ja Théodore Szánton pianosovituksen BWV 546:sta. Roope nosti osakkeitaan omassa pianopörssissäni, hienoa soittoa. Konsertin päätteeksi kuultiin vielä Mari Palon ja kahdeksan sellistin tulkitsema Villa-Lobosin Bachianas Brasileiras nro 5. Hieno konsertti tämäkin, Bach on myös suuria rakkauksiani.

Oman Kuhmon reissun päättävässä illan viimeisessä konsertissa Soile Isokoski ja Marita Viitasalo sitten räjäyttivät potin. Edellisestä Isokosken resitaalistani onkin kulunut jo useampi vuosi. Tänään ladyt olivat loistavassa iskussa. Hieno ohjelma: molemmat puolet aloitetaan suomalaisella musiikilla ja sen jälkeen Berliozia ja Straussia. Isokosken ääni sopii erityisen hienosti Straussiin. Joka on, lieneekö tarve mainita, suuria rakkauksiani. Isokoski on armoitettu tulkitsija joka kostutti ainakin minun silmäni moneen otteeseen. Ja ne korkeat, hiljaiset äänet... Isokoski ja Viitasalo ovat tehneet pitkään yhteistyötä ja se kuuluu. Nappiresitaali!