torstai 19. toukokuuta 2022

Koko Karita show

 Konsertti: Koko Karita - Kansallisooppera 2022-05-18

© 2022 Heikki Tuuli

Karita Mattila palaa keväällä Kansallisoopperan lavalle kuuden esityspäivän voimalla. Mattilan ympärille on koottu ohjelmisto, joka avaa laajemman repertuaarin shown Mattilan ystäville. Esitysten kapellimestarina toimii Dalia Stasevska ja esityskokonaisuuden on ohjannut Jussi Nikkilä.

Konsertin alkupuoli on todellinen helmi, Francis Poulencin pienoisooppera Ihmisen ääni. Mattilan tulkintataidot pääsevät täyteen loistoon, naisen käydessä puhelinkeskustelua entisen miesystävänsä kanssa. Stasevskan luotsaama orkesteri täydentää mainion audionautinnon. Ihmisen äänen lavastus on kuvaelma naisen asunnosta, joka sopii ohjauksellisesti haastavan oopperan taustalle hienosti. Näyttämän yläreuna on varattu projektointikankaalle, johon heijastetaan dramatisoituja kohtauksia tarinan taustoista ja tulevaisuudesta oopperan edetessä. Aluksi elokuvaidea tuntui hyvältä, mutta pian havahduin seuraavani elokuvaa jättäen lavan elävät tapahtumat taustamusiikiksi. Mattilan livedraama sekä äänen, että lavatapahtumien osalta ei tarvitse välttämättä ekstravisualisointeja; elävän esityksen ja herkän musiikin intensiteetti osaltani helposti kärsii huomion jakamisesta.

© 2022 Heikki Tuuli

Väliajan jälkeen orkesteri oli noussut lavalle ja seurasi näyttävä Mattila show sähköisesti vahvistetun äänen kera. Valitettavasti omalta osaltani en osaa nauttia Mattilan äänestä näennäisesti kevyemmän ohjelmiston parissa. Fraseeraus ja äänen hyväksikäyttö ei ole genren "ammattilaisten" veroista. Ei se huonolta kuulosta, mutta ei minun makuuni. Mutta erittäin näyttävä lavashow joka upposi kyllä yleisöön.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Billy Budd merihirviön uhrina

 Ooppera: Billy Budd - Kansallisooppera 2022-04-03


© 2022 Heikki Tuuli
Yhdysvaltalainen kirjailija Herman Melville työsti viimeisinä elinvuosinaan tarinaa Billy Buddista, merimiehestä joka juonittelun ja onnettomien sattumien kautta kohtaa kuolemansa sotaoikeuden tuomitsemana. Melville ei saanut luonnoksistaan valmista romaania koottua ennen kuolemaansa vuonna 1891 ja tarinaa kasattiin kokoon useampaan otteeseen myöhemmin eri editorien toimesta. Englantilaiset E. M. Forster ja Eric Crozier muokkasivat tarinan oopperalibreton muotoon Benjamin Brittenin pyynnöstä ja ooppera sai ensiesityksensä vuonna 1951. Muokkauksien jälkeen nykyisin esitettävä kaksinäytöksinen versio on vuodelta 1964.

Melvillen Mody Dick romaanin olen aikanaan nuorena koltiaisena lukenut, mutta Billy Buddin tarina on tuttu vain Brittenin oopperan kautta. Kansallisoopperan uutukainen on tuontitavaraa Norjan ja Puolan kansallisoopperoiden yhteistuotannosta. Vain miesääniä sisältävän oopperan on näyttämölle tuonut naiskolmikko; ohjaajana Annilese Miskimmon, lavastuksesta ja puvuista vastaava Annemarie Woods ja valaistuksen suunnitellut Paule Constable.

Alkuperäinen tarina sijoittuu vuoteen 1797 ja Englannin laivaston puuhasteluihin Ranskan vallankumouksen jälkiaalloissa. Alunperin paikkana on purjelaiva, mutta Miskimmon pikakelaa historiaa puolitoista vuosisataa ja päätyy merenpinnan alle toisen maailmansodan aikoihin sukellusveneeseen. Paikkapäivitys toimii kelpo tavalla korostaen suljetun yhteisön ahtautta. Tietysti literaalisti librettoa lukien vaikkapa purjeiden kanssa puuhastelu ja kannen hiekoitus eivät käy järkeen, mutta harva asiahan oopperoissa yleensä käy.

Tarina äärimmäisen lyhyesti kerrottuna on seuraava: Billy Budd saapuu/joutuu uuteen palveluspaikkaansa ja väärinkäsityksen takia joutuu öykkäriesimiehen silmätikuksi. Myöhemmin änkytyksen takia Billy ei saa tekojaan selitetyksi, vaan turhautuu ja nyrkin iskulla tappaa esimiehensä. Hänet tuomitaan kuolemaan.

© 2022 Tuomo Manninen

Oopperassa keskeinen hahmo on laivan kapteeni. Hän kokemuksensa Billysta on positiivinen, muu miehistö kehuu tätä. Kapteeni on itse paikalla Billyn tappaessa öykkäriesimiehen. Kapteenin suurin paradoksi lienee klassinen ero lain ja oikeuden välillä. Lain kirjaimen mukaan Billy kuuluu roikkumaan hirttoköyteen, mutta olisiko kapteeni voinut lieventää rangaistusta taustoittamalla asiaa enemmän? Libretossa tarinan kehyksenä on kapteenin muistelot aiheesta eläkevuosiensa ajalta. Ilmiselvästi asia on jäänyt kaivelemaan kapteenia.

Billy Buddin rooli libreton tarinassa on lähinnä reflektiivinen. Billyllä ei ole historiaa, hänestä ei tiedetä mitään taustoja. Hän on pidetty ja saa helposti ystäviä. Billy ei oikein tee itse mitään, vaan reagoi muiden tekemisiin ja änkytyksen takia turhautuu väärässä kohtaa omaan ongelmaansa. Kuten Juhani Koivisto teosesittelyssään mainitsi, on Billy Budd helppo nähdä kristushahmona. Hyvää tekevänä, joka tuomitaan epäilyttävin perustein. Ohjauksessa Billyn loppuaaria sukellusveneen pohjakerroksessa lannevaatteessa (kuunsäteen loisteessa :) ) saa henkilöohjauksen koreografian osalta odottamaan, että nousevatko ne kädet vielä ristiasentoon... Eivät nousseet.

Oopperalibreton mielenkiintoisin hahmo on asemestari John Claggart, pahiksemme. Hän ottaa Billyn erikoistarkkailuun päällystön pyynnöstä huonomuistisen väärinkäsityksen vuoksi. Vehkeilyn ja juonittelun avulla hän saa Billyn epäilyksenalaiseksi, joka sitten koituu Billyn, ja hänen itsensä,  kohtaloksi. Keskeisessä Claggartin aariassa hän pohtii toimiaan ja suhdetta Billyyn. Ei tarvitse olla kovin hääppöinen keittiöpsykologi tulkitakseen tekstin perusteella Claggartin vihan Billya kohtaan olevan myös peilausta hänen omasta epävarmuudestaan liittyen omaan seksuaalisuuteensa.

© 2022 Heikki Tuuli

Tuotannon osalta Miskimmonin Billy Budd saa vahvat plussat minulta. Epookin ja paikan siirto toimii ok. Se mikä tekstin tarkkuudessa menetetään, saadaan ilmapiirinä takaisin.

Hannu Linnun johtamana Brittenin partituuri saa arvoisensa kohtelun. Orkesteri soi komeasti ja erityispeukut soolopuhaltajille "Come along, kid!" ja "Look!" kohtausten taustoilla.

Keskeinen solistikolmikko oli kerrassaan mainio. Ville Rusanen lauloi nimiroolin hienosti ja Peter Weddin kapteeni oli pohdiskeleva. Timo Riihosen Claggart oli kerrassaan herkullinen ja erityismaininnan anasaitsee myös toinen basso Matti Turunen Danskerina.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Talvinen matka kevään keskellä

Pitkästä aikaa pääsin piipahtamaan Konserttihovissa nauttimassa Winterreisesta. Tommi Hakala ja Kristian Attila tarjosivat vakaan esityksen suurklassikosta. Winterreise on aina elämys, niin nytkin...

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Salome - Nuorukaisen sisäinen matka

Salomen ohjaaja Christof Loy on yleensä kädenjäljellään jättänyt positiivisia mielikuvia. Tämä on hänen neljäs kokemani ohjaus. Aikaisemmat Berliinin Jenůfa, Tukholman Parsifal ja Helsingin Tosca ovat kaikki olleet omaleimaisia tulkintoja, Parsifalin ollessa ehdottomasti paras kvartetista. Kansallisoopperan uutukaisesta Salomesta, en oikein löytänyt puhuttelevaa näkökulmaa.

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli

Lavastus on yksinkertaisen karu. Steriili palatsin nurkka, jossa on kaksi ovea, tuoli ja kivenlohkare. Symbolismin puolelle taivutaan ja pidetään kaikki lähestymissuunnat avoimina. Kaikki ovat pukeutuneina mustiin pukuihin. Pieniä eroja puvuissa löytyy, joilla voi kuvitella jakavansa porukan libreton mukaisiin ryhmiin. Ainoat poikkeukset miesten pukumuodista ovat Herodias, jolla on tumma naisten mekko, Jokanaan, joka aloittaa lavatyöskentelyn alasti ja itse Salome, joka kuoriutuu perhosen tavoin miesten puvusta aamutakin kautta valkeaan prinsessamekkoon.

Jokanaan alastomuus sai aikaan odotuksen, että toisten suosimien mustien pukujen joukkomuoti on merkittävä kontrasti ryhmäpaineen kannalta. Jotenkin se lupaus jäi kuitenkin lunastamatta. Onko Jokanaan alastomassa uskossaan puhtaampi kuin muut? Vai onko hän vain silmänruokaa Salomen seksuaaliselle heräämiselle? Loy ei muuten riisu Salomea huntutanssin aikana, vaan sen lopuksi siirtää Salomen ja Herodeksen oven taakse häveliäästi hoitamaan aktin.

Herodiaan paashi on paljon kiinnostuneempi Narrabothista kuin emännästään. Narrabothin henkiin herääminen loppupuolella laittaa kokonaisuuden tulkintaan lisäongelmia. Libreton ja koko tarinan tulkitseminen lavatapahtumien avulla ei muutenkaan ole helppo tehtävä. Kukaan ei kohtele Jokanaania kuin vankia. Tuntuu kuin koko palatsin nurkka olisi vain teinitytön aivolohko, jossa seksi, viha, rakkaus ja väkivalta pullahtelevat vuorotellen etualalle.

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli
Lopussa Salome ei saa Jokanaan päätä hopeavadilla, vaan Salome saa selittää kaipauksensa täyttymyksen kokonaiselle Jokanaalle. Huipennuksessa pari poistuu toisesta ovesta hohtavaan kirkkauteen, Liebestodia mukaillen.

Ohjauksesta jää kyllä minulle aikamoisen sekava kokonaiskuva. Mikä kyllä sinänsä varmaankin kuvaa teinin pään sisältöä pahimpina kasvuhetkinä. Salomen olisi varmaan voinut riisua aikaisempien tulkintojen painolastista toisinkin.

Musiikki ei sen sijaan pettänyt. Toisen suosikki Richardini partituuri soi hienosti Hannu Linnun johtamana. Solistit suoriutuivat hienosti. Vida Miknevičiūtė suoriutui hienosti vaikeasta pääroolista ja Nikolai Schukoff oli erityisen hyvä Herodes. Andrew Foster-Williams oli kelpo Jokanaan.
© 2022 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli