sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Lappeenrannan laulukilpailujen ennakkokilpailu II (2021)


Viikonlopun urakka on ohi ja tuntuma tämän hetken nuoreen äänitarjontaan on saatu. Sunnuntain kattaus oli kokonaisuutena laadukkaampi. Sopraanojen ja mezzojen joukosta löytyi useita laulajia, joiden jatkoja ensi vuoden alussa odotan mielenkiinnolla.

Miesten puolelta ilahdutti tenorien esiinmarssi, mutta valitettavasti miesten taso ei vastannut kyllä odotuksia. Toivottavasti tämä oli monelle ensi kokeilu kilpailuista ja seuraavalla kerralla töitä on tehty perusasioidenkin parissa.

Jännitys näkyi ja kuului monen laulajan esityksestä. Se on ymmärrettävää ja latu tasoittuu kokemuksen karttuessa. Edelleen muistuttelen, että tarinan kertominen ja draaman kaaren luominen tekstin perusteella on esityksen sydän. Oikeat sävelet ja tekniikka ovat toki myös tärkeitä, mutta itse ainakin valitsen mieluummin syvällisen tarinan tulkinnan steriilin laulun sijaan.

Vielä lopuksi vinkki kaikille pianisteille, jotka aikovat joskus esiintyä laulajien kanssa. Kannattaa käydä tsekkaamassa miten alan ammattilaiset toimivat. Ennakkokilpailuissa oli järjestäjien puolesta aivan huippupianisteja. Kristian Attila, Kiril Kozlovski, Hans-Otto Ehrström ja Tuula Hällström ovat loistavia. Jokaisella on oma luonteensa, mutta he kaikki tukevat laulajia mainiosti ja ymmärtävät balanssin tärkeyden. Oman säestäjän mukaan ottaminen ei välttämättä ole paras valinta.

Jatketaan ihmettelyjä tammikuussa. Onnea jatkoon pääseville ja muille kannustusta seuraavaa kertaa varten. Mukavaa syksyä kaikille!

lauantai 23. lokakuuta 2021

Lappeenrannan laulukilpailujen ennakkokilpailu I (2021)


Korona-ajan taidetyhjiössä olin unohtanut Lappeenrannan laulukilpailujen syklinkin. Onneksi havahtuminen kilvoitteluun tuli ennen lipunmyynnin alkua ja sain hankittua lippupaketin vuodenvaihteeseen. Ennakkokilpailukin sopi onneksi kalenteriin, joten loppukesä huipentuu näin tuhtiin annokseen nuoria laulajia.

Tällä kertaa ennakkokilpailuun ilmoittautujia oli 56 ja lauantain annos yleisön osalta oli 17 kandidaatin esittely. Tuomaristo käy vielä tänään läpi esityksiä tallennekandidaattien osalta ja huomenna on loppujen elävien esiintymisien vuoro.

Itselleni tämä on neljäs kerta, kun pääsen seuraamaan Lappeenrannan laulukilpailua alusta asti. En osaa ainakaan vielä tämän päivän perusteella osaa vertailla tasoa edellisiin. Ennakkokilpailussa skaala on laajempi. Nuorista laulajista osa on vielä hieman raakileita ja ennakkokilpailukin antanee hyvää kokemusta paineen alla laulamisesta. Osalla on selkeästi hieman enemmän kokemusta tai/ja näkemystä laulamisen ja esittämisen suhteen, joka kyllä käy ilmi esiintymisvarmuudesta ja asenteesta.

Ennakkokilpailuun osallistujat saavat valita yhden suomalaisen suomen- tai ruotsinkielisen laulun ja yhden ooppera-aarian. Tänä vuonna valinnat tuntuvat olevan mukavan monipuolisia. Aina ei laulun ja aarian yhdistelmä osu aivan nappiin. Vaikka toisaalta kannattaisi valita hieman eri luonteiset laulut, niin jos oma ääni ei taivu vaikkapa dramaattisempaan lauluun lyyrisen aarian ohella, niin omien vahvuuksien korostaminen teosvalinnoissa tuntuisi luontevalta.


Edelleen myös konsonanttien muistaminen olisi elintärkeää. Varmaankin laulunopettajat painottavat tekstin selkeyttä, mutta toisinaan se valitettavasti tuntuu jäävän vokaliisin hampaisiin. Konsonantit tekevät tekstistä tekstin, tarinan, jota varten koko laulu on luotu. Vokaalit sitovat konsonantit yhteen ja antavat sanoille loppuhäntää, mutta jos laulussa on teksti, suotakoon sille mahdollisuus tulla tulkituksi laulajan toimesta.

Ei lauantain annos huonolta vaikuttanut. Selkeitä omia suursuosikkeja ei vielä tullut, mutta monta hyvää laulajaa tuli jo bongattua joiden jatkoa seuraan mielenkiinnolla.

Lopuksi ravintolavinkki. Valtakadun Lalo-ravintola saa peukutuksen. Hyvää ruokaa ja mukava henkilökunta. ;)

lauantai 2. lokakuuta 2021

Spartacus - jo muinaiset roomalaiset...

 Baletti: Spartacus - Kansallisooppera 2021-10-1

© 2020 Roosa Oksaharju
Pitkä kuiva kauteni elävän näyttämötaiteen parissa päättyi vihdoin eilen illalla. Sain nauttia täydessä tuvassa Kansallisbaletin kauden ensimmäisestä ensi-iltauutukaisesta Spartacuksesta. Spartacus on Aram Hatšaturjanin sävellystuotantoa vuodelta 1954 ja Kansallisbaletin uusi koreografia Lucas Jerviesin käsialaa Australiasta vuodelta 2018.

Spartacus baletin tarina pohjautuu löyhästi oikeaan historialliseen henkilöön, traakialaiseen gladiaattoriin Spartacus, joka eli 100 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Spartacus oli kolmannen orjasodan johtajia Rooman tasavallan aikana. Spartacuksen tarina sai suosiota viime vuosituhannen loppupuolella varsinkin kommunistien keskuudessa, tämä tausta löytyy myös Spartacus baletin juurien ympäriltä. Tarinaa on helppo ymmärtää alistamisen, vallankäytön ja totalitarismin viitekehyksien ympäriltä ja kääntää syyttävää sormea ajankohtaan sopivaan suuntaan. Ja parasta tietysti on se, että sormen kohde ja sen osoittaja voivat molemmat olla tyytyväisiä näkökulmaansa.

Koreografi Lucas Jervies ja lavastaja Jérôme Kaplan ovat antaneet omalle tulkinnalleen kevyen henkäyksen viime vuosisadan ongelmatuoksuja. Rooman konsulin Crassuksen, eli baletin pahiksen, joukot liikkuvat punalippuja heilutellen ja totalitarismin henki leijuu eleissä. Sinänsä pahan merkit eivät katso kalenteria ja vuosisatoja, vaan esillepano sopii hyvin parin tuhannen vuoden takaiseen maisemaan.

Itselleni Spartacus baletin suurin ongelma on väkivallan käsittely tanssin avulla. Oma mielikuvani gladiaattoritaisteluista on ennen kaikkea sorrosta syntyvä ja sitä ylläpitävä väkivaltasirkus. Spartacus baletti joutuu käsittelemään ja esittämään fyysistä väkivaltaa, jonka tulkintaan tanssi on haastava väline. Ennen kaikkea haastava väline klassisesta baletista kumpuavana taidemuotona. Vaikka tanssi on fyysistä, sen klassinen esittäminen tarjoaa minun mieleeni enemmänkin yksilön sisäisen maailman peilauksen liikkeenä, kuin fyysisen väkivallan kivun ja kauhun kuvailun liikkeenä. Gladiaattoritaistelusta on hankala saada omaa mielikuvaani vastaava esillepano ilman jonkinlaista viittausta kipuun ja tuskaan mitä siihen sisältyy. Tietysti tämän pitäisi olla vaaratonta esittäjille, mutta samalla vakuuttaa katsoja siitä, että tämän reaaliversio ei oikeasti ole tervettä toimintaa. Elokuvissa tuo on mahdollista, mutta mielestäni erittäin haastavaa balettinäyttämöllä ilta toisensa jälkeen.

© 2020 Roosa Oksaharju

Jervies ja Kaplan onnistuvat kuitenkin kokonaisuutena mielestäni varsin hyvin. Jotta koko homma ei menisi äijien nahisteluksi on juoneen otettu mukaan Spartacuksen naisystävä, jonka eroa Spartacuksesta juoni myös mukailee. Konsuli Crassuksen lapsia en sijaan ymmärrä. Kun ainoa oikea syy saada kaksi lasta lavalle on antaa vihje, että sorto siirtyy sukupolvelta toiselle (mikä kyllä toteutuukin; siis se vihje), niin valitettavasti lapset tuntuvat aiheuttavan vain aina sen ihastuneen huokauksen yleisön joukosta; pilttejä lavalla...

Ensi-illan solistikaarti oli mainio. Micha Krčmář nimiroolissa oli uljas ja muodosti hienon parin naisystäväänsä Flavia esittävän Zhiyao Chen kanssa. Philippe Béran johti orkesteria, jonka elävään ääneen meni hetki totutellessa, koska edellisestä kerrasta oli jo niin kauan aikaa.

© 2020 Roosa Oksaharju

Ei Spartacus pääse kovin korkealle suosikkibalettilistallani. Hatšaturhanin musiikkia monet kovasti kehuvat, ei sekään minuun hirvittävän suurta vaikutusta tee. Mutta kokonaisuutena Spartacus balettiproduktio saa minulta plussat. Se ei ainoastaan viihdyttänyt kauneudellaan ja liikkeellään paria tuntia, vaan ennen kaikkea sai pohtimaan omaa oikeutustaan, tulkintaansa ja katsojan suhdetta esittämiinsä asioihin. Jos se ei ole onnistunut taidekokemus, niin mikä on?

lauantai 7. marraskuuta 2020

Mielen nahistelua fysiikan keinoin: Jekyll & Hyde

 Baletti: Jekyll & Hyde - Kansallisooppera 2020-11-6

Marraskuun ensimmäinen perjantai sai juhlistaa kansallisbaletin syyskauden toisen ensi-ilta teoksen julkistusta. Yhdysvaltalaisen koreografi Val Caniparolin uunituore maailmanensi-iltansa Helsingissä saanut tulkinta Robert Louis Stevensonin pienoisromaanista Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde.

© 2020 Mirka Kleemola

Caniparoli käyttää musiikkinaan puolalaisten säveltäjien musiikkia. Käsiohjelman mukaan siemenenä oli Penreckin musiikki, mutta siitä paletti laajeni Chopiniin, Góreckiin, Kilariin ja Winiawskiin. En tiedä johtuiko havaintoni säveltäjien kansallisuudesta, mutta musiikki toimi sitovana voimana hienosti. Epidemiarajoitteiden takia isompaa kokoonpanoa vaatineet osuudet tulivat nauhalta, mutta kansallisoopperan oman orkesterin soittamina. Pienempää orkesterisatsia saimme nauttia elävänä. Tällä kertaa tallenteet eivät aiheuttaneet suurempaa audioahtautta. Muutamassa kohtaa tosin havahduin ajatukseen kuinka hyvältä nuo lyömäsoittimet voisivat kuulostaa elävänä.

Lavastuksesta ja puvuista vastaava David Israel Reynoso tarjoaa näyttävän kattauksen viktoriaanista kevyttarpeistoa, joka sopii romaanin kuvailemaan aikakauteen. En ole englannin 1800-luvun ilotalojen asiantuntija, mutta käsiohjelman juonisynopsiksen kuvaus Deacon Brodien tavernasta: "... vaaraa, himoa ja riehakkuutta uhkuva prostituoitujen ja huumeiden tyyssija" ei kenties aivan saa vastinettaan lavalla. Turhan siloteltua...

© 2020 Roosa Oksaharju

Caniparoli haluaa jostain syystä laajentaa romaanin henkilögalleriaa ottamalla mukaan kirjailija Stevensonin, joka oopiumihöyryissään kuvittelee Jekyll ja Hyde tarinansa. Vastaavaa ideaa on käytetty monasti aikaisemminkin onnistuneesti kirjojen dramatisoinnissa, mutta en ole aivan varma onko se hyvä ratkaisu Jekyllin ja Hyden suhteen. Jekyll ja Hyde kuvaa kuitenkin ihmismielen painia hyvän ja pahan välillä. Tavallaan Jekyllin ja Hyden erottaminen Stevensonin mielikuvituksen tuotteeksi vie tuota mielen kamppailua kauemmas. Kirjailija huumepöllyssä nahistelee hallusinaatioidensa kanssa. Jos pelattaisiin vain Jekyllin (ja Hyden) kanssa, silloin jokaisen aivoista löytyvät hyvän ja pahan potentiaalit saisivat enemmän tulkintatilaa.

Mutta entäpä itse tanssi ja liike? Pidin Caniparolin liikekielestä, suosikkejani olivat alun mielisairaalan sänkytanssi, toisen näytöksen aloittava valssi ja tietysti se lopun Jekylin ja Hyden kaksintaistelu. Hieman päälleliimatulta tuntui ensimmäisen näytöksen katukohtaus. Toki se esitteli kerjäläislapsen toisen näytöksen kohtaloaan varten ja sinänsä hauskaa sateenvarjokävelykuviointia, mutta silti... Kokonaisuutena baletti tuntui lähtevän liitoon vasta Hyden kunnolla materialisoiduttua toisessa näytöksessä. 

© 2020 Mirka Kleemola

Mieskolmikko Keinänen/Jerkander/Krčmář oli kerrassaan mahtava Stevensonina/Jekyllinä/Hydenä. Naissolistit Matsune ja King olivat myös mainioita. Elävää musiikkia montussa ohjasi Garrett Keast.

Ehkäpä odotin Jekyll & Hydelta hieman enemmän syvällisyyttä, lopputaisto ei siihen aivan riittänyt. Mutta plussan puolelle vahvasti jäätiin.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Vasaraklaveerin lumoissa

Konsertti: Beethoven ja Hammerklavier - Juhani Lagerspetz - Konserttihovi 2020-10-18

Konserttikokemus on summa itse esityksestä ja kuuntelijan/kokijan omasta mielentilasta. Erinomainen esitys saattaa taipua kokijan mukaan vain hyväksi peruskonsertiksi ja toisaalta perusesitys saattaa saada lisäpotkua kokijan vahvasta mukanaolosta. Uskoisin että tänään taisivat tähdet sattua omalta osaltani suotuisiin asentoihin. Veikkaan vahvasti, että vaaka oli tasapainossa myös esityksen laadun suhteen.

Beethoven on se säveltäjä joka avasi minulle aikanaan länsimaisen taidemusiikin kentän. Pakollisten tutustumisten jälkeen törmäsin Beethovenin myöhäisiin jousikvartettoihin, jotka olivat järisyttävä kokemus. Noiden jälkeen avaruus oli auki ja muutaman vuoden jälkeen olin jo päätynyt Wagnerin kynsiin.


Illan konsertissa Juhani Lagerspetz tarjoili Beethovenin myöhäiskauden aloittavat pianosonaatit 28, 30 ja 29. Konsertin päättänyt, numero 29, B-duuri Hammerklavier on järkäle, joka jaksaa hämmästyttää monipuolisuudellaan. Lagerspetzin ja Beethovenin taika vei minut täysin mukanaan Hammerklavierin myötä. En muista kuulleeni siitä yhtä tasapainoisen syvällistä versiota elävänä katsomosta käsin. Välillä piti avata silmät ja varmistua, että pianon ääressä on edelleen harmaahiuksinen herrasmies. Lagerspetzin Hammerklavier Konserttihovissa jää ehdottomasti muistoihin suurena konserttikokemuksena. Kiitos Konserttihoville, Lagerspetzille ja ennen kaikkea Beethovenille.

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Sellon ja kitaran taikaa

 Konsertti: Sellolla ja kitaralla - Marko Ylönen & Timo Korhonen - Konserttihovi 2020-9-27

Elävän musiikin viikonloppu jatkui hienosti Imatra Konserttihovissa. Instrumenttiensa suosikkisolistini esittivät mukavan kattauksen uudempaa ja hieman vanhempaa ohjelmistoa sellolle ja kitaralle. 

Mikko Heiniö (© Maarit Kytöharju / Music Finland)

Kitara on hieno instrumentti. Itsekin olen sitä sen verran soittanut että tiedän hieman sen haasteista. Sooloinstrumenttina klassinen kitara on Korhosen tasoisen mestarin käsissä todella ilmaisuvoimainen soitin. Suurin haaste kitaralle yhtyesoitossa on sen rajallinen äänenvoimakkuus. Balanssi kitaran ja muiden instrumenttien kanssa on hankala toteuttaa. Levytyksissä ongelma voidaan kiertää helposti, mutta elävässä esityksessä haasteet ovat suuret.

Illan ohjelmiston ehdottomasti mielenkiintoisimmat teokset tulivat kotimaasta. Mikko Heiniön Mot natten ja Kalevi Ahon Partita sellolle ja kitaralle ovat uutta musiikkia, joka on erittäin tervetullutta taidemusiikin saralla. Eritoten Heiniön sävellyksessä oli paljon mielenkiintoisia sointivärejä hieman harvinaisempien soittotekniikoiden johdosta.

Hieno konsertti! Suuret kiitokset Markolle ja Timolle!

lauantai 26. syyskuuta 2020

Merirosvo ei purjehtinut Karille

Baletti: Merirosvo - Kansallisooppera 2020-9-26

© 2020 Mirka Kleemola


Yli puolen vuoden mittainen paasto elävästä musiikista päättyi tänään kansallisbaletin uutukaiseen; Merirosvoon. Alun perin lippuni oli eilisen ensi-iltaan, mutta baletin pääjohtaja vetosi niin kauniisti pandemiarajoitteiden johdosta, että siirsin lippuni suosiolla seuraavalle päivälle. 

Maskisuositustakin tuli noudatettua ja toivon todella että kun päästään Wagnerin pitkien oopperoiden pariin, ei maskeja enää tarvittaisi. Itselläni ainakin tuntui veren kaasupitoisuudet olevan jotenkin omituisessa balanssissa jo tämän pituisen istunnon jälkeen.

© 2020 Mirka Kleemola

Se ajankohtaisesta vitsauksesta ja sitten itse asian pariin. Merirosvo, eli Le Corsaire, pohjautuu Lordi Byronin runoon. Alkuperäinen runo ei ole minulle tuttu ja käsiohjelman mukaan baletti hyödyntää runoa lähinnä vain eksoottisena taustatarinana toiminnalle. Tuon voin vahvistaa kyllä omasta kokemuksestani. Vaikka näyttämöllä tarjottiin murhaa, orjakauppaa, huumeiden käyttöä ja ilmeisesti jopa lemmenkuolo (oliko se lopun laivanhylky maalla vai meren pohjassa?), niin syvällisempää luotausta ihmiselon problematiikkaan ei minuun oikein tarttunut.

Silmän ruokaa olikin sitten tarjolla oikein kunnolla. Anne-Marie Holmes on luonut koreografian Marius Petipan ja Konstantin Sergejevin pohjalta. Lavastus ja puvut on erittäin näyttäviä perinteisiin nojaten. Koreografia ei vaan puhuttele minua tunteiden kielellä. Siihen on kyllä syynä libreton köyhyys. Tanssinumerot eivät kerro tarinaa ja tunteita, vaan tuntuvagt oleva osa näyttävää lavastusta. Tanssijoita ei missään tapauksessa voi tästä syyttää, he toteuttivat kyllä hienosti koreografian koukerot.

© 2020 Roosa Oksaharju

Merirosvo tuntui tipahtavan omalla balettiasteikollani hiemaan outoon väliin. Tarina ei sisällä tarpeeksi sisäisiä jännitteitä, jotta imu tulisi sieltä. Toisaalta se ei ole abstrakti, jolloin voisi puhtaasti nauttia pelkästä liikkeen estetiikasta ja sen herättämistä tunteiden assosiaatioista.

Mutta vaikka Merirosvo tuntuu olevan hieman huttua, niin oikein makeaa ja näyttävää huttua kuitenkin.