lauantai 26. marraskuuta 2022

Sirkuksen lapsi

Sirkus/Ooppera:  CircOpera 2.0 - Kansallisooppera 2022-11-25

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Suominen

Tunnustan olleeni hieman varautunut CircOpera 2.0 tuotannon suhteen. Rakastan sekä oopperaa että sirkusta, mutta ajatus niiden yhdistämisestä tuntuu hieman vieraalta. Onneksi CircOpera karisti vierauden tunteen ja palautti uskon ihmisten taidonnäytteiden esittelyn tuhansia vuosia vanhan perinteen voimaan.

Toki jos oopperaan lähtee hakemaan syvällisempää pohdiskelua ihmisyyden olemuksesta (sellaisiakin oopperoita on olemassa ;), niin sen suhteen ilta jää vajaaksi. Sen sijaan tarjolla on parituntinen erittäin näyttävä ja viihdyttävä kattaus hyvää musiikkia ja sirkustaidetta. Musiikin puolelta oopperan kuoron penkkejä vavisuttava tulkinta Verdin Dies iraesta oli ehdoton kohokohta. 

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Suominen

Joni Pakasen taikuritirehtööri hahmo sitoi kokonaisuutta yhteen ja sirkusnumeroista jäi erityisesti mieleen Kati Pikkaraisen ja Victor Cathalan moniulotteinen pariakrobatia ja useiden esiintyjien ilmavat abrobatiaesitykset.

Pyrin käymään sirkuksessa aina kun se kotikaupungissani vierailee ja joka kerta olen silmät kosteina osana jotain ikivanhaa inhimillistä traditiota, jossa ihmiset löytävät eloonjäämisen tarpeen lisäksi itsestään halun tutkia fyysisen olemuksensa opettamisen rajoja. Ja esittävät löydöksiään muille...

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Suominen

CircOpera 2.0 on aivan mainio esitys. Suosittelen lämpimästi.

lauantai 22. lokakuuta 2022

Pinnan alla kuohuu - Innocence

Ooppera:  Innocence - Kansallisooppera 2022-10-21

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Saastamoinen
Kaija Saariahon viimeisin ooppera Innocence kantaesitettiin Aix-en-Provencen oopperafestivaalilla viime vuoden heinäkuussa. Omaan kansallisoopperaamme sama tuotanto saapui näin vuotta myöhemmin. Innocencen libreton on tehnyt Sofi Oksanen ja dramaturgi/kääntäjänä on toiminut Aleksi Barrière. Ohjaus on australialaisen Simon Stonen kädenjälkeä.

Innocence käsittelee kouluampujan veljen hääjuhlien kautta osallisten traumoja kymmenen vuotta sitten tapahtuneesta tragediasta. Libretossa kuljetetaan limittäin häitten nykyhetkeä sekä tapahtumia ampumisen ajalta ja sitä ennen. Itse fyysistä väkivaltaa ei lavalla nähdä, vain sen seurauksia ja johdannaisia kaikissa aikatasoissa.

Lavastuksen idea yksinkertaisen nerokas. Kaksikerroksinen rakennus joka pyöriessään paljastaa hääjuhlaravintolan ja toisaalta samassa tilassa eri kierroksella koulurakennuksen sisätilat. Lavastuksen pyörivä tila sopii hienosti myös juonen ja käsiteltävien teemojen sykeröintiin.

Libretto ja sen musiikillinen toteutus ovat täydellinen liitto. Saariahon äänestä rakentamat pinnat kuvaavat loistavasti sitä samaa kätkettyjen tunteiden ja traumojen verkkoa missä oopperan hahmot elävät. Menneisyyden tapahtumiin kiinnijääminen ja selvittämättömien tunne-elämän haavojen loputon vuotaminen osoittaa meille kaikille että maailma ei ole mustavalkoinen. Syyt tapahtumiin eivät ole yksiselitteisiä ja suorasukaisia, vaan samat asiat näyttävät eri kokijoille erilaisina. Yhteisön paine ja ehkäpä lopulta pienet asiat saavat paineistetun pinnan rikkoutumaan, traagisin lopputuloksin; ja kaikissa aikatasoissa.

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Saastamoinen

Saariahon musiikki on kymmenes kieli libreton yhdeksän kielen lisäksi. Tai pitäisikö ennemminkin sanoa että musiikki on se murre, jota kaikki muut kielet puhuvat. Oksasen teksti toimii ensi kertaa kuulevalle jännitysnäytelmänä, mutta samalla sen henkilöhahmojen taustoitus antaa paljon pohdittavaa ihmisestä ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Ei ole olemassa laajempaa kysymystä kuin miksi. Kenties se on se tärkein kysymys ja siihen ei rajallista vastausta ole. Vastaus on jokaiselle kysyjälle erilainen ja on kysyjän vastuulla ymmärtää, että hänen vastauksensa on vain hänen omansa.

Musiikinjohdosta kansallisoopperan versiossa vastaa Clément Mao-Takacs. Solistit olivat erinomaisia. Anu Komsi ja Jenny Carlstedt olivat erinomaisia anopin ja yhden uhrin äidin rooleissa. Heidän avautumisensa neljännessä näytöksessä oli yksi oopperan vaikuttavampia kohtauksia. Vilma Jää yhtenä uhreista toi kansanlaulupohjaisella tyylillä oman dramaturgisen värinsä kokonaisuuteen.

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Saastamoinen

Innocence on yksi parhaista uusista oopperoista mitä olen nähnyt. Oopperaa parhaimmillaan, musiikin ja tekstin liitto, joka on enemmän kuin osiensa summa. Jos joku vierastaa oopperaa vanhana taiteenlajina, nyt kiireesti katsomaan. Tätä enemmän ajassa kiinni olevaa älyllistä musiikkiteatteria on vaikea löytää.

lauantai 1. lokakuuta 2022

Kolmen kopla kansallisbaletissa

 Baletti: Tripla: World Wide Dance - Kansallisooppera 2022-09-30


Kansallisbaletin syyskauden aloittava uutukais ensi-ilta tarjosi kolme tanssiteosta: Justin Peckin Heatscapen, Fei Bon Earthbornin ja Akram Khanin Dustin. Kolmen koreografian kattaus antaa mukavan katsauksen hieman lyhyempien tanssiteosten maailmaan.

Justin Peck: Heatscape - © 2022 Sakari Viika

Illan aloitti yhdysvaltalaisen Justin Peckin vuonna 2015 valmistunut Heatscape. Valitettavasti en tavoittanut Heatscapesta sen mahdollista punaista lankaa. Koreografia ei sytyttänyt minua lainkaan. Tanssijoissa ei ollut mitään vikaa, löysin tanssista toistuvia teemoja, kokonaisuus ei vain puhuttanut minua. Musiikkina Peck käytti Bohuslavi Martinůn D-duuri pianokonserttoa, jota Risto-Matti Marin tulkitsi ansiokkaasti Per Kristian Skalstadin johtaman orkesterin säestyksellä.

Fei Bo: Earthbound - © 2022 Sakari Viika

Toisena näimme kiinalaisen Fei Bon Eartbound koreografian, joka sai samalla maailman ensi-iltansa. Musiikkina oli mielenkiintoinen kombinaatio Bon maanmiehen Alan Qinin musiikkia yhdistettynä kotimaisen VILDÁ kokoonpanon saamelaishenkiseen duoon. Bo tutkii tanssin kielellä teollisen ja alkuperäisen kulttuurin eroja, sekä ikuista elämän ja kuoleman mysteeriä. Todella hieno teos jonka näyttävyyttä korosti upeasti Mika Haarasen valaistus. Tanssia elämän perusasioiden parista. Pääparina tanssivat hienosti Miao Miao Liu ja Sergei Popov. Earthbound kolahti kyllä minulle.

Akram Khan: Dust - © 2022 Sakari Viika

Illan päätti englantilaisen Akram Khanin Dust vuodelta 2014. Toinen puhutteleva makupala joka on tehty ensimmäisen maailmansodan muistolle. Koreografian teemat ovat nykyisen maailmantilanteen johdosta valitettavan ajankohtaisia. Jocelyn Pookin puhutteleva musiikki toimi erinomaisesti.

Oikein mainio ilta tanssin parissa, vaikka ensimmäinen kattaus ei oikein makuhermoihin täysillä osunutkaan. Toinen ja kolmas sitäkin paremmin.

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Sellon ja pianon parissa Konserttihovissa

 Konserttihovin isännän Juha Räisäsen 80-vuotisjuhlan kunniaksi hovissa musisoivat Marko Ylönen ja Risto Lauriala. Ohjelmiston kohokohtina omia korviani ilahduttivat eniten Debussyn ja Shostakovitschin d-molli sellosonaatit. Kiitos Juha Räisäselle äärimmäisen tärkeästä panoksesta paikkakunnan musiikkilelämälle ja toivottavasti virtaa riittää vielä pitkäksi aikaa!

lauantai 27. elokuuta 2022

Valkyyrian pauloissa

Ooppera: Valkyyria - Kansallisooppera 2022-8-26

© 2021 Suomen Kansallisooppera / Stefan Bremer
Lähes täsmälleen kolme vuotta sitten käynnistyi kansallisoopperan uusi Ring. Nibelungin sormus aloitettiin Reininkullalla. Pandemia sotki koko planeetan aikataulut ja seuraava osa Valkyyria myöhästyi yli kaksi vuotta alkuperäisestä aikataulusta. Esa-Pekka Salosen kalenteriin uusi aikataulu ei enää sopinut ja musiikinjohdon vastuun otti kansallisoopperan uusi ylikapellimestari Hannu Lintu. Muuten tuotantotiimi pysyi samana; Anna Kelo ohjaa, Erika Turunen puvustaa ja Mikki Kunttu lavastaa ja valaisee.

Reininkullan muistiinpanoissani pohdiskelin ohjauksen suhdetta omaan aikaansa. Huhu kertoo, että Kelon sormuskvartetti liikkuu ajassa; Reininkulta antiikissa, Valkyyria viime vuosisadalla, Siegfried nykyajassa ja Jumalten tuho tulevaisuudessa. Valkyyrian ajankohta on sinänsä irrelevantti, kuvaston taustalta löytyy sota. Wotan on sotapäällikkö ja toisen näytöksen alku tapahtuu jonkinlaisessa komentopisteessä naamiointiverhojen alla. Mitään symboleja taistelevista osapuolista ei ole tarjolla, eikä sotatapahtumia näytetä (valkyyrioiden vainajien poimintaa lukuun ottamatta), joten 1900-luvun alun sijasta voitaisiin olla vaikka tämän päivän Ukrainassa.

© 2021 Suomen Kansallisooppera / Stefan Bremer

Ensimmäisessä näytöksessä ollaan Hundingin talon pihapiirissä. Hundingin posse herätti minussa ihmetystä. Tässä ohjauksessa Hunding itse lienee pappi, mutta hänen mukanaan kulkee kolmen miehen kopla, joiden suhdetta Hundingiin en oikein ymmärrä. Aluksi oletin, että kyseessä on jonkinlainen vaivaistalo ja trio on paikallisia vähälahjaisia, jotka Hunding on ottanut siipiensä alle. Sitten paljastui, että miehillä on kaulapannat ja Hunding pitää yhtä heistä talutusremmissä. Toki libretossa mainitaan myöhemmin Hundingin koirat, mutta ajatuksia herättävä ratkaisu. Hunding käy kuitenkin mieskolmikon kanssa useampaan kertaan neuvonpitoa, joten kaulapantaratkaisu on erikoinen.

© 2021 Suomen Kansallisooppera / Ralph Larmann

Toinen näytös alkaa Wotanin karttahuoneesta/-teltasta ja päätyy videoprojektiolla ja kivilohkareilla luotuun vuoristomaisemaan. Toinen näytös ei ohjauksellisesti tarjoa mitään suurempia hämmästelyn kohteita. Ehkäpä koska ajankohta on kuitenkin ruutiaseiden aikaa ja Hundingin ja Siegfrieden valmistautuessa kohtaamiseensa, tuntuu pistimellä varustettu kivääri vastaan miekka hieman epätasaiselta parilta. No, miekkakin tietysti hajoaa Wotanin jumalvoimilla ja Hunding saa käyttää pistintä luodin sijaan. 

© 2021 Suomen Kansallisooppera / Ralph Larmann

Kolmannessa näytöksessä ollaan kiven ja muurien keskellä. Valkyyriat kantavat kallioille sotilaita ja sotilaat eivät välttämättä ole kuolleita, vaan muutamat nostavat päätään kauhistellakseen valkyyrioiden rintavarustuksia. Valkyyrioilla on monitulkinnalliset rintapanssarit. Tuhtirintaiset valkyyriat käyttävät ja näyttävät rintojaan sotilaille ja muutenkin rintojen paljastus tuntuu olevan osa valkyyria riittejä. Yksi paljastaa jopa rintansa uhmakkaasti Wotanille, joka symbolisena eleenä herättää pohdiskelua koko rituaalin merkityksestä. Valkyyriat eivät kuitenkaan ole Parsifalin kukkaistyttöjä, jotka houkuttelevat miehiä suloillaan, vaan Frickan sanoin pahoja tyttöjä joiden kanssa Wotan kasaa voimia Valhallan puolustamiseen. Varsin villi joukko Kedon/Turusen valkyyriaporukka on, hyvä niin.

© 2021 Suomen Kansallisooppera / Ralph Larmann

Oopperan päättää hienot Wotanin jäähyväiset, jossa Wotan luo tulirenkaan nukuttamansa Brünnhilden suojaksi. Komea tulirengas lavalla nähtiinkin. Toivoin ettei lavan ylärakenteisiin ollut unohtunut mitään syttyvää. Hieno ja näyttävä lopetus. Miikin valo/projektiotyöskentely on kyllä hienoa ja antaa eloa ja symboliikkaa staattiseen lavastukseen. Sormuskin näkyi valorenkaana useampaan otteeseen oopperaa.

Musiikin puolelta illan ehdoton ykkönen oli kansallisoopperan orkesteri ja Hannu Lintu. Todella hienoa soittoa ja välillä hieman epätasapainoisten solistien tukemista dynamiikan kanssa. Tunnustan silmieni hieman kostuneen alkumyrskyä kuunnellessani. Elävä musiikki on parasta!

Ensimmäisen näytöksen solistikolmikko saa illan parhaat paperit. Koko luokan priimus oli minun korvissani Miina-Liisa Värelä Sieglindenä, hienoa tulkintaa. Hundingin, Matti Turusen ääni paranee vuosi vuodelta ja Joachim Bäckströmin oli kelpo Siegmund.

© 2021 Suomen Kansallisooppera / Stefan Bremer

Tommi Hakalan Wotan on vahvaa ja ilmaisevaa tulkintaa, mutta äänessä soisi olevan hieman enemmän potkua. Brünnhildenä debytoi Johanna Rusanen. Brünnhilden hojotoho-aloitus toisessa näytöksessä on sopraanoille varmaankin jonkinlainen uskon hyppy, "do or do not, there is no try", Yodan sanoin. Kokonaisuutena Rusasen Brünnhilde on kelpo musiikkiteatteria, mutta samoin kun Hakalalle; kaipaisin ääneen vielä sen yhden vakuuttavuuden asteen lisää. Lintu hoitaa balanssin erinomaisesti, mutta koko asteikon hyväksikäyttöön ei ihan ole mahdollisuuksia. Niina Keitel piti Wotanille hienon saarnan. Valkyyria-joukon ääni ei aivan vastannut joukon luonnetta.

Vaikka vokaalipuolella jäätiin hieman alle kiitettävän rajan, niin Valkyyria on erinomainen jatke Ring-sarjaan. Ohjaus toimii ja korvatkin tykkäävät.

torstai 19. toukokuuta 2022

Koko Karita show

 Konsertti: Koko Karita - Kansallisooppera 2022-05-18

© 2022 Heikki Tuuli

Karita Mattila palaa keväällä Kansallisoopperan lavalle kuuden esityspäivän voimalla. Mattilan ympärille on koottu ohjelmisto, joka avaa laajemman repertuaarin shown Mattilan ystäville. Esitysten kapellimestarina toimii Dalia Stasevska ja esityskokonaisuuden on ohjannut Jussi Nikkilä.

Konsertin alkupuoli on todellinen helmi, Francis Poulencin pienoisooppera Ihmisen ääni. Mattilan tulkintataidot pääsevät täyteen loistoon, naisen käydessä puhelinkeskustelua entisen miesystävänsä kanssa. Stasevskan luotsaama orkesteri täydentää mainion audionautinnon. Ihmisen äänen lavastus on kuvaelma naisen asunnosta, joka sopii ohjauksellisesti haastavan oopperan taustalle hienosti. Näyttämän yläreuna on varattu projektointikankaalle, johon heijastetaan dramatisoituja kohtauksia tarinan taustoista ja tulevaisuudesta oopperan edetessä. Aluksi elokuvaidea tuntui hyvältä, mutta pian havahduin seuraavani elokuvaa jättäen lavan elävät tapahtumat taustamusiikiksi. Mattilan livedraama sekä äänen, että lavatapahtumien osalta ei tarvitse välttämättä ekstravisualisointeja; elävän esityksen ja herkän musiikin intensiteetti osaltani helposti kärsii huomion jakamisesta.

© 2022 Heikki Tuuli

Väliajan jälkeen orkesteri oli noussut lavalle ja seurasi näyttävä Mattila show sähköisesti vahvistetun äänen kera. Valitettavasti omalta osaltani en osaa nauttia Mattilan äänestä näennäisesti kevyemmän ohjelmiston parissa. Fraseeraus ja äänen hyväksikäyttö ei ole genren "ammattilaisten" veroista. Ei se huonolta kuulosta, mutta ei minun makuuni. Mutta erittäin näyttävä lavashow joka upposi kyllä yleisöön.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Billy Budd merihirviön uhrina

 Ooppera: Billy Budd - Kansallisooppera 2022-04-03


© 2022 Heikki Tuuli
Yhdysvaltalainen kirjailija Herman Melville työsti viimeisinä elinvuosinaan tarinaa Billy Buddista, merimiehestä joka juonittelun ja onnettomien sattumien kautta kohtaa kuolemansa sotaoikeuden tuomitsemana. Melville ei saanut luonnoksistaan valmista romaania koottua ennen kuolemaansa vuonna 1891 ja tarinaa kasattiin kokoon useampaan otteeseen myöhemmin eri editorien toimesta. Englantilaiset E. M. Forster ja Eric Crozier muokkasivat tarinan oopperalibreton muotoon Benjamin Brittenin pyynnöstä ja ooppera sai ensiesityksensä vuonna 1951. Muokkauksien jälkeen nykyisin esitettävä kaksinäytöksinen versio on vuodelta 1964.

Melvillen Mody Dick romaanin olen aikanaan nuorena koltiaisena lukenut, mutta Billy Buddin tarina on tuttu vain Brittenin oopperan kautta. Kansallisoopperan uutukainen on tuontitavaraa Norjan ja Puolan kansallisoopperoiden yhteistuotannosta. Vain miesääniä sisältävän oopperan on näyttämölle tuonut naiskolmikko; ohjaajana Annilese Miskimmon, lavastuksesta ja puvuista vastaava Annemarie Woods ja valaistuksen suunnitellut Paule Constable.

Alkuperäinen tarina sijoittuu vuoteen 1797 ja Englannin laivaston puuhasteluihin Ranskan vallankumouksen jälkiaalloissa. Alunperin paikkana on purjelaiva, mutta Miskimmon pikakelaa historiaa puolitoista vuosisataa ja päätyy merenpinnan alle toisen maailmansodan aikoihin sukellusveneeseen. Paikkapäivitys toimii kelpo tavalla korostaen suljetun yhteisön ahtautta. Tietysti literaalisti librettoa lukien vaikkapa purjeiden kanssa puuhastelu ja kannen hiekoitus eivät käy järkeen, mutta harva asiahan oopperoissa yleensä käy.

Tarina äärimmäisen lyhyesti kerrottuna on seuraava: Billy Budd saapuu/joutuu uuteen palveluspaikkaansa ja väärinkäsityksen takia joutuu öykkäriesimiehen silmätikuksi. Myöhemmin änkytyksen takia Billy ei saa tekojaan selitetyksi, vaan turhautuu ja nyrkin iskulla tappaa esimiehensä. Hänet tuomitaan kuolemaan.

© 2022 Tuomo Manninen

Oopperassa keskeinen hahmo on laivan kapteeni. Hän kokemuksensa Billysta on positiivinen, muu miehistö kehuu tätä. Kapteeni on itse paikalla Billyn tappaessa öykkäriesimiehen. Kapteenin suurin paradoksi lienee klassinen ero lain ja oikeuden välillä. Lain kirjaimen mukaan Billy kuuluu roikkumaan hirttoköyteen, mutta olisiko kapteeni voinut lieventää rangaistusta taustoittamalla asiaa enemmän? Libretossa tarinan kehyksenä on kapteenin muistelot aiheesta eläkevuosiensa ajalta. Ilmiselvästi asia on jäänyt kaivelemaan kapteenia.

Billy Buddin rooli libreton tarinassa on lähinnä reflektiivinen. Billyllä ei ole historiaa, hänestä ei tiedetä mitään taustoja. Hän on pidetty ja saa helposti ystäviä. Billy ei oikein tee itse mitään, vaan reagoi muiden tekemisiin ja änkytyksen takia turhautuu väärässä kohtaa omaan ongelmaansa. Kuten Juhani Koivisto teosesittelyssään mainitsi, on Billy Budd helppo nähdä kristushahmona. Hyvää tekevänä, joka tuomitaan epäilyttävin perustein. Ohjauksessa Billyn loppuaaria sukellusveneen pohjakerroksessa lannevaatteessa (kuunsäteen loisteessa :) ) saa henkilöohjauksen koreografian osalta odottamaan, että nousevatko ne kädet vielä ristiasentoon... Eivät nousseet.

Oopperalibreton mielenkiintoisin hahmo on asemestari John Claggart, pahiksemme. Hän ottaa Billyn erikoistarkkailuun päällystön pyynnöstä huonomuistisen väärinkäsityksen vuoksi. Vehkeilyn ja juonittelun avulla hän saa Billyn epäilyksenalaiseksi, joka sitten koituu Billyn, ja hänen itsensä,  kohtaloksi. Keskeisessä Claggartin aariassa hän pohtii toimiaan ja suhdetta Billyyn. Ei tarvitse olla kovin hääppöinen keittiöpsykologi tulkitakseen tekstin perusteella Claggartin vihan Billya kohtaan olevan myös peilausta hänen omasta epävarmuudestaan liittyen omaan seksuaalisuuteensa.

© 2022 Heikki Tuuli

Tuotannon osalta Miskimmonin Billy Budd saa vahvat plussat minulta. Epookin ja paikan siirto toimii ok. Se mikä tekstin tarkkuudessa menetetään, saadaan ilmapiirinä takaisin.

Hannu Linnun johtamana Brittenin partituuri saa arvoisensa kohtelun. Orkesteri soi komeasti ja erityispeukut soolopuhaltajille "Come along, kid!" ja "Look!" kohtausten taustoilla.

Keskeinen solistikolmikko oli kerrassaan mainio. Ville Rusanen lauloi nimiroolin hienosti ja Peter Weddin kapteeni oli pohdiskeleva. Timo Riihosen Claggart oli kerrassaan herkullinen ja erityismaininnan anasaitsee myös toinen basso Matti Turunen Danskerina.