lauantai 7. marraskuuta 2020

Mielen nahistelua fysiikan keinoin: Jekyll & Hyde

 Baletti: Jekyll & Hyde - Kansallisooppera 2020-11-6

Marraskuun ensimmäinen perjantai sai juhlistaa kansallisbaletin syyskauden toisen ensi-ilta teoksen julkistusta. Yhdysvaltalaisen koreografi Val Caniparolin uunituore maailmanensi-iltansa Helsingissä saanut tulkinta Robert Louis Stevensonin pienoisromaanista Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde.

© 2020 Mirka Kleemola

Caniparoli käyttää musiikkinaan puolalaisten säveltäjien musiikkia. Käsiohjelman mukaan siemenenä oli Penreckin musiikki, mutta siitä paletti laajeni Chopiniin, Góreckiin, Kilariin ja Winiawskiin. En tiedä johtuiko havaintoni säveltäjien kansallisuudesta, mutta musiikki toimi sitovana voimana hienosti. Epidemiarajoitteiden takia isompaa kokoonpanoa vaatineet osuudet tulivat nauhalta, mutta kansallisoopperan oman orkesterin soittamina. Pienempää orkesterisatsia saimme nauttia elävänä. Tällä kertaa tallenteet eivät aiheuttaneet suurempaa audioahtautta. Muutamassa kohtaa tosin havahduin ajatukseen kuinka hyvältä nuo lyömäsoittimet voisivat kuulostaa elävänä.

Lavastuksesta ja puvuista vastaava David Israel Reynoso tarjoaa näyttävän kattauksen viktoriaanista kevyttarpeistoa, joka sopii romaanin kuvailemaan aikakauteen. En ole englannin 1800-luvun ilotalojen asiantuntija, mutta käsiohjelman juonisynopsiksen kuvaus Deacon Brodien tavernasta: "... vaaraa, himoa ja riehakkuutta uhkuva prostituoitujen ja huumeiden tyyssija" ei kenties aivan saa vastinettaan lavalla. Turhan siloteltua...

© 2020 Roosa Oksaharju

Caniparoli haluaa jostain syystä laajentaa romaanin henkilögalleriaa ottamalla mukaan kirjailija Stevensonin, joka oopiumihöyryissään kuvittelee Jekyll ja Hyde tarinansa. Vastaavaa ideaa on käytetty monasti aikaisemminkin onnistuneesti kirjojen dramatisoinnissa, mutta en ole aivan varma onko se hyvä ratkaisu Jekyllin ja Hyden suhteen. Jekyll ja Hyde kuvaa kuitenkin ihmismielen painia hyvän ja pahan välillä. Tavallaan Jekyllin ja Hyden erottaminen Stevensonin mielikuvituksen tuotteeksi vie tuota mielen kamppailua kauemmas. Kirjailija huumepöllyssä nahistelee hallusinaatioidensa kanssa. Jos pelattaisiin vain Jekyllin (ja Hyden) kanssa, silloin jokaisen aivoista löytyvät hyvän ja pahan potentiaalit saisivat enemmän tulkintatilaa.

Mutta entäpä itse tanssi ja liike? Pidin Caniparolin liikekielestä, suosikkejani olivat alun mielisairaalan sänkytanssi, toisen näytöksen aloittava valssi ja tietysti se lopun Jekylin ja Hyden kaksintaistelu. Hieman päälleliimatulta tuntui ensimmäisen näytöksen katukohtaus. Toki se esitteli kerjäläislapsen toisen näytöksen kohtaloaan varten ja sinänsä hauskaa sateenvarjokävelykuviointia, mutta silti... Kokonaisuutena baletti tuntui lähtevän liitoon vasta Hyden kunnolla materialisoiduttua toisessa näytöksessä. 

© 2020 Mirka Kleemola

Mieskolmikko Keinänen/Jerkander/Krčmář oli kerrassaan mahtava Stevensonina/Jekyllinä/Hydenä. Naissolistit Matsune ja King olivat myös mainioita. Elävää musiikkia montussa ohjasi Garrett Keast.

Ehkäpä odotin Jekyll & Hydelta hieman enemmän syvällisyyttä, lopputaisto ei siihen aivan riittänyt. Mutta plussan puolelle vahvasti jäätiin.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Vasaraklaveerin lumoissa

Konsertti: Beethoven ja Hammerklavier - Juhani Lagerspetz - Konserttihovi 2020-10-18

Konserttikokemus on summa itse esityksestä ja kuuntelijan/kokijan omasta mielentilasta. Erinomainen esitys saattaa taipua kokijan mukaan vain hyväksi peruskonsertiksi ja toisaalta perusesitys saattaa saada lisäpotkua kokijan vahvasta mukanaolosta. Uskoisin että tänään taisivat tähdet sattua omalta osaltani suotuisiin asentoihin. Veikkaan vahvasti, että vaaka oli tasapainossa myös esityksen laadun suhteen.

Beethoven on se säveltäjä joka avasi minulle aikanaan länsimaisen taidemusiikin kentän. Pakollisten tutustumisten jälkeen törmäsin Beethovenin myöhäisiin jousikvartettoihin, jotka olivat järisyttävä kokemus. Noiden jälkeen avaruus oli auki ja muutaman vuoden jälkeen olin jo päätynyt Wagnerin kynsiin.


Illan konsertissa Juhani Lagerspetz tarjoili Beethovenin myöhäiskauden aloittavat pianosonaatit 28, 30 ja 29. Konsertin päättänyt, numero 29, B-duuri Hammerklavier on järkäle, joka jaksaa hämmästyttää monipuolisuudellaan. Lagerspetzin ja Beethovenin taika vei minut täysin mukanaan Hammerklavierin myötä. En muista kuulleeni siitä yhtä tasapainoisen syvällistä versiota elävänä katsomosta käsin. Välillä piti avata silmät ja varmistua, että pianon ääressä on edelleen harmaahiuksinen herrasmies. Lagerspetzin Hammerklavier Konserttihovissa jää ehdottomasti muistoihin suurena konserttikokemuksena. Kiitos Konserttihoville, Lagerspetzille ja ennen kaikkea Beethovenille.

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Sellon ja kitaran taikaa

 Konsertti: Sellolla ja kitaralla - Marko Ylönen & Timo Korhonen - Konserttihovi 2020-9-27

Elävän musiikin viikonloppu jatkui hienosti Imatra Konserttihovissa. Instrumenttiensa suosikkisolistini esittivät mukavan kattauksen uudempaa ja hieman vanhempaa ohjelmistoa sellolle ja kitaralle. 

Mikko Heiniö (© Maarit Kytöharju / Music Finland)

Kitara on hieno instrumentti. Itsekin olen sitä sen verran soittanut että tiedän hieman sen haasteista. Sooloinstrumenttina klassinen kitara on Korhosen tasoisen mestarin käsissä todella ilmaisuvoimainen soitin. Suurin haaste kitaralle yhtyesoitossa on sen rajallinen äänenvoimakkuus. Balanssi kitaran ja muiden instrumenttien kanssa on hankala toteuttaa. Levytyksissä ongelma voidaan kiertää helposti, mutta elävässä esityksessä haasteet ovat suuret.

Illan ohjelmiston ehdottomasti mielenkiintoisimmat teokset tulivat kotimaasta. Mikko Heiniön Mot natten ja Kalevi Ahon Partita sellolle ja kitaralle ovat uutta musiikkia, joka on erittäin tervetullutta taidemusiikin saralla. Eritoten Heiniön sävellyksessä oli paljon mielenkiintoisia sointivärejä hieman harvinaisempien soittotekniikoiden johdosta.

Hieno konsertti! Suuret kiitokset Markolle ja Timolle!

lauantai 26. syyskuuta 2020

Merirosvo ei purjehtinut Karille

Baletti: Merirosvo - Kansallisooppera 2020-9-26

© 2020 Mirka Kleemola


Yli puolen vuoden mittainen paasto elävästä musiikista päättyi tänään kansallisbaletin uutukaiseen; Merirosvoon. Alun perin lippuni oli eilisen ensi-iltaan, mutta baletin pääjohtaja vetosi niin kauniisti pandemiarajoitteiden johdosta, että siirsin lippuni suosiolla seuraavalle päivälle. 

Maskisuositustakin tuli noudatettua ja toivon todella että kun päästään Wagnerin pitkien oopperoiden pariin, ei maskeja enää tarvittaisi. Itselläni ainakin tuntui veren kaasupitoisuudet olevan jotenkin omituisessa balanssissa jo tämän pituisen istunnon jälkeen.

© 2020 Mirka Kleemola

Se ajankohtaisesta vitsauksesta ja sitten itse asian pariin. Merirosvo, eli Le Corsaire, pohjautuu Lordi Byronin runoon. Alkuperäinen runo ei ole minulle tuttu ja käsiohjelman mukaan baletti hyödyntää runoa lähinnä vain eksoottisena taustatarinana toiminnalle. Tuon voin vahvistaa kyllä omasta kokemuksestani. Vaikka näyttämöllä tarjottiin murhaa, orjakauppaa, huumeiden käyttöä ja ilmeisesti jopa lemmenkuolo (oliko se lopun laivanhylky maalla vai meren pohjassa?), niin syvällisempää luotausta ihmiselon problematiikkaan ei minuun oikein tarttunut.

Silmän ruokaa olikin sitten tarjolla oikein kunnolla. Anne-Marie Holmes on luonut koreografian Marius Petipan ja Konstantin Sergejevin pohjalta. Lavastus ja puvut on erittäin näyttäviä perinteisiin nojaten. Koreografia ei vaan puhuttele minua tunteiden kielellä. Siihen on kyllä syynä libreton köyhyys. Tanssinumerot eivät kerro tarinaa ja tunteita, vaan tuntuvagt oleva osa näyttävää lavastusta. Tanssijoita ei missään tapauksessa voi tästä syyttää, he toteuttivat kyllä hienosti koreografian koukerot.

© 2020 Roosa Oksaharju

Merirosvo tuntui tipahtavan omalla balettiasteikollani hiemaan outoon väliin. Tarina ei sisällä tarpeeksi sisäisiä jännitteitä, jotta imu tulisi sieltä. Toisaalta se ei ole abstrakti, jolloin voisi puhtaasti nauttia pelkästä liikkeen estetiikasta ja sen herättämistä tunteiden assosiaatioista.

Mutta vaikka Merirosvo tuntuu olevan hieman huttua, niin oikein makeaa ja näyttävää huttua kuitenkin.

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Don Giovanni kokkeliorgioissa

Ooppera: Don Giovanni - Kansallisooppera 2020-3-6

© 2020 Stefan Bremer
Kun pohdiskelin talven mittaan mitä Kansallisoopperan uusi Don Giovanni ohjaus voisi pitää sisällään, veikkaukseni olisi ollut varsin varma. Jos haluaisi tehdä nykyaikaa kuvaavan, vahvasti kantaaottavan ohjauksen, joka teemoiltaan käsittelisi seksuaalista ahdistelua Me Too hengessä, Don Giovanni olisi siihen lähes täydellinen runko.

Onneksi en lyönyt vetoa asiasta. Ohjaaja Jussi Nikkilä oli siirtänyt pukudraaman nykyaikaan, mutta pitänyt fokuksen nimihenkilössä ja tämän seksiaddiktiossa. Kokaiinin voimalla etenevä Don Giovanni on vastustamaton luonnonvoima joka ei taivu.

Ensimmäisen kohtauksen jälkeen pohdiskelin Donna Annan juonen kaarta; Komtuuri saa surmansa Don Giovannin, Leporellon ja Donna Annan ryhmänahistelussa. Häslingissä aseen laukeamisesta voi syyn ottaa niskoilleen kuka tahansa kvartetista. Donna Anna ei voi väittää ettei tietäisi mitä tapahtui ja syyn langettaminen Don Giovannin niskoille myöhemmin tuntuu vain katkeralta kostolta.

Mutta ohjauksen edetessä totesin pian, että on parempi unohtaa juonellisten yksityiskohtien vertaaminen, vaan nauttia Nikkilän ohjauksellisesta ilotulituksesta. Tuon tuosta lavalla poksahtelee ryhmätanssikohtauksia, joiden koreografiat pohjautuvat popmaailman musiikkivideoihin, jotkut jopa suoria lainauksia niistä.

Kotimatkalla kokemaani sulatellessa havahduin, että itse asiassa koko ohjaus on kuin yksi lähes kolmetuntinen musiikkivideo. Visuaalinen estetiikka pukuineen ja pyörivine lavastuksineen sopii malliin. Ohjauksen nopeat leikkaukset, surrealismia puhkuvat pienet sivujuonteet, tanssikohtaukset,... Tervetuloa tosimaailman lavalle videotähtöset!

© 2020 Stefan Bremer
Musiikkivideoiden vähäpukeinen koiras- ja naarasmassa pitää oopperalavalla vaatteet paremmin päällä, mutta seksuaalisuuden ja erotiikan eleissä lavaversiot vievät voiton videoista. Esimerkiksi Zerlinan ja Masetton suuseksikohtausta tai Don Giovannin loppupuolen mobiilipornomasturbointia on hankala kuvitella näkevänsä mainstream musiikkivideoissa.

Näihin erotiikan juhliin tuntuvat osallistuvan kaikki, komtuuria lukuunottamatta. Ehkäpä Don Giovanni käyttää viehätysvoimaansa myös vallan välineenä, mutta aktiivisia toimijoita ovat kaikki, sukupuolesta riippumatta.

© 2020 Stefan Bremer

Käsiohjelmassa ohjaaja Nikkilä pohtii komedian ja tragedian liittoa. Tragedian osuus kokonaisuudesta jää omiin silmiini hieman ohkaiseksi. Mutta komedian puolella Don Giovanni saa täydet pisteet. Jos Mozart merkitsi Don Giovannin sävellysluoetteloonsa opera buffaksi, niin tällä kertaa säveltäjän luokittelua kunnioitetaan mainiosti.

Mainitaanpa vielä visuaaliselta puolelta Erika Turusen puvut ja Kalle Ropposen valaistus, jotka täydentävät Nikkilän ilotulituksen.

© 2020 Stefan Bremer
Musiikin osalta tilanne jää hieman maustamattomaksi. Sekä orkesterin että solistien puolelta hyvää perussuorittamista, mutta suuret audiopuolen orgasmit (ilmaisu harkittu) jäivät saamatta. Tällä kertaa eniten mieltä ilahdutti Tamuna Gochashvilin Donna Elvira ja hyvänä kakkosena nimiroolin Tuomas Pursio. Donna Anna vaihtui Liine Carlssonista toisessa näytöksessä Hanna Rantalaksi.

Don Giovanni jätti mieleen mainion muistijäljen. Yksityiskohtia ohjauksesta riittäisi varmasti bongattavaksi useampaan katselukertaan. Jos Don Giovanni on Jussi Nikkilän ensimmäinen oopperaohjaus, odotan malttamattomasti seuraavaa.

lauantai 22. helmikuuta 2020

Carmen ilman sanoja

Baletti: Carmen - Kansallisooppera 2020-2-21

© 2020 Mirka Kleemola

Edellinen kokemukseni oopperan taipumisesta baletin maailmaan on kuuden vuoden takaa Vilnasta. Siellä Wagnerin Tristan ja Isolde tulkittiin tanssien, onnistuen mielestäni varsin hyvin. Nyt on vuorossa Bizet'n Carmen, joka saa muotoutua liikkeeseen Liam Scarletin koreografian keinoin. Tuotannon kantaesitys oli Oslossa 2015.

Jos Tristanin seuraaminen olisi ollut hankalaa ilman laajennetun tarinan tuntemista käsiohjelmasta, niin Carmenin kyydissä pysyy kyllä oopperan juonen tuntien. Musiikki on sovitettu oopperasta maustettuna muilla Bizet'n sävellyksillä. Tutut teemat eivät välttämättä ole siellä mistä ne löytyvät oopperassa, vaan palvelevat tanssiversiota toisaalla. Mutta Martin Yates on tehnyt erittäin onnistuneen sovituksen musiikista.

Scarlett ja lavastaja/puvustaja Jon Bausor ovat sijoittaneet tarinan Espanjaan 1930-luvun alkuun, sisällissodan puhkeamisen aikoihin. Oikeastaan tuo konteksti tulee ilmi vain ensimmäisessä näytöksessä, mutta sopii kyllä teemaan mainiosti. Bausorin lavastus ja James Farncomben valaistus luovat erinomaisen visuaalisen kokonaisuuden, joka on karun kaunis, tarinaa tukeva.

© 2020 Mirka Kleemola

Periaatteessahan Carmenin voi sijoittaa minne ja milloin tahansa. Kyse on pohjimmiltaan luonneanalyyseistä, vai pitäisikö puhua stereotypioista. Neljä päähenkilöä toimivat ja kokevat omat kohtalonsa.

Micaëla on se puhtoinen hyvyyden ja lempeyden hahmo, joka yrittää saada Don Josén mukaansa perinteiseen "normaalielämän" pariin. Sieltähän Don Josékin tulee, mutta vietit vievät tämän mennessään. Micaëla on oikestaan se mihin kaikki vertautuu, tarinan referenssipiste. Yuka Masumoto oli oivallinen roolissaan.

Escamillo on Scarlettin koreografiassa korostetun narsistinen kukkopoika, joka staran elkein esittää omaa kuvaansa. Escamillon sisintä ei ole näkyvissä, hän tuntuu elävän kuin peilin, tai nykytermein varmaankin selfiestickin kautta. Huikean hieno tulkinta Escamillosta Tuukka Piitulaiselta.

Don José on kotoisin Micaëlan maailmasta, mutta Carmen saa avattua jonkun sisäisen haavan joka vie Don Josén mukanaan. Lopulta hulluuteen joka johtaa tragediaan. Frans Valkama tanssi mainiosti Don Josén ensi-illassa.

Carmen, nimiroolimme, on mielenkiintoinen hahmo. Suhteellisen karun elämän kasvatti, joka on tottunut seuraamaan vaistojaan. Selviytyjä, mutta ei tässä tarinassa. Scarlett antaa mielenkiintoisia lisämausteita Carmenin hahmoon. Toisessa näytöksessä Carmen saa Escamillolta rahapussukan, jonka luonnetta Carmen tuntuu pohdiskelevan. Kolmannessa näytöksessä hän tuntuu jatkavan valintansa punniskelua, ennen Don Josén ja kohtalon kohtaamista. Ensi-illassa Rebecca King oli mahtava Carmen.

© 2020 Mirka Kleemola

Orkesteri soitti komeasti Mikhail Agrestin johdolla. Harvemmin osaan baleteissa bongata sivuosan esittäjistä onnistujia, mutta tällä kertaa Valeria Quintana ilahdutti terhakkaana Mercedeksenä.

Toinen todella onnistunut uusi tarinabaletti kansallisbaletissa. Peppi sopi koko perheelle, Carmenin loppuratkaisua voi olla hankalampi selittää pienemmille katsojille. Mutta aikuisille Carmen tarjoaa klassisen tarinan näyttävässä ympäristössä vastustamattoman musiikin kera.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Brahmsin huumaa

Konsertti: Brahms - Kaakinen-Pilch & Hohti & Holmström - Konserttihovi 2020-2-16

Johannes Brahms
Sellisti Markus Hohtin ja pianisti Emil Holmströmin uuden Brahms levyn julkaisuviikonlopun konsertit jäivät hieman vajaiksi, kun levyuutukainen ei ehtinyt Suomeen asti. Levylähetys viettikin viikonlopun Ruotsissa. Elävää musiikkia ei tallenteiden kotouttamisongelmat onneksi haitanneet. Sunnuntaina Imatran konserttihovin yleisö sai nauttia herrojen musisoinnista. Duo oli laajentunut trioksi viulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin avustuksella.

Pelkkää Brahmsia ei ollut tarjolla, vaan historian ystävyyssuhteita kunnioittaen oli Brahms kääritty Schumanneilla. Clara Schumanin g-molli pianotrio opus 17 aloitti konsertin ja encorena saimme nauttia vielä Robert Schumannin kehtolaulun.

Clara Schumannin g-molli pianotrio on hänen ainokaisensa tuolle kokoonpanolle. Sävellys ei ollut minulle tuttu, mutta toivottavasti törmään tähän elävänä versiona uudelleen. Brahmsin vellovaan kamarimusiikkituiskuun verrattuna Claran teos on luonteeltaan rauhallisempi.

Konsertin kaksi Brahmsin sävellystä olivat f-duuri sellosonaatti ja c-molli pianotrio. Sellosonaatti on suosikkejani Brahmsin kamarimusiikin sävellyksistä. Hohti ja Holmström tulkitsivat sen hienosti. Molemmissa pianotrioissa koko kolmikon yhteissointi oli hienoa kuultavaa.

Brahmsilla on parhaimmillaan hieman huumaava vaikutus minuun. Musiikki vie mukanaan toiseen maailmaan, jossa konserttitapahtuma ja solistit soljuvat analysoinnin ja arvioinnin ulkopuolelle. Illan trio onnistui tässä mainiosti.