torstai 19. toukokuuta 2022

Koko Karita show

 Konsertti: Koko Karita - Kansallisooppera 2022-05-18

© 2022 Heikki Tuuli

Karita Mattila palaa keväällä Kansallisoopperan lavalle kuuden esityspäivän voimalla. Mattilan ympärille on koottu ohjelmisto, joka avaa laajemman repertuaarin shown Mattilan ystäville. Esitysten kapellimestarina toimii Dalia Stasevska ja esityskokonaisuuden on ohjannut Jussi Nikkilä.

Konsertin alkupuoli on todellinen helmi, Francis Poulencin pienoisooppera Ihmisen ääni. Mattilan tulkintataidot pääsevät täyteen loistoon, naisen käydessä puhelinkeskustelua entisen miesystävänsä kanssa. Stasevskan luotsaama orkesteri täydentää mainion audionautinnon. Ihmisen äänen lavastus on kuvaelma naisen asunnosta, joka sopii ohjauksellisesti haastavan oopperan taustalle hienosti. Näyttämän yläreuna on varattu projektointikankaalle, johon heijastetaan dramatisoituja kohtauksia tarinan taustoista ja tulevaisuudesta oopperan edetessä. Aluksi elokuvaidea tuntui hyvältä, mutta pian havahduin seuraavani elokuvaa jättäen lavan elävät tapahtumat taustamusiikiksi. Mattilan livedraama sekä äänen, että lavatapahtumien osalta ei tarvitse välttämättä ekstravisualisointeja; elävän esityksen ja herkän musiikin intensiteetti osaltani helposti kärsii huomion jakamisesta.

© 2022 Heikki Tuuli

Väliajan jälkeen orkesteri oli noussut lavalle ja seurasi näyttävä Mattila show sähköisesti vahvistetun äänen kera. Valitettavasti omalta osaltani en osaa nauttia Mattilan äänestä näennäisesti kevyemmän ohjelmiston parissa. Fraseeraus ja äänen hyväksikäyttö ei ole genren "ammattilaisten" veroista. Ei se huonolta kuulosta, mutta ei minun makuuni. Mutta erittäin näyttävä lavashow joka upposi kyllä yleisöön.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Billy Budd merihirviön uhrina

 Ooppera: Billy Budd - Kansallisooppera 2022-04-03


© 2022 Heikki Tuuli
Yhdysvaltalainen kirjailija Herman Melville työsti viimeisinä elinvuosinaan tarinaa Billy Buddista, merimiehestä joka juonittelun ja onnettomien sattumien kautta kohtaa kuolemansa sotaoikeuden tuomitsemana. Melville ei saanut luonnoksistaan valmista romaania koottua ennen kuolemaansa vuonna 1891 ja tarinaa kasattiin kokoon useampaan otteeseen myöhemmin eri editorien toimesta. Englantilaiset E. M. Forster ja Eric Crozier muokkasivat tarinan oopperalibreton muotoon Benjamin Brittenin pyynnöstä ja ooppera sai ensiesityksensä vuonna 1951. Muokkauksien jälkeen nykyisin esitettävä kaksinäytöksinen versio on vuodelta 1964.

Melvillen Mody Dick romaanin olen aikanaan nuorena koltiaisena lukenut, mutta Billy Buddin tarina on tuttu vain Brittenin oopperan kautta. Kansallisoopperan uutukainen on tuontitavaraa Norjan ja Puolan kansallisoopperoiden yhteistuotannosta. Vain miesääniä sisältävän oopperan on näyttämölle tuonut naiskolmikko; ohjaajana Annilese Miskimmon, lavastuksesta ja puvuista vastaava Annemarie Woods ja valaistuksen suunnitellut Paule Constable.

Alkuperäinen tarina sijoittuu vuoteen 1797 ja Englannin laivaston puuhasteluihin Ranskan vallankumouksen jälkiaalloissa. Alunperin paikkana on purjelaiva, mutta Miskimmon pikakelaa historiaa puolitoista vuosisataa ja päätyy merenpinnan alle toisen maailmansodan aikoihin sukellusveneeseen. Paikkapäivitys toimii kelpo tavalla korostaen suljetun yhteisön ahtautta. Tietysti literaalisti librettoa lukien vaikkapa purjeiden kanssa puuhastelu ja kannen hiekoitus eivät käy järkeen, mutta harva asiahan oopperoissa yleensä käy.

Tarina äärimmäisen lyhyesti kerrottuna on seuraava: Billy Budd saapuu/joutuu uuteen palveluspaikkaansa ja väärinkäsityksen takia joutuu öykkäriesimiehen silmätikuksi. Myöhemmin änkytyksen takia Billy ei saa tekojaan selitetyksi, vaan turhautuu ja nyrkin iskulla tappaa esimiehensä. Hänet tuomitaan kuolemaan.

© 2022 Tuomo Manninen

Oopperassa keskeinen hahmo on laivan kapteeni. Hän kokemuksensa Billysta on positiivinen, muu miehistö kehuu tätä. Kapteeni on itse paikalla Billyn tappaessa öykkäriesimiehen. Kapteenin suurin paradoksi lienee klassinen ero lain ja oikeuden välillä. Lain kirjaimen mukaan Billy kuuluu roikkumaan hirttoköyteen, mutta olisiko kapteeni voinut lieventää rangaistusta taustoittamalla asiaa enemmän? Libretossa tarinan kehyksenä on kapteenin muistelot aiheesta eläkevuosiensa ajalta. Ilmiselvästi asia on jäänyt kaivelemaan kapteenia.

Billy Buddin rooli libreton tarinassa on lähinnä reflektiivinen. Billyllä ei ole historiaa, hänestä ei tiedetä mitään taustoja. Hän on pidetty ja saa helposti ystäviä. Billy ei oikein tee itse mitään, vaan reagoi muiden tekemisiin ja änkytyksen takia turhautuu väärässä kohtaa omaan ongelmaansa. Kuten Juhani Koivisto teosesittelyssään mainitsi, on Billy Budd helppo nähdä kristushahmona. Hyvää tekevänä, joka tuomitaan epäilyttävin perustein. Ohjauksessa Billyn loppuaaria sukellusveneen pohjakerroksessa lannevaatteessa (kuunsäteen loisteessa :) ) saa henkilöohjauksen koreografian osalta odottamaan, että nousevatko ne kädet vielä ristiasentoon... Eivät nousseet.

Oopperalibreton mielenkiintoisin hahmo on asemestari John Claggart, pahiksemme. Hän ottaa Billyn erikoistarkkailuun päällystön pyynnöstä huonomuistisen väärinkäsityksen vuoksi. Vehkeilyn ja juonittelun avulla hän saa Billyn epäilyksenalaiseksi, joka sitten koituu Billyn, ja hänen itsensä,  kohtaloksi. Keskeisessä Claggartin aariassa hän pohtii toimiaan ja suhdetta Billyyn. Ei tarvitse olla kovin hääppöinen keittiöpsykologi tulkitakseen tekstin perusteella Claggartin vihan Billya kohtaan olevan myös peilausta hänen omasta epävarmuudestaan liittyen omaan seksuaalisuuteensa.

© 2022 Heikki Tuuli

Tuotannon osalta Miskimmonin Billy Budd saa vahvat plussat minulta. Epookin ja paikan siirto toimii ok. Se mikä tekstin tarkkuudessa menetetään, saadaan ilmapiirinä takaisin.

Hannu Linnun johtamana Brittenin partituuri saa arvoisensa kohtelun. Orkesteri soi komeasti ja erityispeukut soolopuhaltajille "Come along, kid!" ja "Look!" kohtausten taustoilla.

Keskeinen solistikolmikko oli kerrassaan mainio. Ville Rusanen lauloi nimiroolin hienosti ja Peter Weddin kapteeni oli pohdiskeleva. Timo Riihosen Claggart oli kerrassaan herkullinen ja erityismaininnan anasaitsee myös toinen basso Matti Turunen Danskerina.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Talvinen matka kevään keskellä

Pitkästä aikaa pääsin piipahtamaan Konserttihovissa nauttimassa Winterreisesta. Tommi Hakala ja Kristian Attila tarjosivat vakaan esityksen suurklassikosta. Winterreise on aina elämys, niin nytkin...

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Salome - Nuorukaisen sisäinen matka

Salomen ohjaaja Christof Loy on yleensä kädenjäljellään jättänyt positiivisia mielikuvia. Tämä on hänen neljäs kokemani ohjaus. Aikaisemmat Berliinin Jenůfa, Tukholman Parsifal ja Helsingin Tosca ovat kaikki olleet omaleimaisia tulkintoja, Parsifalin ollessa ehdottomasti paras kvartetista. Kansallisoopperan uutukaisesta Salomesta, en oikein löytänyt puhuttelevaa näkökulmaa.

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli

Lavastus on yksinkertaisen karu. Steriili palatsin nurkka, jossa on kaksi ovea, tuoli ja kivenlohkare. Symbolismin puolelle taivutaan ja pidetään kaikki lähestymissuunnat avoimina. Kaikki ovat pukeutuneina mustiin pukuihin. Pieniä eroja puvuissa löytyy, joilla voi kuvitella jakavansa porukan libreton mukaisiin ryhmiin. Ainoat poikkeukset miesten pukumuodista ovat Herodias, jolla on tumma naisten mekko, Jokanaan, joka aloittaa lavatyöskentelyn alasti ja itse Salome, joka kuoriutuu perhosen tavoin miesten puvusta aamutakin kautta valkeaan prinsessamekkoon.

Jokanaan alastomuus sai aikaan odotuksen, että toisten suosimien mustien pukujen joukkomuoti on merkittävä kontrasti ryhmäpaineen kannalta. Jotenkin se lupaus jäi kuitenkin lunastamatta. Onko Jokanaan alastomassa uskossaan puhtaampi kuin muut? Vai onko hän vain silmänruokaa Salomen seksuaaliselle heräämiselle? Loy ei muuten riisu Salomea huntutanssin aikana, vaan sen lopuksi siirtää Salomen ja Herodeksen oven taakse häveliäästi hoitamaan aktin.

Herodiaan paashi on paljon kiinnostuneempi Narrabothista kuin emännästään. Narrabothin henkiin herääminen loppupuolella laittaa kokonaisuuden tulkintaan lisäongelmia. Libreton ja koko tarinan tulkitseminen lavatapahtumien avulla ei muutenkaan ole helppo tehtävä. Kukaan ei kohtele Jokanaania kuin vankia. Tuntuu kuin koko palatsin nurkka olisi vain teinitytön aivolohko, jossa seksi, viha, rakkaus ja väkivalta pullahtelevat vuorotellen etualalle.

© 2022 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli
Lopussa Salome ei saa Jokanaan päätä hopeavadilla, vaan Salome saa selittää kaipauksensa täyttymyksen kokonaiselle Jokanaalle. Huipennuksessa pari poistuu toisesta ovesta hohtavaan kirkkauteen, Liebestodia mukaillen.

Ohjauksesta jää kyllä minulle aikamoisen sekava kokonaiskuva. Mikä kyllä sinänsä varmaankin kuvaa teinin pään sisältöä pahimpina kasvuhetkinä. Salomen olisi varmaan voinut riisua aikaisempien tulkintojen painolastista toisinkin.

Musiikki ei sen sijaan pettänyt. Toisen suosikki Richardini partituuri soi hienosti Hannu Linnun johtamana. Solistit suoriutuivat hienosti. Vida Miknevičiūtė suoriutui hienosti vaikeasta pääroolista ja Nikolai Schukoff oli erityisen hyvä Herodes. Andrew Foster-Williams oli kelpo Jokanaan.
© 2022 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli


sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Lappeenrannan laulukilpailujen ennakkokilpailu II (2021)


Viikonlopun urakka on ohi ja tuntuma tämän hetken nuoreen äänitarjontaan on saatu. Sunnuntain kattaus oli kokonaisuutena laadukkaampi. Sopraanojen ja mezzojen joukosta löytyi useita laulajia, joiden jatkoja ensi vuoden alussa odotan mielenkiinnolla.

Miesten puolelta ilahdutti tenorien esiinmarssi, mutta valitettavasti miesten taso ei vastannut kyllä odotuksia. Toivottavasti tämä oli monelle ensi kokeilu kilpailuista ja seuraavalla kerralla töitä on tehty perusasioidenkin parissa.

Jännitys näkyi ja kuului monen laulajan esityksestä. Se on ymmärrettävää ja latu tasoittuu kokemuksen karttuessa. Edelleen muistuttelen, että tarinan kertominen ja draaman kaaren luominen tekstin perusteella on esityksen sydän. Oikeat sävelet ja tekniikka ovat toki myös tärkeitä, mutta itse ainakin valitsen mieluummin syvällisen tarinan tulkinnan steriilin laulun sijaan.

Vielä lopuksi vinkki kaikille pianisteille, jotka aikovat joskus esiintyä laulajien kanssa. Kannattaa käydä tsekkaamassa miten alan ammattilaiset toimivat. Ennakkokilpailuissa oli järjestäjien puolesta aivan huippupianisteja. Kristian Attila, Kiril Kozlovski, Hans-Otto Ehrström ja Tuula Hällström ovat loistavia. Jokaisella on oma luonteensa, mutta he kaikki tukevat laulajia mainiosti ja ymmärtävät balanssin tärkeyden. Oman säestäjän mukaan ottaminen ei välttämättä ole paras valinta.

Jatketaan ihmettelyjä tammikuussa. Onnea jatkoon pääseville ja muille kannustusta seuraavaa kertaa varten. Mukavaa syksyä kaikille!

lauantai 23. lokakuuta 2021

Lappeenrannan laulukilpailujen ennakkokilpailu I (2021)


Korona-ajan taidetyhjiössä olin unohtanut Lappeenrannan laulukilpailujen syklinkin. Onneksi havahtuminen kilvoitteluun tuli ennen lipunmyynnin alkua ja sain hankittua lippupaketin vuodenvaihteeseen. Ennakkokilpailukin sopi onneksi kalenteriin, joten loppukesä huipentuu näin tuhtiin annokseen nuoria laulajia.

Tällä kertaa ennakkokilpailuun ilmoittautujia oli 56 ja lauantain annos yleisön osalta oli 17 kandidaatin esittely. Tuomaristo käy vielä tänään läpi esityksiä tallennekandidaattien osalta ja huomenna on loppujen elävien esiintymisien vuoro.

Itselleni tämä on neljäs kerta, kun pääsen seuraamaan Lappeenrannan laulukilpailua alusta asti. En osaa ainakaan vielä tämän päivän perusteella osaa vertailla tasoa edellisiin. Ennakkokilpailussa skaala on laajempi. Nuorista laulajista osa on vielä hieman raakileita ja ennakkokilpailukin antanee hyvää kokemusta paineen alla laulamisesta. Osalla on selkeästi hieman enemmän kokemusta tai/ja näkemystä laulamisen ja esittämisen suhteen, joka kyllä käy ilmi esiintymisvarmuudesta ja asenteesta.

Ennakkokilpailuun osallistujat saavat valita yhden suomalaisen suomen- tai ruotsinkielisen laulun ja yhden ooppera-aarian. Tänä vuonna valinnat tuntuvat olevan mukavan monipuolisia. Aina ei laulun ja aarian yhdistelmä osu aivan nappiin. Vaikka toisaalta kannattaisi valita hieman eri luonteiset laulut, niin jos oma ääni ei taivu vaikkapa dramaattisempaan lauluun lyyrisen aarian ohella, niin omien vahvuuksien korostaminen teosvalinnoissa tuntuisi luontevalta.


Edelleen myös konsonanttien muistaminen olisi elintärkeää. Varmaankin laulunopettajat painottavat tekstin selkeyttä, mutta toisinaan se valitettavasti tuntuu jäävän vokaliisin hampaisiin. Konsonantit tekevät tekstistä tekstin, tarinan, jota varten koko laulu on luotu. Vokaalit sitovat konsonantit yhteen ja antavat sanoille loppuhäntää, mutta jos laulussa on teksti, suotakoon sille mahdollisuus tulla tulkituksi laulajan toimesta.

Ei lauantain annos huonolta vaikuttanut. Selkeitä omia suursuosikkeja ei vielä tullut, mutta monta hyvää laulajaa tuli jo bongattua joiden jatkoa seuraan mielenkiinnolla.

Lopuksi ravintolavinkki. Valtakadun Lalo-ravintola saa peukutuksen. Hyvää ruokaa ja mukava henkilökunta. ;)

lauantai 2. lokakuuta 2021

Spartacus - jo muinaiset roomalaiset...

 Baletti: Spartacus - Kansallisooppera 2021-10-1

© 2020 Roosa Oksaharju
Pitkä kuiva kauteni elävän näyttämötaiteen parissa päättyi vihdoin eilen illalla. Sain nauttia täydessä tuvassa Kansallisbaletin kauden ensimmäisestä ensi-iltauutukaisesta Spartacuksesta. Spartacus on Aram Hatšaturjanin sävellystuotantoa vuodelta 1954 ja Kansallisbaletin uusi koreografia Lucas Jerviesin käsialaa Australiasta vuodelta 2018.

Spartacus baletin tarina pohjautuu löyhästi oikeaan historialliseen henkilöön, traakialaiseen gladiaattoriin Spartacus, joka eli 100 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Spartacus oli kolmannen orjasodan johtajia Rooman tasavallan aikana. Spartacuksen tarina sai suosiota viime vuosituhannen loppupuolella varsinkin kommunistien keskuudessa, tämä tausta löytyy myös Spartacus baletin juurien ympäriltä. Tarinaa on helppo ymmärtää alistamisen, vallankäytön ja totalitarismin viitekehyksien ympäriltä ja kääntää syyttävää sormea ajankohtaan sopivaan suuntaan. Ja parasta tietysti on se, että sormen kohde ja sen osoittaja voivat molemmat olla tyytyväisiä näkökulmaansa.

Koreografi Lucas Jervies ja lavastaja Jérôme Kaplan ovat antaneet omalle tulkinnalleen kevyen henkäyksen viime vuosisadan ongelmatuoksuja. Rooman konsulin Crassuksen, eli baletin pahiksen, joukot liikkuvat punalippuja heilutellen ja totalitarismin henki leijuu eleissä. Sinänsä pahan merkit eivät katso kalenteria ja vuosisatoja, vaan esillepano sopii hyvin parin tuhannen vuoden takaiseen maisemaan.

Itselleni Spartacus baletin suurin ongelma on väkivallan käsittely tanssin avulla. Oma mielikuvani gladiaattoritaisteluista on ennen kaikkea sorrosta syntyvä ja sitä ylläpitävä väkivaltasirkus. Spartacus baletti joutuu käsittelemään ja esittämään fyysistä väkivaltaa, jonka tulkintaan tanssi on haastava väline. Ennen kaikkea haastava väline klassisesta baletista kumpuavana taidemuotona. Vaikka tanssi on fyysistä, sen klassinen esittäminen tarjoaa minun mieleeni enemmänkin yksilön sisäisen maailman peilauksen liikkeenä, kuin fyysisen väkivallan kivun ja kauhun kuvailun liikkeenä. Gladiaattoritaistelusta on hankala saada omaa mielikuvaani vastaava esillepano ilman jonkinlaista viittausta kipuun ja tuskaan mitä siihen sisältyy. Tietysti tämän pitäisi olla vaaratonta esittäjille, mutta samalla vakuuttaa katsoja siitä, että tämän reaaliversio ei oikeasti ole tervettä toimintaa. Elokuvissa tuo on mahdollista, mutta mielestäni erittäin haastavaa balettinäyttämöllä ilta toisensa jälkeen.

© 2020 Roosa Oksaharju

Jervies ja Kaplan onnistuvat kuitenkin kokonaisuutena mielestäni varsin hyvin. Jotta koko homma ei menisi äijien nahisteluksi on juoneen otettu mukaan Spartacuksen naisystävä, jonka eroa Spartacuksesta juoni myös mukailee. Konsuli Crassuksen lapsia en sijaan ymmärrä. Kun ainoa oikea syy saada kaksi lasta lavalle on antaa vihje, että sorto siirtyy sukupolvelta toiselle (mikä kyllä toteutuukin; siis se vihje), niin valitettavasti lapset tuntuvat aiheuttavan vain aina sen ihastuneen huokauksen yleisön joukosta; pilttejä lavalla...

Ensi-illan solistikaarti oli mainio. Micha Krčmář nimiroolissa oli uljas ja muodosti hienon parin naisystäväänsä Flavia esittävän Zhiyao Chen kanssa. Philippe Béran johti orkesteria, jonka elävään ääneen meni hetki totutellessa, koska edellisestä kerrasta oli jo niin kauan aikaa.

© 2020 Roosa Oksaharju

Ei Spartacus pääse kovin korkealle suosikkibalettilistallani. Hatšaturhanin musiikkia monet kovasti kehuvat, ei sekään minuun hirvittävän suurta vaikutusta tee. Mutta kokonaisuutena Spartacus balettiproduktio saa minulta plussat. Se ei ainoastaan viihdyttänyt kauneudellaan ja liikkeellään paria tuntia, vaan ennen kaikkea sai pohtimaan omaa oikeutustaan, tulkintaansa ja katsojan suhdetta esittämiinsä asioihin. Jos se ei ole onnistunut taidekokemus, niin mikä on?