Ooppera: Die Walküre - Latvian Kansallisooppera 2013-06-05
Riikan Ring jatkui Viesturs Kairišsen ohjaamalla Valkyyrialla. Eilistä Herheimin ohjaamaa Reininkultaa en halunnut lähteä purkamaan auki koska ohjaus oli niin monitasoinen, että sen purkaminen tekstiksi henkilökohtaisen kokemuksen kautta ei ole oikein mahdollista järkevissä aikarajoissa. Valkyyria ei taasen innoita ohjauksen yksityiskohtien osalta kovinkaan suuriin pohdintoihin.
Parasta jälleen todeta heti aluksi Kairišs kuljettaa tarinaa Wagnerin libreton mukaan, joten perusasiat ovat kunnossa. Mutta kokonaisuudesta jää vähän samanlainen maku kuin tuoreesta Helsingin Tristanista, ohjaajan lisämausteet eivät oikein tuo mitään lisää. Paksun käsiohjelman ainokainen sivu joka käsittelee ohjauksen teemoja, kertoo (stadion)peleistä. Peliteemaa Kairišs kehittää ensimmäisessä näytöksessä laittamalla Sieglinden ja Hundingin bunkkerimaiseen asuntoon pöytäjalkapallopöydän. Toinen ja kolmas näytös taasen tapahtuvat jonkinlaisella jumalaisella gladiaattoriareenalla. Siellä Siegmund ja Hunding taistelevat, valotaulun pitäessä lavayleisön tiedossa pelitilanteesta. 0-0 tietysti päätyy lukuihin x:x. Vanhalla pesäpallokielellä kuolleita tuli.
Peliteema tuntuu varsin päälleliimatulta, vaikka käsiohjelma kehitteleekin pallo-aurinko-jumala -akselia. Toinen näytös päättyy yleisön joukkotappeluun, onneksi sentään lavayleisön. Ilmeisesti tämän mellakan lopputuloksia valkyyriajoukko sitten siivoilee kolmannen näytöksen aluksi. Valitettavasti minun silmissäni lavakatsomo alastomine, pussipäisine ruumiineen muistutti turhan paljon turkkilaista saunaa. Kun kaiken lisäksi valkyyriat olivat pukeutuneet kumiessuja muistuttaviin vaatteisiin ja huiskuttelivat ruumiita huiskilla, niin minun oli vaikea saada saunakuvaa pois tajunnastani.
Mielenkiintoinen kohta oli toisessa näytöksessä valotaulun hiljainen zoomaus Wotanin(?) jäljellä olevaan silmään. Wotanin kertoessa tarinaa Brünnhildelle hän vihoissaan tuikkaa keihäänsä maahan, joka samalla "puhkaisee" valotaululla hänen toisenkin silmänsä. Eikö Wotan näe enää minkäänlaista tulevaisuutta, kun kerran Frickakin on pannut hänet aisoihin? Jumalainen itsekastraatio?
Sähkölläkin taitaa olla jotain merkitystä Kairišsin maailmassa, sillä sähkö rätisee pariin otteeseen, sulakkeet paukkuvat ja Notungkin löytyy sulaketaulusta. Sen suurempaa merkitystä en osaa sille antaa.
Mutta kun ohjaus ei oikein noussut plaaniin, niin musiikki sen kyllä teki. Heti alun myrkystä orkesteri ja Cornelius Meister saivat väreet iholle. Koko solistikaarti onnistui mielestäni mainiosti. Michael Weinius ja Liene Kinča olivat mainiot lemmensisarukset. Kinčalla on mielenkiintoinen sävy äänessään, pidin hänestä kovasti. Johan Schinkler jylisi vakuuttavasti Hundingina. Martina Dike jatkoi Frickan roolissa upeaa työskentelyä ja illan uusi Wotan, Egils Siliņš, oli todella hieno uusi tuttavuus. Brünnhilden esittäjä Katrin Gerstenbergen ei aina tule täysin kirkkaasti läpi, mutta Riikan kokoisessa salissa hänenkin äänensä toimii ok.
Eilisen Herheimin ilotulituksen jälkeen Kairišsin Valkyyriasta jää vähän vaisu kuva. Mutta mistäpä ohjauksesta ei jäisi? Reininkulta ja Valkyyria eivät omanneet mitään yhteistä ohjauksellisesti. Entäpä sitten Siegfried ja Jumalten tuho? Molemmat ovat Kairišsin ohjaamia, pilkkooko hän omankin osuutensa vai onko ohjauksilla yhteistä taustaa? Sitä varten pitää odottaa perjantaihin asti. Huomenna on vapaapäivä Ringistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti