Ooppera: Siegfried - Latvian Kansallisooppera 2013-06-07
Ohjaaja Viesturs Kairišs lienee päättänyt painaa reset-nappulaa Valkyyrian ohjauksen jälkeen. Vuonna 2008 ensi-iltansa saanut Siegfried ei tunnu ohjauksellisesti selkeältä jatkolta Valkyyriaan. Sinänsä ihan ymmärrettävä päätös, Reininkulta ja Valkyyria kun olivat valmiiksi jo kuin yö ja päivä.
Toissapäiväinen Valkyyria jätti ohjauksen puolesta hieman haalean maun, mutta onneksi Siegfried tuntui omaan mieleeni askeleelta parempaan suuntaan. Vaikka pikaisesti ajatellen Siegfried vaikuttaa modernilta versiolta, niin Wagnerin ajatusten mukaan edetään kuitenkin. Ensimmäinen näytös tapahtuu hienossa teollisuustilassa jossa Siegfried ja Mime asustavat. Mime on perinteisiin seppähahmoihin verrattuna varsin oppineen tuntuinen mies. Solmio kaulassa Mime tuntuu harrastavan metallintyöstön ohella kirjallisuutta ja musiikkia. Siegfried ei nuoren koltiaisen tavoin lämpene Mimen kultturiharrastukselle. Hienoa symboliikkaa on Siegfriedin mättäessä Mimen kirjastoa masuunin polttoaineeksi jotta Notung saadaan taottua uuteen loistoon. Siinä näytetään sivistykselle ja kulttuurille omat paikkansa kun tarvitaan aseita.
Toisessa näytöksessä Fafnerin "luolaa" kuvasi mystinen pommitehtaan(?) fasadi. Fafner kun on kerran sormuksen herra, niin valtaahan moiset asearsenaalit mainiosti kuvaavat. Metsälintua emme lavalla nähneet, mutta mielestäni aika hauskasti sen ääntä mallinsivat välkkyvät ja epäkuntoisina sirisevät loisteputket. Lohikäärmeongelma ratkaistiin Siegfriedin torven herättämällä zombiejoukolla, jotka muodostivat elävän ihmismadon, jonka sisällä Fafner saa sitten kokea Notung terävän kärjen.
Kolmas näytös tapahtuu syyssäässä tyhjentyneen ja raunioituneen uima-altaan pohjalla. Wotanin ja Erdan kohtaamiseen kuivuneet syyslehdet sopivat mainiosti. Jumalten aika on saapunut syksyyn ja loppu on lähellä. Sen sijaan kun Brünnhilde löytyy hieman myöhemmin samasta altaanpohjasta lehtikasan alta, niin assosiaatiot eivät välttämättä ole aivan yhtä osuvat; vaikka libreton mukaan Brünnhilde kuusen oksien alla lepäilikin. Kun Siegfried saa Brünnhilden hereille ja osoittaa tätä kohtaan hieman turhan innokasta mielenkiintoa, onnistuu Brünnhilde rauhoittamaan Siegfriedin istuttamalla tämän sohvalle television eteen. Yhtä osuva huomio television monimuotoisesta funktiosta modernissa maailmassa tehdään lopussa, kun Brünnhilden vihdoin sulaessa Siegfriedille potkaisee television sivuun jotta lemmenliekki saa roihuta vapaasti.
Kyllä ne erot tuntuvat olevan hiuksenhienoja, milloin ohjaus tuntuu onnistuneelta ja milloin ei. Valkyyrian pienet mausteet eivät osuneet kohdalleen, mutta Siegfried taasen tuntui ihan makoisalta. Omaan mieleeni ohjaus pyöritteli ajatuksia vallan käytöstä. Ja sitähän, tai oikeammin sitäkin, se Ring juuri on.
Orkesteri ja kapellimestari Meister saavat minulta jälleen kiitettävät arvosanat. Uudet äänet lavalla olivatkin sitten hankalampia tapauksia. Siegfriedin esittäjä Johnny van Hal ei muistunut mieleeni ennen oopperaa. Jossain vaiheessa toista näytöstä kun tuskailin hänen äänensä kanssa, olin yhtäkkiä varma että olin kuullut häntä aikaisemminkin. Väliajalle pikainen tarkistus vahvisti että hän lauloi vuosi sitten keväällä Parsifalin Kööpenhaminassa. Jotain pientä allergiaa minulla on hänen ääntänsä kohtaan, vaikka hän kelpo näyttelijä onkin. Pahoittelen. Lehtikasan alta heräsi uusi Brünnhilde, Sabine Passow. Hänen heräämisensä oli lähellä ylinäyttelemistä, mutta äänessä oli paljon positiivistä. Hieman asia jää auki, sillä Jumalten tuhossa on taas uusi Brünnhilde.
Tutut nimet aikaisemmilta päiviltä olivat edelleen hyvässä iskussa. Liubov Sokolovan saksa kuullosti ehkä hieman liikaa venäläiseltä tänään. Minun korviini illan paras laulaja oli (taas) Egils Siliņš ja hyvänä kakkosena Bengt-Ola Morgny Mimen roolissa. Marcus Jupither lauloi tänään Alberichin, mutta vaihtaa Jumalten tuhoon Guntheriksi. Marcuksesta pidän myös.
Hieno ilta oopperassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti