Solti ja Bartókin Siniparta

Herttua Siniparran linna - Solti, Szinetár

Béla Bartókin ainokainen ooppera Herttua Siniparran linna ei ole näyttämöllepanon kannalta helpoimpia teoksia. Oopperassa on kaksi laulajaa ja fyysistä toimintaa ei ole juuri nimeksikään. Psykologisen tarinan tapahtumat ovat käytännössä Siniparran pään sisällä, jossa Siniparta ja Judith pohtivat ikuisia kysymyksiä miehen ja naisen välisestä suhteesta, pimeistä mielenlokeroista, motiiveista ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta. Béla Balázs kirjoitti unkarinkielisen runon/näytelmän/libreton joka pohjautui Siniparta-myyttiin. Balázs tarjosi tekstiään sekä Bartókille, että toiselle unkarilaissäveltäjälle Zoltán Kodálylle. Bartók tarttui tekstiin tehden siihen pieniä muutoksia, mutta pitäen suuret linjat ennallaan.

Musiikin puolesta Bartókin partituuri on värikkyydessään aikamoinen helmi. Orkesteri on iso ja sävyjä riittää. Laulajille kromaattinen sävelkieli antaa omat haasteensa. Sir George Solti levytti Siniparran vuonna 1979 Lontoon filharmoonisen orkesterin ja unkarilaisten solistien Kolos Kovátsin ja Sylvia Sassin kanssa. Tämä elokuvaversio on valmistunut 1981, solistit ja orkesteri ovat samat. Olettaisin että elokuvan musiikkina on suoraan tuo sama levytys, Solti/Bartók spesialistit korjaavat varmaankin jos olen väärässä.

Kuten edellä kerroin, on kyse elokuvaversiosta jonka on ohjannut Miklós Szinetár. Laulajat toki itse esittävät roolihenkilöitään ja tällä kertaa playback "laulaminen" häiritsee yllättävän vähän. Linnaa ei lavastuksena ole, kuten ei pidäkään olla. Siniparta ja Judith liikkuvat hämärissä käytävissä, joista mystisten huoneiden ovet löytyvät. Omaan makuuni huoneiden sisällöt olisivat voineet olla kenties vielä enemmän minimalistiset ja symbolistiset, mutta visuaalinen kokonaisilme toimii ihan hienosti. Kyllähän tekstin ja tarinan tavoite on saada kuuntelija/katselija pohtimaan asioita omassa päässään, eikä esittää valmista einestä.

Laulajat selviytyvät urakastaan hienosti. Judithin laulajalta vaaditaan aika suurta äänialaa ja Sylvia Sass omaa oikeanlaisen instrumentin. Sass ja Kováts laulavat omalla äidinkielellään, joka helpottaa heidän tehtäväänsä. Soltin ja Lontoon filharmoonisen orkesterin osuudestakaan ei löydy huomautettavaa. Ainoa mikä hieman harmitti oli luetun prologi-tekstin poisjättö, ei siitä haittaakaan olisi ollut.

Tallenne on siis vuodelta 1981 ja on 4:3 formaatissa. Kuvanlaatu on ikäänsä nähden hyvä. Suosittelen.