La Commedia è finita!

Oopperat: Herttua Siniparran linna ja Pajatso - Kansallisooppera 2013-04-12

Eilinen Herttua Siniparran linnan ja Pajatson ensi-ilta jäi Mikko Franckin viimeiseksi ensi-illaksi ennen hänen kautensa päättymistä Kansallisoopperan taiteellisena johtajana. Pesti alkoi 2006 ja alkuvuosien hallintodraaman ohella/jälkeen Franck on tehnyt hienoa työtä oopperan peräsimessä. Eiliset oopperat olivat oivallinen lopputyönäyte.

Franck oli ehdottanut ohjaaja Vilppu Kiljuselle Herttua Siniparran linnan ja Pajatson yhdistämistä samalle illalle. Vakiintunut pari, Cavalleria rusticana ja Pajatso, erotettiin ja Pajatso yhdistettiin hieman erityyppiseen psykologiseen draamaan, Sinipartaan. Ei hullumpi pari tämäkään.

Siniparran lavastuksessa käytettiin Kansallisoopperan lavalla ensi kertaa projisointitekniikkaa, jolla lavasteiden pinnat saadaan muuttumaan ja elämään kolmiuloitteisesti. Erittäin hieno ja näyttävä tekniikka, joka lavastaja Sampo Pyhälän ja valaistussuunnittelija Kimmo Karjusen käsissä loi hienoa visuaalista jälkeä. Siniparran lavastus on minimaalinen, mutta esimerkiksi kuudennen oven avautuessa kyynelten järvi on savutehosteineen tyrmäävän kaunis. Muutenkin mielestäni Siniparta on visuaalisesti ja ohjauksellisesti erinomainen tuotanto. Vähästä toiminnasta huolimatta jännite kasvaa kohti loppua. Huoneiden symbolistinen luonne korostuu hienosti sillä, että Siniparta ei fyysisesti anna avaimia Juditille, vaan asia hoidetaan elein. Mistä Siniparrassa on loppujen lopuksi kysymys, onkin jokaisen katsojan löydettävä itse ja itsestään. Ja vastaushan ei ole mitenkään tärkeä, vaan vastauksen etsintä on tärkeää.

Musiikin puolesta Franck ja Kansallisoopperan orkesteri tekivät hienoa jälkeä. Bartókin jännittävä partituuri sykki ja säkenöi orkesterin käsittelyssä. Edellisenä iltana vaihdoin ystäväni kanssa muutaman sanan Bartókista ja hän mainitsi Siniparran yhteneväisyyksistä Debussyn sävelkieleen. Oikeassa olet, hieman samaa henkeä heissä on. Pidän molemmista paljon.

Siniparran solistit suoriutuivat urakasta hienosti. Vladimir Baykov oli erinomainen Herttua Siniparta. Juditin esittäjä, Niina Keitel, omasi sävyltään rooliin hyvin sopivan instrumentin. Hieman enemmän olisin taas halunnut äänenpainetta paksumman orkesterikudoksen kanssa, mutta muuten erinomainen rooli häneltäkin.

Ohjaaja Vilppu Kiljunen oli halunnut sitoa Siniparran ja Pajatson jotenkin yhteen. Pajatson teatteriseurue olikin tässä ohjauksessa Kansallisooppera itse. Kun esirippu nousee, Siniparran esitys on loppunut ja laulajat ovat lavalla vastaanottamassa kukkia ja aplodeja. Kuoro on oopperan henkilökuntaa (molemmissa merkityksissä) ja lavalla häärää myös mukavasti Mikko Franckia muistuttava kapellimestari partituuriaan esitellen. Neddan rakastaja on näyttömömies Silvio. Kiljunen jatkaa hienosti teatteria teatterista perinnettä. Pajatson seurueen näytelmän Comedia dell'arte hahmot on hauskasti päivitetty modenimpiin habituksiin. Nedda/Colombina on ylimuodokas übersuttura, Peppe/Harlekiini hormoneja tihkuva lihaskimppu ja niin edelleen.

Oopperan loppu saakin sitten hienoa symboliikkaa. Kun Pajatso on puukottanut ja tiputtanut Colombinan lavasteista, luodaan hetkeksi epäselvyyttä olisiko lavalla oikeasti sattunut onnettomuus. Esirippu laskeutuu nopeasti, katsomosta kiirehtii henkilö lavan ovelle. Lopulta Mikko Franck (oikea versio tällä kertaa) kävelee esiripun edessä tekemään ilmoitusta yleisölle. Ja mikäs muukaan ilmoitus on kuin "La Commedia è finita!" ja johtaa oopperan muutamat viimeiset tahdit lavalta. Loppuilmoitus sopiikin mainiosti Franckin aikakauden päätökseksi Kansallisoopperassa. Kiitos Mikolle hienoista vuosista!

Pajatson solistikaarti oli tasainen. Enää en viitsi mainita Mika Pohjosesta iloisena yllätyksenä, sillä Pohjonen on parantunut vuosi vuodelta kuin kelpo viini ja eilinen Pajatso oli siitä hieno esimerkki. Todella hieno rooli häneltä. Vielä kun ääneen tulisi hieman rentoutta lisää, vaikka tällaisenakin häntä kuuntelee mielellään. Helena Juntuselle Nedda/Colombina sopi myös hienosti ja hän pääsi keikailemaan kunnolla Colombinana. Aki Alamikkotervo ja vierailevat solistit Jorge Lagunes ja Luthando Qave täydensivät pääroolit mainiosti.