 |
| © 2015 Suomen Kansallisooppera / Sakari Viika |
Kansallisbaletin toinen suurensi-ilta päätti Töölönlahden taidetehtaan kevätkauden uutuuksien esittelyn. William Shakespearen näytelmän Kesäyön unelma on pukenut liikkeen kielelle Jorma Elo palkitussa koreografiassaan. Musiikkina kuullaan Felix Mendelssohnin vastaava näytelmämusiikki laajennettuna versiona. Lavastuksen ja puvut on loihtinut Sandra Woodall ja valaistuksen säädöistä vastaa Linus Fellbom.
Kesäyön unelman neljä pääparia muodostavat oivallisen lähtökohdan baletille. Ennen katsomoon menoa kannattaa ehdottomasti kerrata tarinan juoni, se helpottaa seuraamista. Itse luin hyllystäni löytyvän Paavo Cajanderin suomennoksen näytelmästä; pitäisi varmaan tutustua myös Matti Rossin sata vuotta tuoreempaan käännökseen. Juonen seuraaminen baletista onnistui mainiosti ja hahmot erotti toisistaan helposti.
Jorma Elon laatima liikekieli balansoi hienosti klassisemman liikkeen ja pantomiimin välillä. Pitkiä pyöreitä kaaria ei paljon nähdä, vaan liikkeet leikataan monasti joko tyylinvaihtoon tai mimiikkaan. Tämä vie tarinaa hienosti eteenpäin ja ne pidemmät kaaret ovat sitten joukkokohtauksissa, joissa tanssi on enemmän tanssin vuoksi. Korostan taas kerran että olen baletin suhteen untuvikko, mutta omaan makuuni Elon monia aikakausia yhdistelevä liike-estetiikka vetosi kovin.
Lavastus ja valot loivat yksinkertaisen abstraktit puitteet liikkeelle. Puvut veivät mielen sopivasti Ateenan suuntaan, vaikka ensimmäisessä näytöksessä liikekieleen yhdistettynä huomasin myös harhailevani Egyptin suunnalla. Lavan taustalla valtava "metsäryteikkö"-veistos tuntuu muodostuvan ihmishahmoista. Keijumetsän valolehdet loivat nekin hienon näyttämökuvan. Hieno kokonaisuus.
Shakespearen tarinassa Titanian ja Oberonin nahistelun kohteena on Titanian poikapalvelija, jonka Oberon tahtoisi itselleen. Elon versiossa tuo poikapalvelija on muuttunut tytöksi ja muistuttaa lähinnä elävää matkamuistoa. Tällä kierretään kätevästi oudot mielikuvat keijukuninkaallisten epäilyttävistä mieliteoista.
Vaikka pääjuonena ovatkin neljän parin ihmissuhdesekoilut, niin todellinen Kesäyön unelman seremoniamestari on kujeileva haltia, Puck. Samuli Puotanen Puckina kääri yleisön pikkurillinsä ympärille. Elo antaa Puckille paljon tilaa, esimerkiksi näyttämökuvien vaihdon aikaan.
Lapsitanssijoiden "valokärpäsryhmä" oli myös paljon esillä. Baletin ja lasten suhde on minulle hieman ongelmallinen. Lähes jokaiseen balettiproduktioon tungetaan lapsia, joiden rooli tuntuu olevan kissavideoiden tasolla. Kaikkihan niistä tykkäävät ja lasten ilmestyminen lavalla saa aikaan aina ilahtuneisuuden huokailut. Onneksi Elo sitoo lapset tarinaan Puckin kautta ja saa näin synninpäästön tällä kertaa minulta.
Samuli Poutasen ohella ensi-illassa oli kelpo tanssijajoukko. Titania ja Oberon olivat Tiina Myllymäki ja Sergei Popov. Hippolyta ja Theseus taasen Daria Makhateli ja Nicholas Ziegler. Nuorina lemmenpareina Eun-Ji Ha ja Ilja Bolotov, sekä Linda Haakana ja Tuukka Piitulainen.
Tanssin taustalle Elo oli siis valinnut musiikiksi Mendelssohnin tuotantoa. Kesäyön unelman saimme kuulla kokonaan, lisättynä ja sekoitettuna mm. 4. sinfonialla ja viulukonsertolla. Illan kapellimestari oli Pietro Rizzo ja viulukonserton 2. ja 3. osaa tulkitsi Jukka Merjanen. Noita viulukonserton osia rohkenen hieman arvostella. Ymmärrän että baletissa lavalla oleva tanssi on pääosassa, mutta silti olisin toivonut viulukonserton osiin hieman enemmän tunteen paloa ja virtuoosiotetta. Nyt Merjasen soitto tuntui jäävän nuottien soittamiseksi.
Kesäyön unelma lunastaa kyllä kaikki odotukset. Kansallisbaletin molemman kevään uutuudet olivat erinomaisia ja osoittavat että kyllä kotimaasta taitavia koreografioita syntyy. Syksyllä jatketaan sitten Pienen merenneidon voimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti