Konsertti: Lappeenranta-sali 2013-03-21
Lappeenrannan kaupunginorkesterin vierailevina tähtinä olivat tänä iltana kapellimestari Petri Sakari ja viulisti Petteri Iivonen. Illan teemana oli romanttisia idyllejä ja säveltäjäniminä Mendelssohn, Wagner ja Mozart.
Petri Sakaria en ole aikaisemmin johtajan korokkeella nähnyt, vaikka hänellä on jo mittava ura takanaan. Kokonaisvaikutelmaksi ensikohtaamisestamme jäi varsin positiivinen mieli- ja kuulokuva.
Konsertin alkupuolisko sisälsi Felix Mendelssohnin musiikkia. Aluksi Heimker aus der Fremde -alkusoitto ja sen jälkeen Viulukonsertto. Alkusoitto toimitti tälläkin kertaa mainiosti tehtävänsä orkesterin ja yleison lämmittelynä. Kaupunginorkesteri oli kelpo iskussa heti alusta lähtien, hieman intonaatio-ongelmia oli alkuminuuttien aikana, mutta niistä muutama sana enemmän myöhemmin.
Viulukonserton myötä saimme nauttia Petteri Iivosen taiturimaisesta soitosta. Ihastuin hänen musisointiinsa jo hänen edellisellä Lappeenrannan vierailullaan ja nyt kyllä täytyy jo tunnustautua täydeksi faniksi. Iivosen soitto on solistimaisen soljuvaa ja minun korvaani teknisesti moitteetonta. Hänen konstailematon ja määrätietoinen asenteensa ihastuttaa ja viulismi uppoaa ainakin minulle korvien läpi tuonne rintalastan alle sydämeen. Saimme nauttia kahdesta encoresta; Bachin Allemandesta (taisi olla taas d-molli partitasta) ja toisesta jota olen yrittänyt kaivaa muistilokeroista siinä onnistumatta (apua saa tarjota). Viimeistään näiden jälkeen yleisö oli sievästi kiertynyt Iivosen pikkurillin ympärille.
Väliajan jälkeen sai wagneriaani nauttia Richard Wagnerin musiikista Lappeenrannassa pitkän tauon jälkeen. Edellinen kerta taisi olla Miriam Murphyn tulkitsemat Wesendock laulut viitisen vuotta sitten. Tällä kertaa oli vuorossa Siegfried-idylli, joka sopiikin kaupunginorkesterin kokoiselle orkesterille mainiosti. Petri Sakari tulkitsi Cosiman syntypäivälahjan hienosti. Tosin puolivälin paikkeilla muutamaan herkkään kohtaan sattui taas jousille pieniä virenyrjähdyksiä. Tässä oli välillä useita vuosia jolloin nämä olivat harvinaisuuksia Lappeenrannassa, mutta muutamaan viime konserttiin niitä on taas sattunut. Eihän niissä nyt kyse ole konsertikokemusta pilaavista virheistä, mutta hyvä ne olisi saada minimoitua. Kun jousia on vähän, tänään peruskokoonpano 4-3-3-2-1, niin yhdenkin soittajan pieni lipsahdus kuuluu turhan helposti.
Konsertin päätti Mozartin sinfonia nro 34, C-duuri. Minulle Mozart on edelleenkin pääasiassa oopperasäveltäjä ja tämä sinfonia ei saa lippua kääntymään toiseen suuntaan. Toisaalta sinfoniaa kuunnellessa oli mielenkiintoista seurata kuinka Mozart kuljettaa teemoja soitinryhmiltä toisille ja ylipäätänsä käyttää orkesteria. Ihan kelpo lopetus konsertille.
EDIT: Kiitos lukijoille tunnistusavusta! Toinen encore oli tietenkin Eugène Ysaÿen ballaadi, eli kolmas viulusonaatti sarjasta op. 27.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti