Nikolaus Lehnhoff ohjasi Tannhäuserin Baden-Badenissa vuonna 2008, kaksi vuotta Lohengrinin jälkeen. Lehnhoffin Lohengrin tulkinta Naganon johtamana on suosikkitallenteitani Lohengrinistä, joten odotukset Tannhäuserin suhteen olivat varsin korkealla.
Tannhäuser jatkaa visuaalisesti Lehnhoffin yksinkertaista, selkää linjaa. Raimund Bauerin lavasteet ovat Tannhäuserissa erittäin vähäiset. Lavaa hallitsee spiraalimainen portaikko, jonka tasot vaihtuvat eri näytöksissä. Yksinkertainen, toimiva ratkaisu joka tukee ohjauksen psykologista lähestymiskulmaa. Jotenkin Lehnhoffin tuotannoista tulee mieleen Wieland Wagnerin "minimalismi", vaikka Wielandin tuotannoista en ole nähnyt kuin kuvia.
Ohjauksen suhteen Lehnhoffin sivellin on Tannhäuserissa piirtänyt kevyellä jäljellä, tuntuu kuin hän olisi riisunut Tannhäuserista pois ajan ja suuren osan fyysistä maailmaa ja keittää draaman kokoon. Mitään sen suurempaa punaista lankaa en ohjauksesta löytänyt, Wagnerin perustarina on tallella ja sehän toki riittää mainiosti. Lavastuksen ja ohjauksen (ainakin näennäinen) yksinkertaisuus antaa mahdollisuuden jokaisen katsojan omiin psykologisiin tulkintoihin. Kannattaa katsoa bonuksena oleva tunnin pituinen dokumentti, se kertoo tiimin näkökulman asioihin.
En voi sanoa olevan pettynyt ohjaukseen, mutta hieman vahvempaa väripalettia olisin ohjaukseen kaivannut. Kokonaisuus jää hieman valjuksi.
Musiikin puolesta päädytään vähän samanlaiseen harmaaseen lopputulokseen. Onneksi naisrooleissa oli kaksi suosikkiani, Waltraud Meier Venuksen roolissa ja Camilla Nylund Elisabethinä. Heidän ansiostaan päädytään reippaasti pinnan yläpuolelle. Philippe Jordan johti Deutsches Symphonie-Orchester Berliniä hienosti, vaikkei Wagner-transsia saavuttanutkaan. Miespääosien solistit olivat pettymyksiä. Wolframin esittäjä Roman Trekel vielä menetteli, mutta nimiosan Robert Gambill oli minuun korviini aika huonossa iskussa. Ääni ei omannut luonnollista sointia, vaan kuulosti työläältä, eritoten korkeammissa äänissä. Onneksi hänen näyttelijän kykynsä kompensoi äänen puutteita.
Tämän Tannhäuserin hyvä puoli on siinä, että se tuskin kauhistuttaa perinteisemmän ohjauksen ystäviä. Uudemmista ohjauksista omaa makuani miellyttää kenties enemmän Carsenin ohjaus Barcelonasta samalta vuodelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti