Konsertti: Sibelius-Akatemian konserttisali 2012-11-27
Tänä iltana tapahtui jälleen se ihmeellinen käänne konsertissa kun musiikki alkaakin yllättäen kuulostaa hyvältä. Tunne on usein sen verran subjektiivinen, että todennäköisesti syy löytyy blogistin korvienvälistä, eikä planeettojen konjuktiosta tai mystisestä luonnontapahtumasta. Toisaalta jos jollakulla on samanlainen kokemus samasta konsertista, niin mielelläni otan kommentteja vastaan.
Réka Szilvay ja Heini Kärkkäinen tarjoilivat tänään kaksi Beethovenin viulusonaattia: a-molli op.23 ja A-duuri op.47 "Kreutzer". Niiden väliin oli sujautettu Webernin Neljä kappaletta viululle ja pianolle op.7. Kun a-molli-sonaatti alkoi oli olo jonkun aikaa epäuskoinen. Mitenkäs tämä kuulostaa niin omituiselta? Viulun ääni tuntui heikolta ja olevan vailla syvyyttä. Piano tuntui dominoivan, mutta myös sen ääni kuulosti ohuelta. Mieleen tuli edellinen konsertti Akatemian konserttisalista, mutta silloin oli huono paikka. Tällä kertaa paikka oli ihan hyvä ja onhan siellä aikaisemmin viulukin kuulostanut hyvältä; Charles Castelmanin Stradivarius ainakin. Mielessä pyörii voisiko Szilvayn viulussa olla jotain häikkää? Selvyyttä korvieni ongelmiin en a-molli-sonaatin aikana saanut.
Sitten tuli vuoroon tiivistämisen mestarin Anton Webernin neljä kappaletta. Yhtäkkiä kaikki kopsahtaa kohdalleen. Viulu ja piano kuulostavat hyvältä, ne keskustelevat keskenään, minä siellä keskellä nauttimassa.
Ja onneksi sama meno jatkuu väliajan jälkeen Beethovenin Kreutzer sonaatin merkeissä. Szilvay-Kärkkäinen on mainio duo. Välillä kenties kaipaisin Szilvayn soittoon hieman lisää paatosta, mutta hienosti heidän yhteissoittonsa toimii. Encorena meitä ilahdutti vielä Sibeliuksen rondino, eli op.81 nro 2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti