Pohjois-Kymen musiikkiopiston oopperalla (PKMO) alkaa olla jo komea historia. Noin neljännesvuosisata sitten toimintansa aloittaneella oopperalla on ollut näytöksiä suunnilleen parin vuoden välein. En ole aikaisemmin heidän tuotantojaan nähnyt, mutta taidanpa mennä katsomaan myös tulevaisuudessa.
Rohkeuden puutteesta Kouvolalaisia ei voi syyttää. Pienellä budjetilla ja ilmeisesti myös talkoovoimin toteutettuna Verdin Rigoletto on kunnianhimoinen valinta. Kapellimestari Valerijs Avramenko on sovittanut ja kutistanut orkesterin koon 11(!) henkeen: täysi jousiperhe, puupuhaltimet, käyrätorvi ja syntetisaattori. Ohjauksesta vastaa Janne Lehmusvuo ja lavastuksesta ja puvuista Tarmo Tanttu.
Nykyään projisointilaitteilla pystyy helposti ja halvalla luomaan peruslavastuksen. Simelius-salin pienehkö lava oli ympäröity kankailla, joihin sitten projisoitiin sopivan luonteisia seinä- ja draamakuvioita. Varsinaista lavastusta ei tainnut olla kuin profiilipatsashahmot. Kuulostaa minimalistiselta ja sitähän se tietysti olikin. Mutta ei se menoa haitannut. Enemmän ohjausta mielestäni rajoitti lavan suhteellisen pieni koko. Tuntui että näyttelijät pyörivät paljon ympyrää, kun lavan halki kulkeakseen ei tarvinnut kovin montaa askelta ottaa. Eritoten kun kuoro oli lavalla, ahtaus kävi ilmeiseksi. Samoin lavastuksen vähäisyys saattoi aiheuttaa hämmennystä Rigoleton tarinaa tuntemattomille, kun lavalla olevat hahmot ovat lähellä toisiaan, vaikka libreton mukaan he eivät edes näe toisiaan. Hienosti ohjaaja oli kyllä värittänyt tarinaa lavastuksen edellyttävällä tavalla.
Kun pieneen orkesteriin tottui, se täytti draaman vaatimukset täysin. Tietysti kun jokaista soitinta on vain yksi kappale, niin pienet soittovirheet kuuluivat välillä kovin selvästi. Alkupuolen muutaman joustavan rytminvaihdoksen jälkeen niitä ei tosin kovin usein kuultukaan.
Nimiroolissa lauloi Jukka Romu. Kansallisoopperasta tuttu baritoni oli mainio hovinarrin roolissa ja ansaitusti illan paras solisti. Gildana oli Terhi Solanterä, jonka muuten kelpo esitystä mielestäni vaivasivat jäykkyys ja totisuus. Tenoriherttuana irstaili Pekka Kuivalainen, hyvä suoritus häneltäkin. Romun ohella toinen suosikkini oli kaksoisroolia laulanut Heikki Aalto (Sparafucile/Kreivi Monterone). Hän ilahdutti korvaani jo Lahden Trubaduurissa. Toivottavasti rooleja löytyisi enemmän vaikkapa Töölönlahden rannalta. Laulajista täytyy kyllä mainita muutaman pienemmän roolin (hovimiehiä molemmat) varsin epävireinen laulanta. Toivottavasti kyse oli vain huonosta päivästä.
PKMO:n Rigoletosta jäi kokemuksena erittäin positiiviset tuntemukset. Toki virheitä esityksessä oli, mutta niitä paljon tärkeämpää on asenne ja rohkeus millä tehdään tuota meille niin rakasta taiteenlajia. Toivottavasti useamassa kaupungissa itäisi samanlainen oopperasiemen. Se toisi oopperalle uutta yleisöä ja kenties kasvattaisi uutta sukupolvea, jolle oopperassa käyminen on yksi tavallinen tapa nauttia elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti