Kehaistaampa aluksi Kööpenhaminan uudehkoa (2005) oopperataloa. Ulkoapäin vaikuttavan näköinen talo on vaikuttava myös sisältä. Kaikki yleisötilat salin ulkopuolella ovat näkyvissä ulos, pohjakerroksen vessoja lukuunottamatta. Jossain mielessä avaruutta ja tilan tuntua on ehkä jopa liikaa. Sali onkin sitten hämärän viihtyisä, hyvät jalkatilat ja mukavat penkit. Eikä akustiikassakaan ollut kauheasti valittamista. Olin permannolla joten suoraa ääntä ei kauheasti ollut saatavilla montusta.
Die Frau on se ooppera josta jäin koukkuun tähän puuhaan. Ostin levytyksen ja DVD:n ennen tutustumista elävänä Helsingin hienoon Michael Hempen produktioon; sillä tiellä ollaan edelleen. Kööpenhaminan uusi Frau on talon oman taiteellisen johtajan Kasper Holtenin viimeinen ohjaus Kööpenhaminaan, ennen siirtymistään Lontoon Covent Garden johtoon. Holten on tuttu ohjaaja myös Suomessa, esimerkkeinä vaikkapa Die Tote Stadt Helsingistä ja Tampereen Lohengrin.
Ohjaus ja lavastus olivat kovasti mieleeni. Lavastuksessa käytetään koko ajan näyttämön supistamista pieneen tilaan. Hieman samalla tavalla kuin Kansallisoopperan Carmenissa. Fraussa vain etuverhoon heijastetaan kuvia ja pieni näyttömötila vaihtelee paikkaa verhossa, ollen kuin sarjakuvan ruutu. Sen ainoan kerran kun koko lava on tyhjä, vaikutus on tavoiteltu. Keisarittaren kävely lavan takaa eteen tuntuu kestävän kauan. Mielestäni ohjaus toimi hienosti, kannattaa mennä katsomaan jos Kööpenhaminassa sattuu olemaan.
Illan ehdoton tähti lavalla oli Barakin vaimon osan laulanut Linda Watson. Uljas, vahva ja täyteläinen ääni. Hänen parinaan Barakin roolissa oli James Johnson, jonka ääni myöskin miellytti minua. Oikeastaan Die Fraun varsinainen pääpari ovat Keisari ja Keisarinna, mutta tänä iltana heidän esittäjänsä jäivät kyllä eri tasolle. Keisarin roolissa oli Johnny van Hal, jonka äänen vibraaton/tremolon yhdistelmästä en pitänyt ollenkaan. Keisarinnana lauloi Sylvie Valayre. Hänen ääneensä en saanut tuntumaa koko illan aikana. Jotenkin esityksestä tuli suorittamisen maku. Ääntä hänellä kyllä tuntui olevan; kun piti laulaa korkealta ja kovaa, niin ääni oli korkea ja se tuli kovaa. Mutta fraseeraus tuntui olevan muutaman sanan mittaista, pidempiä kaaria ei tuntunyt löytyvän. Olisi mielenkiintoista kuulla häntä jossain muussa roolissa, uskoisin että jostain sieltä löytyisi laulaja. Kolmannen keskeisen naisroolin, imettäjän, lauloi Ildiko Szönyi. Hän selvisi vaikeasta tehtävästään kunnialla. Strauss on tähän(kin) oopperaan laittanut sopraanoille monenlaista pulmaa ja ongelmaa.
Orkesteri oli Michael Schønwandtin johdossa. Montusta ei mitään ongelmia kuulunut. Hieman kaipailin välillä karheutta ja särinää enemmän. Strauss kuopii sävyjä sieltä syvemmältäkin, ja silloin saa vähän resonoida rupisemminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti