Salomen ohjaaja Christof Loy on yleensä kädenjäljellään jättänyt positiivisia mielikuvia. Tämä on hänen neljäs kokemani ohjaus. Aikaisemmat Berliinin Jenůfa, Tukholman Parsifal ja Helsingin Tosca ovat kaikki olleet omaleimaisia tulkintoja, Parsifalin ollessa ehdottomasti paras kvartetista. Kansallisoopperan uutukaisesta Salomesta, en oikein löytänyt puhuttelevaa näkökulmaa.
 |
| © 2022 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli |
Lavastus on yksinkertaisen karu. Steriili palatsin nurkka, jossa on kaksi ovea, tuoli ja kivenlohkare. Symbolismin puolelle taivutaan ja pidetään kaikki lähestymissuunnat avoimina. Kaikki ovat pukeutuneina mustiin pukuihin. Pieniä eroja puvuissa löytyy, joilla voi kuvitella jakavansa porukan libreton mukaisiin ryhmiin. Ainoat poikkeukset miesten pukumuodista ovat Herodias, jolla on tumma naisten mekko, Jokanaan, joka aloittaa lavatyöskentelyn alasti ja itse Salome, joka kuoriutuu perhosen tavoin miesten puvusta aamutakin kautta valkeaan prinsessamekkoon.
Jokanaan alastomuus sai aikaan odotuksen, että toisten suosimien mustien pukujen joukkomuoti on merkittävä kontrasti ryhmäpaineen kannalta. Jotenkin se lupaus jäi kuitenkin lunastamatta. Onko Jokanaan alastomassa uskossaan puhtaampi kuin muut? Vai onko hän vain silmänruokaa Salomen seksuaaliselle heräämiselle? Loy ei muuten riisu Salomea huntutanssin aikana, vaan sen lopuksi siirtää Salomen ja Herodeksen oven taakse häveliäästi hoitamaan aktin.
Herodiaan paashi on paljon kiinnostuneempi Narrabothista kuin emännästään. Narrabothin henkiin herääminen loppupuolella laittaa kokonaisuuden tulkintaan lisäongelmia. Libreton ja koko tarinan tulkitseminen lavatapahtumien avulla ei muutenkaan ole helppo tehtävä. Kukaan ei kohtele Jokanaania kuin vankia. Tuntuu kuin koko palatsin nurkka olisi vain teinitytön aivolohko, jossa seksi, viha, rakkaus ja väkivalta pullahtelevat vuorotellen etualalle.
 |
| © 2022 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli |
 |
| © 2022 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti