Billy Budd merihirviön uhrina

 Ooppera: Billy Budd - Kansallisooppera 2022-04-03

© 2022 Heikki Tuuli

Yhdysvaltalainen kirjailija Herman Melville työsti viimeisinä elinvuosinaan tarinaa Billy Buddista, merimiehestä joka juonittelun ja onnettomien sattumien kautta kohtaa kuolemansa sotaoikeuden tuomitsemana. Melville ei saanut luonnoksistaan valmista romaania koottua ennen kuolemaansa vuonna 1891 ja tarinaa kasattiin kokoon useampaan otteeseen myöhemmin eri editorien toimesta. Englantilaiset E. M. Forster ja Eric Crozier muokkasivat tarinan oopperalibreton muotoon Benjamin Brittenin pyynnöstä ja ooppera sai ensiesityksensä vuonna 1951. Muokkauksien jälkeen nykyisin esitettävä kaksinäytöksinen versio on vuodelta 1964.

Melvillen Mody Dick romaanin olen aikanaan nuorena koltiaisena lukenut, mutta Billy Buddin tarina on tuttu vain Brittenin oopperan kautta. Kansallisoopperan uutukainen on tuontitavaraa Norjan ja Puolan kansallisoopperoiden yhteistuotannosta. Vain miesääniä sisältävän oopperan on näyttämölle tuonut naiskolmikko; ohjaajana Annilese Miskimmon, lavastuksesta ja puvuista vastaava Annemarie Woods ja valaistuksen suunnitellut Paule Constable.

Alkuperäinen tarina sijoittuu vuoteen 1797 ja Englannin laivaston puuhasteluihin Ranskan vallankumouksen jälkiaalloissa. Alunperin paikkana on purjelaiva, mutta Miskimmon pikakelaa historiaa puolitoista vuosisataa ja päätyy merenpinnan alle toisen maailmansodan aikoihin sukellusveneeseen. Paikkapäivitys toimii kelpo tavalla korostaen suljetun yhteisön ahtautta. Tietysti literaalisti librettoa lukien vaikkapa purjeiden kanssa puuhastelu ja kannen hiekoitus eivät käy järkeen, mutta harva asiahan oopperoissa yleensä käy.

Tarina äärimmäisen lyhyesti kerrottuna on seuraava: Billy Budd saapuu/joutuu uuteen palveluspaikkaansa ja väärinkäsityksen takia joutuu öykkäriesimiehen silmätikuksi. Myöhemmin änkytyksen takia Billy ei saa tekojaan selitetyksi, vaan turhautuu ja nyrkin iskulla tappaa esimiehensä. Hänet tuomitaan kuolemaan.

© 2022 Tuomo Manninen

Oopperassa keskeinen hahmo on laivan kapteeni. Hän kokemuksensa Billysta on positiivinen, muu miehistö kehuu tätä. Kapteeni on itse paikalla Billyn tappaessa öykkäriesimiehen. Kapteenin suurin paradoksi lienee klassinen ero lain ja oikeuden välillä. Lain kirjaimen mukaan Billy kuuluu roikkumaan hirttoköyteen, mutta olisiko kapteeni voinut lieventää rangaistusta taustoittamalla asiaa enemmän? Libretossa tarinan kehyksenä on kapteenin muistelot aiheesta eläkevuosiensa ajalta. Ilmiselvästi asia on jäänyt kaivelemaan kapteenia.

Billy Buddin rooli libreton tarinassa on lähinnä reflektiivinen. Billyllä ei ole historiaa, hänestä ei tiedetä mitään taustoja. Hän on pidetty ja saa helposti ystäviä. Billy ei oikein tee itse mitään, vaan reagoi muiden tekemisiin ja änkytyksen takia turhautuu väärässä kohtaa omaan ongelmaansa. Kuten Juhani Koivisto teosesittelyssään mainitsi, on Billy Budd helppo nähdä kristushahmona. Hyvää tekevänä, joka tuomitaan epäilyttävin perustein. Ohjauksessa Billyn loppuaaria sukellusveneen pohjakerroksessa lannevaatteessa (kuunsäteen loisteessa :) ) saa henkilöohjauksen koreografian osalta odottamaan, että nousevatko ne kädet vielä ristiasentoon... Eivät nousseet.

Oopperalibreton mielenkiintoisin hahmo on asemestari John Claggart, pahiksemme. Hän ottaa Billyn erikoistarkkailuun päällystön pyynnöstä huonomuistisen väärinkäsityksen vuoksi. Vehkeilyn ja juonittelun avulla hän saa Billyn epäilyksenalaiseksi, joka sitten koituu Billyn, ja hänen itsensä,  kohtaloksi. Keskeisessä Claggartin aariassa hän pohtii toimiaan ja suhdetta Billyyn. Ei tarvitse olla kovin hääppöinen keittiöpsykologi tulkitakseen tekstin perusteella Claggartin vihan Billya kohtaan olevan myös peilausta hänen omasta epävarmuudestaan liittyen omaan seksuaalisuuteensa.

© 2022 Heikki Tuuli

Tuotannon osalta Miskimmonin Billy Budd saa vahvat plussat minulta. Epookin ja paikan siirto toimii ok. Se mikä tekstin tarkkuudessa menetetään, saadaan ilmapiirinä takaisin.

Hannu Linnun johtamana Brittenin partituuri saa arvoisensa kohtelun. Orkesteri soi komeasti ja erityispeukut soolopuhaltajille "Come along, kid!" ja "Look!" kohtausten taustoilla.

Keskeinen solistikolmikko oli kerrassaan mainio. Ville Rusanen lauloi nimiroolin hienosti ja Peter Weddin kapteeni oli pohdiskeleva. Timo Riihosen Claggart oli kerrassaan herkullinen ja erityismaininnan anasaitsee myös toinen basso Matti Turunen Danskerina.