sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Lappeenrannan laulukilpailut 3. päivä (2016)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2016-01-03

Lappeenrannan laulukilpailut jatkuivat välierillä. Ensimmäisessä osiossa saimme nauttia kahden baritonin ja kahden sopraanon esityksistä.

Tomi Punkeri jatkoi alkuerän varmaa työskentelyään. Mitään suurempaa valittamisen aihetta ei hänestä löydy. Tarinankerronta on ihan mukavaa. Ehkäpä äänensävystä puuttuu kuitenkin artikuloinnin osalta se läheisin preesens. Mutta kelpo välieräesitys silti.

Punkerin jälkeen lavalle astui Samuli Taskinen. Häneen pätee sama arvio kuin Punkeriinkiin. Ei suurempaa valittamisen aihetta. Perusasiat ovat kunnossa. Kelpo laulajia molemmat, mutta sitä mystistä wau-faktoria ei kuitenkaan kummastakaan syntynyt. Ja juuri tällaisessa kliinisessä kilpailutilanteessa se on tärkeintä.

Jo alkuerässä Suvi Väyrynen valloitti minut. Sama meno jatkui välierässäkin. Hieno ohjelmistovalinta, jossa saksalaisen Brötchenin väliin oli sijoitettu espanjalais-suomalainen sisus. Väyrysen artikulaatiosta saa mainiosti selvää, joka on meikäläiselle yksi tärkeimpiä kriteerejä. Lauluissa on kuitenkin sanat. Väyryseltä löytyy hienosti herkkyyttä, mutta äänessä on myös vahva dramaattinen sävy. Ilmoittaudun ylpeänä Suvi faniksi.

Ensimmäisen osion päätti Iida Antola. Omissa alkuerämuistiinpanoissani moitin häntä vähän vokaliisipainotteiseksi ja valitettavasti samaa ongelmaa oli välieräsäkin. Hänen äänensä sävy on kaunis, mutta sanat eivät muodostu kovin selkeästi omiin korviini. Välierässä kuuluu sääntöjen mukaan esittää suomalainen vuoden 1980 jälkeen sävelletty laulu. Antola ansaitsee kumarruksen ja hatunnoston sävellettyään oman välieräkappaleensa.

Toisessa osiossa piti kuuleman myös neljää laulajaa, mutta Joonas Asikainen oli sairastunut ja hänen lauluvuoronsa on siirretty huomiseksi. Toivottavasti Joonas kuntoutuu riittävästi huomisiltaa varten. Toisen osion aluksi kuulimmekin sitten Erica Backia, joka teki minuun vahvan vaikutuksen alkuerässä. Ehkäpä hänen välieränsä ei ihan vastannut korkeita odotuksiani. Ääni on hieno, mutta jotenkin esityksestä puuttui sama määrätietoisuus mikä leimasi alkuerää. Olisiko jännitys hieman vaivannut? Toivottavasti paikka loppukilpailuun aukeaa, "Parto, Parto" on odotuslistallani.

Johanna Isokoski oli iltasession toinen laulaja. Hänkin on kelpo sopraano jolla on mukavan rehevä ja riittoisa ääni. Artikulaatioon kaipaisin kyllä tarkkuutta. Hänen ohjelmistoonsa kuului lauluja Samuel Barberin Mélodies passagères sarjasta, joita lauloi myös Samuli Taskinen aikaisemmin. Toisaalta myös hauskasti Iida Antolan ja Erica Backin ohjelmistoissa oli lauluja samasta Edvard Griegin laulusarjasta opus 48. Aika jänniä sattumia, eivät nuo ainakaan itselleni niitä tutuimpia laulusarjoja ole.

Ensimmäisen välieräpäivän päätti bassobaritoni Jussi Juola. Hän hupsautti samantien oman mieslaulajapörssini ykköspaikalle. Erinomaista selkeyttä sanomassa ja tulkinta imi minut tarinoihin sisälle. Veikkaan että äänessä on aikamoista tehopotentiaalikin, hänen alku- ja välieräohjelmistonsa ei ole sitä vielä vaatinut. Loppukilpailun Mahler ja Mozart antavat kenties lisää vinkkejä. Kenties Verdi ja Wagnerkin taipuisivat Jussin suuhun.

Huomenna jatketaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti