Mystinen Lohengrin Kööpenhaminassa

Ooppera: Lohengrin - Royal Danish Opera 2016-01-22

© 2016 Royal Danish Opera / Miklos Szabo

Kööpenhaminan upouusi Lohengrin-tuotanto jättää lopun suhteen paljon ihmeteltävää. Saksalainen ohjaaja Nicola Raab on jo minulle tuttu useammasta tuotannosta (Parsifal, Thaïs, Boris Godunov) ja tällä kertaa Raab keräsi paljon odotuksia, mutta viimeinen viisi minuuttia kaipaa vielä sulattelua. Voi olla ettei se tämän illan aikana vielä aukea, mutta katsotaan.

Aloitetaanpa taas tällä kertaa musiikista. Kapellimestari Alexander Vedernikov on minulle tuttu vain Rosenthalin lapsien johtamisesta Savonlinnassa melkein kymmenen vuotta sitten. Siitä esityksestä ei muistikuvia ole, sääli etten runoillut vielä tuohon aikaan blogia. Wagnerin parissa Vedernikov tuntui viihtyvän mainiosti. Kuninkaallisen oopperan orkesteri on kelpo pumppu ja Vedernikovilla pysyi homma hyvin kasassa. Vaskia oli varsinkin kolmannessa näytöksessä ripoteltu poikkeuksellisen paljon ympäri parvia ja kyllähän niiden kanssa oli välillä aikavapinoita, mutta se on kyllä ihan ymmärrettävää. Istuin lähellä kapua ja oli mukava seurata välillä kuinka hän sääteli vaikkapa kuoron osien balanssia.

Ensi-iltasolistit onnistuivat myös hyvin. Lohengrinin roolissa lauloi saksalainen Burkhard Fritz. Hän ei ole volyymin puolesta maailman kovin kanuuna, mutta ei hän jalkoihinkaan jäänyt. "In fernem Land" upposi minuun helposti, ei silloin voi tenoria kauheasti moittia. Amerikkalainen Steven Humes (kuningas Heinrich) ja saksalainen Peter Felix Bauer (kuninkaan airut) selvisivät hekin hienosti urakoistaan. Pahan akseli, eli Telramund ja Ortrud, olivat sitten suomalaisten käsissä. Vaikka minulla varmaan sinivalkoiset silmälasit nenällä olivatkin, niin tuskin Jukka Rasilaisen ja Tuija Knihtilän suoritukset jättivät paljon toivomisen varaa. Tuijan toisen näytöksen loppupuoli oli eritoten huikeaa kuunneltavaa. Elsa roolissa lauloi tanskalainen Anne Margrethe Dahl. Hänen äänensävynsä ei ole aivan minun makuni mukainen, mutta eipä ollut huono hänkään.

Palataanpa sitten ohjauksen pariin. Ensivaikutelma lavastuksesta oli hieman pettynyt. Eikö näitä oopperoita voi sijoittaa muualle kuin betonibunkkereihin? Mutta ohjauksen edetessä aloin saada jutusta kiinni, tai niin ainakin luulin ennen loppua. Bunkkeriin johtaa kaksi ovea. Oikeassa reunassa on iso teräsovi, josta kuningas saapuu alussa ja jonka takana tuntuu olevan se vapaa valoisa maailma. Vasemmassa reunassa on pienempi ovi josta taasen pääsee bunkkerin ylätasanteen muodostavaan käytävään. Tuolla käytävällä ensimmäisessä näytöksessä Ortrud pelkällä olemuksellaan tuntuu osoittavan olevansa se vorteksi jonka ympärillä, ja jonka ansiosta, tapahtumat pyörivät. Ortrudhan ei laula muuta kuin siinä kvintetonpoikasessa ja loppukuorossa koko ensimmäisen näytöksen aikana, mutta tässä tuotannossa Ortrudin olemassaolo on tietoisuudessa jatkuvasti.

Ortrudin kasvoilla on tatuointi(?) joka nähdäkseni ilmestyy myös Telramundille toisessa näytöksessä. En oikein osaa tulkita sen mahdollista merkitystä. Onko se liian helppo yhdistää jonkinlaiseksi pakanamerkiksi. Raab tuntuu kyllä kovasti korostavan jumalan kristillistä versiota raamatun (?, risti kannessa oleva kirja) runsaalla esittelyllä. Toisaalta en kyllä löydä ohjauksesta sen enempää uskonnollista sävyä, joten pientä hämmennystä jää mieleen tuon suhteen.

Kuningas Heinrich siis ilmaantuu ulkopuolisena bunkkeriin ja kun hän kuoriutuu haarniskastaan, niin hän onkin yllättäen tummassa puvussa. Kun hän sitten lopussa poistuu samasta ovesta, niin puku saa päälleen metallihaarniskan. Jännä että muiden hahmojen asut ovat "perinteisiä ajattomia muinaisasuja" mutta Heinrich saa esitellä kombinaation modernia ja vanhaa. Enpä tuollekaan osaa sen syvempää tulkintaa näin yhdellä kertaa keksiä.

Bunkkerin takaseinä avautuu ensimmäisessä näytöksessä ja paljastaa kymmenkunta isoa sulkaa/höyhentä. Varsin mainio tapa saada ujutettua sitä joutsenta johonkin. Ilahtuneena panin muuten merkille että maestro Vedernikov johti koko oopperan käyttäen tahtipuikon sijaan valkoista sulkaa. Tuo takaseinän takana oleva tila oli mielestäni ohjauksen mielenkiintoisin konsepti. Lohengrin tuli ja poistui sinne, "varsinainen" Elsa ei mielestäni mennyt sinne suoraan itse, vaan häiden yhteydessä Lohengrin johdatti hänet sinne. Sen sijaan toisessa näytöksessä siellä jättihöyhenien keskellä liikkui Elsan "kopio" joka peilasi monasti Elsan liikkeitä lavalla. Aluksi olin ymmärtäviväni tuon höyhenmaailman Elsan uni- tahi mielikuvitusmaailmaksi. Elsan unihan on monasti ollut Lohengrinin nykyohjauksien standardiselitysmalli. Kun toisen näytöksen lopussa Ortrud jää tuijottamaan Elsaa kysymysmotiivin soidessa, niin bunkkerin lattiaan ja seinään tulee halkeama. Tuota väliajalla pohtiessani olin jo innoissani, että nythän ollaan päästy oikein kunnon psykologisen draaman pariin. Bunkkeri olisi jonkinlainen Elsan mielen kammio tahi lukko, jonka hän pystyy murtamaan vain mielikuvituksen luoman satuolennon (Lohengrin) turvin. Tuo kammio olisi kenties syntynyt syyllisyydestä, voisiko Elsa ollakin oikeasti veljensä tappaja ja yrittäisi mielensä sopukoissa siirtää syyllisyyttä luomilleen hahmoille (Ortrud).

Hykertelin mielessäni ja odotin mielenkiinnolla mitä Raab tarjoaa lopussa. Raab yllättikin sitten todenteolla. Kolmannessa näytöksessä yhden ison sulan sisällä lepäilee Gottfried. Lopussa Lohengrin kantaa tämän sitten höyhensaarilta bunkkerin puolelle ja antaa hänelle torven ja miekan. Lopuksi kuningas Heinrich poistuu bunkkerista haarniska päällään ja hetken kuluttua pari bunkkerin seinää avautuu ja sisään ryntää miesjoukko joka käy taistoon bunkkerissa olijoiden kanssa. Lopuksi kaikki tappavat toisensa ja eloon tuntuu jäävän vain Gottfried. Kuinka tätä loppua sitten pitäisi tulkita? Ei aavistustakaan. Jos kyse on jonkinlaisesta Gottfriedin mielikuvitusleikistä, niin olen kyllä aika pettynyt. Mutta eipä ole paljon vaihtoehtojakaan. Tuntuu kuin Lohengrin (tarkoitan nyt koko oopperaa) esittää yhden maailman alun ja lopun. Oopperan alkusoiton aikana Elsa kuvataan olevan yksin pimeähkössä bunkkerissa ja ainoa toivo on pienestä ikkunasta tuleva valonsäde ja sulka. Oopperaa taas loppuu siihen kun Gottfried seisoo yksin näyttämön etureunassa torven ja miekan kanssa katsoen yli ruumismeren. Paljon jää kysymyksiä, mutta ehkäpä niin on parempi. Jos käytte katsomassa, niin kertokaa miten itse tulkitsette ohjauksen.

Lisäilen näin seuraavana aamuna vielä muutaman huomion: Kyllähän käsiohjelma kertoo että bunkkeri on suojapaikka ja ulkona on sota. Elsa sodanvastaisuuttaan sitten luo Lohengrinin tukemaan omia ajatuksiaan. Ja sehän ei sitten kanna loppuun asti, vaan huonosti käy.

Mielestäni Raabilla olisi ollut eväitä enempäänkin. Miksei Elsa voisikin syyllinen veljensä kuolemaan? Sitten pyörisimme Elsan pään sisällä kun tämä yrittää kehittää tarinoita siirtääkseen tai elääkseen syyllisyytensä kanssa? Hmmm, pitäisiköhän siirtyä oopperaohjaajaksi...