Ooppera: Tristan und Isolde - Ruotsin kuninkaallinen ooppera 2015-03-27
Tukholman Tristan tuotanto täytti pari viikkoa sitten 11 vuotta, joten nyt oli jo korkea aika minunkin käydä tutustumassa siihen. Tuotannon on ohjannut saksalainen Hans-Peter Lehmann, lavastuksesta ja puvuista vastaa hänen maanmiehensä Olaf Zombeck ja valoista ruotsalainen Linus Fellbom. Tänä iltana orkesteria johti hollantilainen Lawrence Renes.
Tuotannon ulkoista esillepanoa voisi luonnehtia vaikkapa termillä "abstraktia sielunmaisemaa". Ohjaus ei sinänsä pahoinpitele tai parantele Wagnerin tarinaa, asiat etenevät ja päättyvät mestarin kynänjäljen mukaisesti. Lavastuksessa sen sijaan tarina on irroitettu ajastaan ja siirretty myyttisen epokin alueelle. Lavastuksen sydämenä on jonkinlainen tasopinta, jonka symboliikka ei auennut minulle sen enempää kuin kolmannen näytöksen "raunioitumisen" kautta. Haluaako sitä katsoa porrasritilänä vai säleverhona, riippunee katsojan silmästä. Mutta kyllä sen läpi kiehtovia varjopintoja saatiin kyllä heijastettua. Fellbomin valaistusta kehaisen muutenkin, väripintojen vaihtelu toimi draamassa mielestäni hyvin. Toisessa näytöksessä tasopinnan edustalla lankaseinä metsän korvaajana sai nauttia myös mukavista valoista.
Oikeastaan tästä Tristanista jäi tuotannon kannalta samanlaiset tunnelmat kuin Helsingin Mestarilaulajista. Ohjauksessa mennään Wagnerin mukaan, mutta lavastuksessa sitten kokeillaan jotain uutta. Jos on pakko verrata, niin Tukholman abstrakti ympäristö vetoaa minuun enemmän.
Ruotsalaisten laulajat ovat esiintyneet yleensä edukseen Wagnerin parissa ja tämän kertainen Tristan-kevät lauletaankin kokonaan ruotsalaisvoimin. Edelliset Parsifal ja Tannhäuser vierailuni olivat mainioita kokemuksia, mutta tällä kertaa ei kokonaisuutena ylletty samalle tasolle.
Pääparista Tristanin esittäjä, Michael Weinius, veti pidemmän korren. Kelpo laulamista, toisen näytöksen duetossa olisi välillä voinut olla vähän voimaa enemmän. Mutta kolmannen näytöksen kuolinselvittelyt olivat komeaa kuultavaa. Emma Vetteriä olen kuullut aikaisemminkin, mutta hänen Isoldensa ei sytyttänyt minua tänään. Korkeat äänet tulevat kyllä voimalla läpi, mutta matalampi rekisteri tuntui varsin ponnettomalta. Ja sitten kun niitä molempia tulee samaan fraasiin, niin ainakin minun korviini tasapaino tuntui olevan haussa.
Apulaiset olivat tasaisempi pari. Johan Edholm oli pontevaääninen Kurwenal ja Katarina Dalayman vähintään yhtä ponteva Brangäne. Kuningas Markena lauloi Lennart Forsén. Sinänsä ihan hyvin, mutta jännästi hänen äänestään kuului miten mies kannatteli ääntä, eikä toisinpäin. Toisen näytökseen loppuun se oikeastaan sopi aika hyvin, antaen tunnelatausta lisää. En muista hänen äänensä olleen tuollainen kun olen häntä aikaisemmin kuullut.
Orkesteri oli jälleen hyvässä iskussa. Renes kapuili korviini Taikahuilussa ja hyvin häneltä tuntuu Wagnerkin irtoavan. Kyllä tätä varten kannatti Tukholmassa piipahtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti