Sallinen Dvořákin ja Poulencin keskellä

Konsertti: Saimaa Sinfonietta - Lappeenranta-sali 2015-03-19

Olen tainnut aikaisemminkin mainita että yritän mahdollisuuksien mukaan tutustua konserttien ohjelmistoon etukäteen. Tämän kertaisesta Saimaa Sinfonietan repertuaarista onnistuin kuuntelemaan vain Francis Poulencin Sinfonietan, joka on kyllä tuttu myös aikaisemmin Lappeenrannastakin. Karl Salomonin kamariorkesterisovitusta Antonin Dvořákin Sonatiinasta ei taida tallennetta olla olemassa. Enemmän kyllä ihmetytti tallenteen puuttuminen Aulis Sallisen Konsertosta Kamariorkesterille. Sallisen teoksia on levytetty varsin mukavasti ja outoa ettei tämä ole tarttunut missään nauhalle tai biteiksi.

Joten konsertin alkupuoli koostui siis uudesta musiikista minun korvilleni. Käsiohjelman mukaan lavalla oli Saimaa Sinfonietta, mutta kokoonpanossa taisi olla tänään kuitenkin vain Lappeenrannan Kaupunginorkesterin jäseniä. Kapellimestarina oli vuorossa Erkki Lasonpalo.

Konsertti alkoi Dvořákin Sinfonietalla. Pohjana ollut Sonatiini on viimeinen Dvořákin Amerikan tuotoksista ja sen amerikkalaisuuden kyllä kuulee. Vahvasti visuaalinen äänimaisema tuo minulle mieleen sadan vuoden takaiset mykkäfilmit ja toisaalta Sonatiinin melodiapotpurin teemoilla olisi maustanut parikin uudisraivaajaelokuvaa. Ihan hauska pikku tuttavuus ja sopiva konsertin alkupalaksi.

Sallisen Konsertto Kamariorkesterille kuuluu Sallisen varhaisteoksiin ja sen sävelkieli on vielä modernismin täyttämä. Jos Dvořákilla mieleenjäävät melodiapätkät seurasivat toisiaan, niin Sallinen taasen vangitsi minut orkesterin sävyjen avulla. En ole siis teosta aikaisemmin kuullut, mutta Lasonpalo piti mielestäni langat hienosti käsissään ja orkesteri eli vivahteikkaasti Sallisen sävelmaalailun.

Täytyy kyllä tunnustaa että keskittymiseni Salliseen katkesi hetkeksi kesken konserton, kun tajusin kontrabasson soittaja Helka Seppälän soittavan "vasenkätisesti", eli pitävän jousta vasemmassa kädessä. En ole tietoisesti ennen tällaista jousisoittajaa havainnut ja samantien ajatusketju mahdollisista jousien törmäilyistä, instrumentin sisusrakenteiden erilaisuudesta, yms. vei huomion pois itse musiikista. Nyt moinen ihme on sitten havaittu ja ensi kerralla vasurin jousistossa havaitessa voi samantien unohtaa koko asian.

Poulencin Sinfonietta ilahdutti minua jo muutama vuosi sitten. Raikkaan kupliva menopala maistui tälläkin kertaa ja Lasonpalo ohjasi orkesteria terhakkaaseen säveliloitteluun.

Mielenkiintoinen ohjelmisto ja kaikinpuolin antoisa konsertti.