keskiviikko 15. elokuuta 2012

Věc Makropulos - Salzburg 2011, Salonen, Marthaler

Kansallisoopperan syyskauden ensimmäistä uutuusteosta odotellessa päätin tutustua Janáčekin Tapaus Makropulos oopperan viimeisimpään tallenteeseen. Keväällä julkaistu Blu-ray levy on nauhoitettu Salzburgin festivaaleilla viime vuonna.

Janáček sävelsi oopperan omaan librettoonsa jonka hän kirjoitti Karel Čapekin saman nimisen näytelmän perusteella. Tarinassa pohditaan ikuisen elämän ongelmia yli 337 vuotiaan oopperalaulajan Emilia Martyn kautta. Ikuinen elämä onnistuu Emilian isän kehittämän eliksiirin avulla joka pysäyttää vanhenemisen 300 vuodeksi.

Oopperan rytmi syntyy tšekin kielestä ja sen intonaatioista. Musiikki sykkii ja elää jatkuvasti. Pitempää legatoa kuullaan vasta oopperan loppupuolella. Emilia Martyn esittäjälle ooppera on haaste. Laulettavaa on paljon, eikä se ole sieltä helpoimmasta päästä.

Salzburgin tuotannon on ohjannut Christoph Marthaler. Ymmärrän hänen lähestymistapansa ideat; tapahtumien peilaamisen Emilian mielen kautta, sekä sivutapahtumien toistot ja loputtomat odottamiset. Pidin lavan ja lavasteiden staattisuudesta ja näytelmän omaisuudesta, mutta jotenkin ohjaus ei kuitenkaan innostanut minua.

Emilia Martyn roolissa laulaa Angela Denoke. Hän on lavan keskipiste heti sinne saavuttuaan. Hänen äänensä sopii rooliin hienosti ja kaiken lisäksi hän on erinomainen näyttelijä. Hänen ympärillään pyörivässä mieskvintetossa laulavat Raymond Very, Peter Hoare, Johann Reuter, Jochen Schmeckenbecher ja Aleš Briscein. Tasainen viisikko.

Esa-Pekka Salonen johtaa komeasti soittavia Wienin filharmonikkoja. Musiikin puolesta Salzburgin tallenne on erinomainen. Sääli vain että ohjaus ei minulle kolahtanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti