perjantai 3. elokuuta 2012

Ooppera: Peter Grimes - Savonlinnan oopperajuhlat 2012-08-02

Pienoinen pettymys jäi mieleen eilisestä Norjan kansallisoopperan Peter Grimes esityksestä. Oudointa on se, että periaattessa esityksessä ei ollut mitään pielessä. Solistit olivat mainioita, ohjaus hyvä ja orkesteri soitti hienosti. Mutta jotain puuttui.

Benjamin Brittenin ensimmäinen varsinainen ooppera Peter Grimes kuvaa yksilön ja tiiviin kyläyhteisön vinksahtanutta suhdetta. Aihe on herkullinen ja seilailee kaksinaismoralismin, huhupuheiden, kunnianhimon ja onnettomien sattumuksien laineilla. Brittenin herkkä, mutta välillä myös raaka musiikki antaa solisteille paljon tilaa tunteiden kirjon näyttämiselle. Viidessä välisoitossa Britten antaa orkesterin loistaa ja toimia solistina.

Norjan kansallisoopperan tuotanto on yhteistuotantoa Santa Fen ja Washingtonin oopperoiden kanssa. Alkuperäinen ohjaus on Paul Curranin. Ohjauksessa ei ole mitään vikaa. Ilmeisesti ajankohtaa on siirretty hieman eteenpäin, mutta siitä ei tunnu olevan sen enempää kuin hyötyä kuin haittaakkaan. Olavinlinnan leveästä lavasta norjalaiset käyttävät vain keskiosaa. Robert Innes Hopkinsin lavastus erottaa liikkuvilla talokulisseillaan lavan keskustan näyttämökseen. Olavinlinnan "erikoisuuksista" käytetään hyväksi vain ylätasanteen huonetta staattisena kirkkotilana. Salia sen sijaan käytettiin hienosti hyväksi mieskuoron poistumiseen Grimesin mökkiä kohti.

Alkuperäinen Grimesin esittäjä Henrik Engelsviken oli edelleen sairas ja häntä tuurasi Nils Harald Sødal. Hänen Savonlinnan matkastaan on muodostunut todellinen työmatka, eilinen Grimes oli jo hänen kolmas perättäinen lauluiltansa lavalla. En tiedä kuinka vaativa hänen roolinsa on Neljännessä yövartiossa, mutta Grimesissakin riittää laulettavaa. Hyvin hänen äänensä tuntui edelleen jaksavan.

Ellenin roolissa oli Solveig Kringelborn, hän on minulle tuttu parin vuoden takaa Berliinin koomisen oopperan Ruusukavaljeerin marsalkattaren roolista. Kantava, täyteläinen ääni, nam... Muissakin rooleissa oli hyviä laulajia, moni oli tuttu Oslon Tristanista tältä keväältä.

Kuoro lauloi uljaasti, niinkuin Peter Grimesissä pitääkin. Eilinen yleisö ei tuntunut olevan perillä oopperan kulusta ja tappoi kuoron huippukohdan antamalla pitkät aplodit ensimmäisen kenraalipaussin kohdalla kolmannessa näytöksessä. Toisen näytöksen kvartettoakin peitettiin aplodeilla yleisön toimesta. Outoa.

Orkesteria johti John Helmer Fiore, sama kapu kuin kevään Tristanissa Oslossa. Hänenkään työtään on vaikea mennä moittimaan. Mutta jos jostain pitää yrittää löytää syytä miksi eilinen esitys ei täyteen plaaniin noussut, on hän varmaan luonnollinen kohde. Peter Grimesissä on mielestäni taustasyke, kohtalon voima, joka sitoo kaiken Brittenin (välillä) musiikki-iloittelunkin yhteen. Tuo syke oli varmaankin se, mikä eilisestä esityksestä puuttui. Kaikki osatekijät olivat kohdallaan, mutta ne eivät muodostaneet sitä sydäntä riipaisevaa tragediaa, mikä Brittenin Peter Grimes on.

2 kommenttia:

  1. Siihen nähden, että Peter Grimes on minulle täysin tuntematon, en edes nimeä ole kuullut missään mainittavan, tämä kirjoituksesi on minulle tärkeä. Se teki uteliaaksi. Etsin netistä kaiken mahdollisen tiedon ja kuuntelin YouTubesta joka ainoan videon, joissa oli katkelmia k.o. oopperasta. Niitä oli paljon. Sen libretosta en löytänyt kattavaa selitystä. Mutta katkelmien yhteensommittelu pään sisässä loi siitä jonkinlaisen käsityksen.

    Jostain syystä ooppera on jäänyt meillä miehen kanssa vähän lapsipuolen asemaan muiden taiteiden joukossa. (Poika sen sijaan näyttää kovin innostuneen niistä. Saa opiskelija-alennuksia).
    Olemme kyllä Tallinnassa ja kerran Govent Gardenissa nähneet oopperaesityksiä, jotka ovat olleet loistavia. Finlandia-talossa on niin ikään on joitakin nähty, mutta ne eivät ole jättäneet syviä jälkiä. Myös TV on tarjoillut niitä viime vuosina. Ne olemme aina katsoneet, silloin kun se on ollut mahdollista. Niistä jotkut ovat olleet käsittämättömän upeita.

    VastaaPoista
  2. Hienoa jos sain mielenkiintosi heräämään!

    VastaaPoista