Radion sinfoniaorkesterin Ravel painotteisen konsertin kapellimestarina oli Hugh Wolf. Ennen Ravelin kimppuun pääsemistä alkupalana tarjoiltiin Mozartin viimeinen sinfonia K.551. Vaikeuteni ison M:n musiikin parissa jatkuivat. Olenhan tuota sinfoniaa toki aikaisemminkin kuullut, mutta ei se mikään lempiteos ole. Onneksi sen finaali pelastaa paljon. Itse asiassa todella paljon.
Mozartin aikana olikin hyvä tilaisuus opettaa korvia suhteelliseen kehnoon kuunteluasemaan. Olin toisella rivillä ja varsin laidassa. Jos istuin tuolin mukaan normaaliasennossa, niin koko orkesteri oli nenäni vasemmalla puolella. Yllättäen tilanne ei ollut niin paha kuin voisi kuvitella. Istuma-asennolla sai balanssia parannettua, mutta toki äänimaailma oli varsin bassovoittoinen. Näillä erikoisemmilla istumapaikoilla on usein mielenkiintoista seurata orkesterimuusikoiden arkea. Finlandia-talossa katsomorivit kääntyvät sen verran, että olin suunnilleen samalla tasolla kapellimestarin (ja konsertossa solistin) kanssa. Oli mukava seurata kuinka kapu varmistaa katseella että bassoryhmä ei ole unessa pidemmän tauon jälkeen ja kuinka bassojen äänenjohtaja laskee iskuja sormillaan.
Ravelin musiikin parissa viihtyy sen sijaan vaikka silmät kiinnikin. Ravel kirjoittaa orkesterille todella hienosti. Orkesterista pulppuaa sävyjä. Ensin kuultiin Narrin aamulaulu, joka on Ravelin sovitus soolopianosarjan osasta. Varmaan tuttu melkein kaikille. G-duuri pianokonserton solistina oli Juho Pohjonen. Tähän istumapaikkani akustiikalla oli huonoin vaikutus. Istuin periaatteessa kymmenisen metriä suoraan pianon päästä ja sen alapuolella. Kun katsoin solistia, niin näin ainoastaan hänen jalkansa suoraan kolmen sellistin selän takana. Mutta se mitä korviin tuli, kuulosti kyllä hyvältä. Ensimmäisen osan jazz-vaikutteet ja toisen osan rauhallinen pianotekstuuri vakuuttivat.
Illan ohjelman paras anti oli kuitenkin Daphnis ja Chloé sarja nro 2. Hienoa musiikkia hienon orkesterin soittamana. Hyvä ilta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti