Syksyn konserttikausi tuli avattua kotikaupungissa poikkeuksellisesti sinfoniaorkesterin voimin. Uusi festivaali "St. Petersburg Musical Seasons in Imatra" alkoi Pietarin valtiollisen akateemisen sinfoniaorkesterin konsertilla Imatran kulttuurikeskuksessa. Täysimittaiset sinfoniaorkesterit eivät ole Imatralla tavallisia vieraita. Itse olin edellisen kerran Imatralla isoa orkesteria kuuntelemassa aika tarkkaan kymmenen vuotta sitten kun RSO kävi vierailulla. Sen jälkeenkin on vierailuja tapahtunut, mutta harvinainen herkku on kuitenkin kyseessä.
Pietarin valtiollinen akateeminen sinfoniaorkesteri ei ole minulle aikaisemmin tuttu. Orkesterin historia alkaa vuodesta 1967, joten kovin pitkää perinnettä sillä ei ole painolastinaan. Nykyinen johtaja ja ylikapellimestari Alexandr Titov on johtanut orkesteria vuodesta 2007 lähtien.
Illan ohjelmassa oli Šostakovitšin Juhla-alkusoitto, Dvořákin sellokonsertto ja Prokofjevin 7. sinfonia. Kuten mainitsin, edellinen suuren orkesterin kuuleminen kulttuurikeskuksen salissa on kaukaa historiasta. Sen takia on hieman vaikea analysoida orkesterin sointia, koska salin sointi ei ole kauhean tuttu. Šostakovitšin alkusoitto alkoi terhakkaasti ja jousisto tahtoi jäädä puhaltimien jalkoihin. Mutta alkusoiton luonteeseen kyllä sopii puhaltimien pauhu. Varsin nostattava aloitus.
Sellokonserton solistina oli Aleksei Massarski. Dvořákin romanttista konserttoa en ole aikaisemmin elävänä kuullut ja Massarskin tulkinta ei ehkä uponnut syvimpiin romantiikan pyörteisiini. Vakuuttava ja tarkka soittaja hän oli ja kommunikaatio orkesterin kanssa toimi hyvin. Kelpo esitys.
Väliajalla yritimme vaimoni kanssa pohtia orkesterin soinnin ja salin soinnin eroa ja yhteyttä. Orkesterin jousisointi tuntui mielestäni hieman värittömältä ja kliiniseltä. On varsin mahdollista että osa soinnin rajoituksista on salin ansiota. Viime vuosina olen onnistunut kuulemaan erinomaisia orkestereita, ja mieltymys rouheaan ja rikkaaseen sointiin ei tuntunut täyttyvän kulttuurikeskuksen salissa.
Konsertin varsinainen lopetus oli Prokofjevin 7. sinfonia. Sinfonia on Prokofjevin viimeinen ja edustanee hänen tuotannossaan jonkinlaista paluuta harmonisemman musiikin pariin. Itse ihastuin jonkin aikaa sitten Prokofjevin oopperaan Rakkaus kolmeen appelsiiniin ja siihen verrattuna sinfonia on varsin toisenlaista musiikkia. Johtuiko kenties väliajalla nautitusta kahvista, mutta orkesterin balanssi tuntui sinfonian aikana huomattavasti paremmalta. Hyvä lopetus, paitsi että... Harvoin sinfoniakonsertissa saadaan encore, mutta tällä kertaa vierailtiin Vuorenkuninkaan luolassa jonka jälkeen maestro Titov johdatti joukkonsa lavalta.
Kokonaisuutena konsertista jäi positiivinen tunne. Orkesteri soitti hyvin ja soinnin rajat voivat johtua myös salin puutteista. On mukavaa päästä kuuntelemaan isoa orkesteria ilman pitkää matkustamista. Täytyy todella toivoa että festivaali saa jatkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti