sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Lappeenrannan laulukilpailujen ennakkokilpailu II (2015)

Helkiö-sali, Lappeenranta 2015-10-18

Kahden päivän istunto musiikkiopiston konserttisalissa kävi sen verran istumalihasten päälle, että ennen tätä tunnelmien välittämistä oli käytävä reippaalla pyörälenkillä. Kylläpä raikas ilma teki hyvää!

Kaikkiaan 55 laulajaa tuli kuunneltua. Tuomariston urakka on vielä hieman suurempi, videotallenteen avulla paikkaa varsinaiseen kilpailuun tavoitteli 10 laulajaa lisää. Omaan käsiohjelmaani tarttui 30 nimen kohdalle yksi tai useampi plussa-merkki. Ilmeisesti suunnilleen yhtä monta laulajaa tuomaristonkin tulisi kilpailuun valita.

Omassa kirjanpidossani plussaan riitti se että laulajan ääni oli niin mielenkiintoinen, että haluaisin kuulla hänen laulavan enemmän. Rohkenen suoraan sanoa ettei kaikilla 30 laulajalla todennäköisesti ole mahdollisuutta voittaa kilpailua, mutta saavatpa ainakin minun uteliaisuuteni heräämään. Joukossa on useampia monen plussan laulajia, mutta tässä vaiheessa ei karsinointia suoriteta.

Tämän vuoden ennakkokilpailun lauluvalinnat olivat monipuolisempia kuin kolme vuotta sitten. Tällä kertaa ei jotain aariaa tarvinnut kuulla pariakymmentä kertaa. Mozartia laulettiin luonnollisesti paljon, se on aina hyvä valinta ja sen avulla saa perustaitojen hallinnan esitettyä hyvin. Verdiä kuultiin yllättävän vähän, naisten puolella vain yhden laulajan toimesta. Kotimaisissa lauluissa oma suosikkini Kuula oli mukavasti edustettuna. Uuden musiikin vähyys yllätti ja myös hieman masensi. Vain kaksi laulajaa oli valinnut modernimpaa sävelkieltä (Saariaho ja Zinovjev).

Naisäänissä mezzoista ja altoista taitaa olla hieman pulaa. Miesten puolella tenoreita on pulpahdellut esiin mukavasti, mutta yhtään bassoa ei tällä kertaa joukkoon ollut eksynyt. Kiitos kaikille laulajille ja pianisteille!

Tarkkaamo-blogin suosikit esiintymisjärjestyksessä:
Minna-Leena Lahti
Pauliina Sairanen
Anna Sandström
Johanna Isokoski
Veera Niiranen
Virva Puumala
Piia Rytkönen
Akseli Vanamo
Joel Forsström
Samuli Taskinen
Tomi Punkeri
Kalle Virtanen
Katariina Heikkilä
Taavi Oramo
Elisabet Petsalo
Meeri Pulakka
Anu Ontronen
Johanna Engelbart
Helianna Herkkola
Saara Kiiveri
Alina Koivula
Annika Leino
Joonas Asikainen
Mikko Heimovaara
Milla Mäkinen
Sampo Haapaniemi
Talvi-Maaria Turunen
Samuli Takkula
Erica Back
Robert Näse

2 kommenttia:

  1. Kiitos analyysista Kuuntelijalle! :) Yllättävän paljon jatkoon pääsi sen videokarsinnan kautta, niitä yleisö ei saanut kuulla lainkaan.

    Kuulemistani ei kauhean moni päässyt jatkoon oman listani ulkopuolelta. Oma makuni tiputtaa usein tietyn tyyppisen vibraaton omaavat pois, silloin pitää olla muuta kompensaatiota paljon tarjolla. Ja moni oma plussa tulee myös tunteesta: "Jännä ääni, miltähän Verdi/Strauss/... kuulostaisi".

    Mutta makuasioitahan nämä minulle ovat. Kateeksi ei käy tuomareita, heillä on muitakin asioita huomioitavina.

    VastaaPoista
  2. Hups. Suuret anteeksipyynnöt Kuuntelijalle! Päätin poistaa sen vastauksen jonka olit jo poistanut ja samalla Blogger näköjään poisti myös sen uuden viestin joka oli vastaus sille poistetulle viestille... Tässä Kuuntelijan alkuperäinen viesti sähköpostista kopioituna. Pahoittelut vielä kerran!!!

    Aika hyvällä prosentilla Tarkkaajan suosikit pääsivät kilpailun seuraavaan vaiheeseen. Peräti 17 tarkkaajan listalta pääsi jatkoon. Ne muut 13 pääsivät livahtamaan jatkoon listan ulkopuolelta. Puhtaasti arvaamalla todennäköisyyslaskennan mukainen osumatarkkuus olisi ollut 44,8 %. Tarkkaajan osumatarkkuus oli 56,7 % eli selvästi parempi :)

    VastaaPoista