Konsertti: Ja Kitara Soi - Helkiö-sali, Lappeenranta 2014-11-16
Tämänvuotinen Ja Kitara Soi -festivaali päättyi musiikin suhteen paikallisin voimin. Festivaalin taiteellinen johtaja Jyrki Myllärinen taituroi lavalla yksin ja Niku Martikaisen kanssa duona. Konsertin loppupuoliskolla Myllärisen musisoinnin ohella saimme tutustua Riikka Siiralan tanssitaiteeseen.
Konsertti jakaantui selkeästi kahteen osaan. Alkupuolella tuoksuttelimme espanjalaista kansallisromantiikkaa terästettynä ripauksella ranskalaista modernismiä. Säveltäjinä Albéniz, Granados ja Ohana. Kahden kitaran kera ja myös soolona. Soolokappaleista pidin eniten Myllärisen esittämästä Albénizin Granadasta. En muista kuulleeni aikaisemmin Yatesin sovitusta ja Jyrki soitti hienosti. Martikaisen soolokappale oli Maurice Ohanan Tiento 10-kieliselle kitaralle. Vaikka etukäteen olin olettanut että tuo olisi kolahtunut minuun kovimmin, niin tällä kertaa en oikein lämmennyt Martikaisen versiolle. Herrojen duetoista viehätti tällä kertaa suloisen kaunis Granadosin Oriental.
Loppupuolen musisoinnista vastasi kitaran osalta Myllärinen yksinään. Musiikkina ensi Luys Milánin 6 Pavanaa, sitten Myllärisen oma Essential Fight ja lopuksi Rautavaaran Serenades of the Unicorn. Olennainen osa loppupuolta oli Riikka Siiralan tanssi. Käsiohjelmasta tulkiten Siirala olisi ollut mukana vain Myllärisen omassa sävellyksessä, mutta tanssin kaari oli pidempi, alkaen jo toisesta pavanasta lähtien. Essential Fight on tutkimusmatka hälyäänten musiikilliseen käyttöön ja siinä Siiralan tanssi ja ääntely on kyllä varsin olennainen osa koko sävellystä. Rehellisesti sanoen idea toimii kyllä elävänä esityksenä, mutta muuten siitä jäi hieman hajanainen mielikuva. Oli mukava kuulla Rautavaaran yksisarvisserenadit elävänä. En ole aivan varma Siiralan tanssin tarpeellisuudesta noiden kanssa, mutta ei se kokemusta kyllä haitannutkaan.
Mielenkiintoinen konsertti tämäkin ja isot peukut Jyrkille järjestelyistä! Ensi syksynä uudelleen!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti