tiistai 28. lokakuuta 2014

Vivaldin vuodenajat mahtuivat konserttikalenteriin

Konsertti: Kamariorkesteri Refugium Musicum, Temppeliaukion kirkko, Helsinki 2014-10-23

Matkamiehen illan piristykseksi valikoitui tällä kertaa Antonio Vivaldin viulukonserttokokoelma Neljä vuodenaikaa. Temppeliaukion kirkossa viulusolisteina soittivat Minna Pensola ja Antti Tikkanen.

Vaikka Vivaldin vuodenajat ovat erittäin tunnettu ja paljon elokuvissakin käytetty sävellyssarja, ei sitä taideta kuitenkaan kovin usein lavalla esittää. Sinänsä sääli, koska terhakkaalla asenteella esitettynä ei noista tutuista konsertoista voi olla pitämättä.

Ja näin äkkiä ajatellen tuskin mieleen tulee parempaa parivaljakkoa tuohon puuhaan tarttumaan kuin Pensola - Tikkanen pari. En tiedä oliko aloite tullut orkesterin vai solistien puolelta, mutta pontevan esityksen tänään Töölössä kuulimme. Refugium Musicum on käsittääkseni periaatteessa amatööriorkesteri, mutta välillä ilmeneviä soinnin leventymisiä lukuunottamatta asenne ja taito tuntui olevan kohdallaan. Pensolan harteilla lepäsivät tänään kevät ja talvi, Tikkanen puhalsi hengen kesään ja syksyyn. Kevät ja talvi ovat suosikkiosani joten tänään Minna saa minulta erikoisplussat.

Estottomasti mainostan tässä samalla omaa suosikkilevytystäni, Il Giardino Armonicon levytystä vuodelta 1994. No quarter.

2 kommenttia:

  1. En tiedä, mutta minulla on se käsitys, että orkesteri (kapellimestari) valitsee esiintyjät ja myös sen, mitä esityksiä se on valmis soittamaan.
    Jos on kuuluisa solisti, se voi tietysti olla toisinpäinkin.

    VastaaPoista
  2. Noin varmaan yleensä onkin. Mutta eiköhän solistit voi myös osoittaa kiinnostustaan orkesterille.

    VastaaPoista