maanantai 1. syyskuuta 2014

Kaksi Winterreisea lomitettuna?

Konsertti: Sellosali 2014-08-31

Tämän vuotisten Helsingin Juhlaviikkojen viimeisen päivän iltana saimme nauttia saksalaisen lied-musiikin helmestä, Schubertin Winterreise -laulusarjasta. Espoon loppuunmyydyssä Sellosalissa Mika Kares ja  Marita Viitasalo veivät yleisön mukanaan talviselle matkalle myyttisen kulkijan mielenmaisemaan. Esityksen formaatti poikkesi hieman totutusta, sillä ennen lauluja Esko Salminen lausui Teivas Oksalan suomennokset laulun tekstistä.

Ehkäpä suomennosten ääneenluku oli samalla konsertin heikoin lenkki. Eikä syy ole suomennoksissa tai Esko Salmisen runonlausuntataidoissa; molemmat olivat kerrassaan mainioita. Ongelma on lähinnä rytmin rikkoontumisessa. Vaikka Winterreise koostuu 24:stä yksittäisestä laulusta ja noiden laulujen järjestystäkin voisi periaatteessa muutellakin, niin kuitenkin laulun ja musiikin jatkuminen ilman kielenvaihtoa ja lausuntaa vie ainakin meikäläisen hieman syvemmälle matkalle musiikin maailmaan. Nyt tarjolla oli kuin kaksi Winterreisea, lausuttu ja laulettu, lomitettuna toisiinsa.

Kareksen edeltävän viikon viestit äänen katoamisesta toivat pientä jännitystä ennakkoon, mutta konsertti hoitui onneksi komeasti. Kyllä Mikalla on komea instrumentti; notkea ja pehmeän täyteläinen ääni. Toivottavasti vierailut liedin puolella jatkuvat, ensimmäinen(?) Winterreise osoitti suurta potentiaalia siihenkin suuntaan. Skaalaus alaspäin, herkempien nyanssien löytyminen ja tulkinnan projektointi sisäänpäin ovat takuulla hyväksi myös komeasti nousevalla oopperaurallakin. Samaa toivon kuin Aarne Pelkosen kanssa, pitkää tulevaisuutta Winterreisen parissa. Olisi ihanaa kuulla tulevina vuosina miten Kareksen ja Winterreisen suhde kehittyy.

1 kommentti:

  1. Sama esitys kuultiin Oulussa jo 3.8.14. Itsekään en valtavasti innostunut runonlausunnasta lied-konsertissa - etenkin kun suomennos oli paikoin hieman naiivi. Mika Kareksen basso soi totutun hienosti, mutta nyansseja ei kyllä ollut alkuunkaan samalla tavalla kuin vaikkapa konkari Jorma Hynnisellä tai nuorella Aarne Pelkosella. Ainakin Oulun esityksessä laulajalla oli nuotit tukena, mistä tuli sellainen vaikutelma, ettei teosta ole vielä kunnolla sisäistänyt. Tuntumaksi jäi, että kyseessä oli harjoitus suurempia estradeja varten. Mutta hyvä näin, tervetuloa vastakin Ouluun!

    VastaaPoista