Baletti: Tanssin urbaanit utopiat - Kansallisooppera 2014-09-19
Kansallisbaletin syksyn ensimmäinen uutuus tarjoili kolmen koreografin kattauksen. Jerome Robbinsin Glass Pieces -teoksen kolmenkymmenen vuoden takaa, Jacopo Godanin nelisen vuotta vanhan Spazio-Tempon ja Natália Horečnán upouuden Utopia of Another Continentin kantaesityksen.
Jerome Robbins käyttää Glass Pieces -koreografiassaan Philip Glassin musiikkia. Sykkivän minimalistinen äänimaisema tarjoaa illan otsikon mukaisesti urbaanin kevyesti vieraannuttavan tunteen. Pari ensimmäistä kohtausta leikkii mielenkiintoisesti joukon ja yksilöiden välisillä suhteilla. Vaikka joukko koostuu yksilöistä, niin yksittäisen jäsenen kannalta kaikki muut ovat kuitenkin yksilöllisyydestään huolimatta yhtä massaa. Mielenkiintoinen teos jossa liikkeen kieli ei välttämättä puhutellut minua silti kovin syvältä. Mieli askarteli enemmänkin tuon joukkoteorian parissa. Ehdoton plussa teoksessa oli elävä musiikki, jonka oopperan orkesteri tarjoili hienosti Dalia Stasevskan johdolla.
Oma suosikkini illan triosta oli keskimmäinen italialaisen Jacopo Godanin Spazio-Tempo -teos. Ulrich Müllerin ja Siegfried Rössertin 48Nord nimen alla tekemä musiikkiäänite toimii hienosti. Käsiohjelman mukaan Spazio-Temp on Godanin näkemys ajan- ja paikantajun käsittämiseen. Yritin koreografiaa katsellessani tulkita näkemääni ja kuulemaani tuon näkemyksen pohjalta, mutta en voi sanoa siinä onnistuneeni. Minulle ajan- ja paikantaju tuo mieleen enemmänkin tietoisuuden olemassaolosta, joka taasen on niin laaja käsite, että mikä tahansa liike päätyy liian helposti sen alle. Mutta Godafin tarjoamasta liikekielestä pidin kyllä kovasti. Tanssijoiden jatkuva elastisen notkea liike kätki hienosti voiman ja vastavoiman lakeja. Liike ei tuntunut tarvitsevan kiintopistettä syntyäkseen, vaan liike oli jatkuvampi autonominen prosessi. Ajatukset pyörivät myös yksittäisen tanssijan stemman (saako niitä sanoa stemmoiksi?) suhteesta kokonaisuuteen. Kokonaisuus on enemmän kuin yksittäisten stemmojen suhde. Hieno abstrakti teos jonka valaistukseenkin ihastuin. Valaistus, lavastus ja puvutkin olivat Jacopo Godanin käsialaa. Bravo!
Kun kaksi edeltävää teosta olivat enemmän tai vähemmän abstrakteja koreografioita, Natália Horečná oli päättänyt sisällyttää omaansa tarinan. Valitettavasti täytyy tunnustaa että juonisynopsiksen lukemisen jälkeen teki mieli tehdä facepalm. Onneksi käsiohjelman sisältämä koreografin selvitys hieman lieventää tunnetta, mutta kyllähän tuo juoni on aikamoista huttua korkeampine voimineen, planeettoineen ja valolapsineen. Suomen kielellä asian ytimen on sen sijaan hienosti kertonut Pekka Streng laulussaan "Sisältäni portin löysin".
Horečnán koreografiassa ei sen sijaan ole suurempaa vikaa. Tosin tunnevyöryjen ilmaisu tuntui välillä menevän ylitulkitsemisen puolelle. Tästä en kyllä syytä esimerkiksi "ihmisen" roolin hienosti tanssinutta Antti Keinästä, vaan enemmänkin koreografia. Kokonaisuudesta jäi varsin ristiriitaiset tunteet. Itse tanssi oli komeaa ja ilmaisuvoimaista, mutta tarina ja lavastus lähentelivät minun kitsikategoriaani. Ilmeisesti planeettoja kuvaavina lavastuselementteinä taustalle laskeutui kolme kookasta pyörylää. Minun silmiini ne näyttivät lähinnä viemärinkansilta, mutta esityksen jälkeen vierustoveri kertoi niiden olevan lihamyllyn osia. Sopiihan sekin hieman surrealistiseen kokonaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti