Kelpo Figaro syttyi hitaasti

Ooppera: Figaron häät - Kansallisooppera 2014-08-29

Pitkä kuiva kausi elävän musiikin osalta loppui tänä iltana oopperan avulla. Töölönlahden unelma-automaatti pyöräytti kauden ensimmäisenä uutena tuotantona Anna Kelon ohjauksen Mozartin ensimmäisesta Da Ponte oopperasta Figaron häät. Voisi kauden huonomminkin aloittaa.

Ensimmäinen huomio kiinnittyy syksyn esityssarjan lähes täysin kotimaiseen solistikaartiin. Ykkösmiehityksen virolainen Koit Soasepp on jo muutenkin Kansallisoopperan vakiosolisti ja kakkosessa Ola Eliasson piipahtaa kreivinä länsinaapurista, joten paikallisvoimin laulajien osalta kautta käynnistellään. Kapellimestarin tehtävät jakavat Susanna Mälkki ja Marco Ozbič. Mälkki hoitaa ensimmäiset kuusi esitystä ja Ozbič loput kuusi.

Musiikin osalta ensimmäinen näytös taisi mennä hieman jännityksen ja lämmittelyn piikkiin. Laulajien ja orkesterin epäsynkka kaiversi korvaa turhan moneen otteeseen. Onneksi asia parantui huomattavasti toisen näytöksen aikana ja yhteinen tempo säilyi paremmin läpi viimeisten näytösten.

Tommi Hakala ilahdutti viime kuussa Savonlinnassa Kullervon nimiroolissa ja hyvä noste jatkui tänään Kreivi Almavivan roolissa. Kreivittären lauloi Mari Palo ja he muodostivat illan vahvaäänisimmän parin.

Nimiroolissa Jussi Merikanto lauloi kelpo illan loppua kohden parantaen ja samaa voisi sanoa hänen paristaan Hanna Rantalasta Susannan roolissa. Liekö Rantala aloittanut hieman turhan varovaisesti, hänen äänensä olisi kaivannut enemmän kantavuutta varsinkin oopperan alkupuolella. Mutta onneksi balanssi parani huomattavasti jälleen loppupuolella.

Varsin tasavahva oli koko illan solistikaarti. Hakalaa lukuunottamatta kukaan ei kauheasti noussut esiin, mutta eipä kyllä varjoonjääneitäkään ollut. Kyllä paikallisvoiminkin saadaan Mozartista kelpo musiikkiteatteria puristettua.

Ohjaukseen kannattikin nojata. Ohjaaja Anna Kelo kehuu käsiohjelmassa Figaron häitä maailman parhaaksi oopperaksi. Moista väitettä en kyllä allekirjoita, mutta kyllä Kelon ohjauksesta huokuu hänen rakkautensa Figaroa kohtaan. Kelo ei yritä siirtää Figaroa mihinkään, vaan antaa tarinan tapahtua omassa aikakaudessaan. Tosin hän väittää jättäneensä yhteiskunnallisen aspektin syrjään, mikä ilmeisesti tarkoittaa ettei sitä erityisesti korosteta. Vaikea sitä olisi kokonaan poiskin jättää, kun se kerran on koko tarinan tukirankana. Vaikka lemmenasioissa pintaliito pyöriikin.

Jani Uljaksen lavastus toimii hienosti. Aluksi lavan kutistaminen tuntui hieman erikoiselta ratkaisulta. Mutta lopulta lavan edustan täyttävä portaikko puolusti paikkaansa ajantappoalustana lavasteiden ja kohtausten vaihdoille. Loppukohtauksen puistonäkymä oli oikeata silmäkarkkia Mikki Kuntun valojen avustuksella. Erika Turusen puvut olivat sopivan näyttäviä omassa epookissaan.

Ei Figaron häistä mitään suurta filosofista ajatusmyrskyä päähän jäänyt. Mutta kun kerran solistikuntakin lämpeni mukavasti oopperan loppua kohti, niin hymyssä suinhan sitä sai taas poistua pimeään elokuun iltaan.