sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Parsifal - Deutsche Staatsoper Berlin 1992, Barenboim, Kupfer

Daniel Barenboim teki 1990-luvun vaihteessa kaksi tärkeää Parsifal tallennetta. Vuonna 1991 Berliinin filharmonikkojen kanssa levytyksen Teldecille. Vuotta myöhemmin videotallenteen Staatsoper unter den Lindenin kanssa heti talon ruoriin astuttuaan. Omalla Parsifal listallani ovat molemmat tallenteet kärkijoukoissa.

Videotallenne on ollut pitkän aikaa erittäin hankalasti saatavana. VHS-nauhojen on näkynyt toisinaan käytettynä. Tallenne on julkaistu Laserdisk formaatissa aikanaan, mutta siitähän ei paljon iloa nykyään ole. Harmailta oopperatallennemarkkinoilta on ollut saatavissa DVD-tallenne joka on alunperin äänitetty televisiosta. Tuollaiselta näin itse tuotannon ensi kertaa. Tämän vuoden keväällä Euroarts vihdoinkin julkaisi tallenteen virallisesti DVD-muodossa. Kuva on 4:3 formaatissa ja ääniraita on stereo. Kuulostaa vähän vanhahtavalta, mutta ei huolta, ääni ja kuva ovat erinomaisia.

Ohjaaja on Harry Kupfer, jonka uudempi Parsifal produktio on oman kansallisoopperamme helmiä. Ohjaus on minimalistinen ja varsin symbolinen. Lavastuksena on metalliseiniä, joissa valo tykkää seikkailla. Keskeinen osa on yhden seinän pyöreä holviovi, jonka merkitystä ja avautumissuuntaa voikin jokainen sitten pohtia enemmän. Toinen lavastuksen erikoisuus on "viisarisarvi", jonka Kupfer on kierrättänyt pienin variaatioin Helsingin produktioon. Kupferin tuotannossa viehättää minua se, että katselijan annetaan itse tehdä johtopäätöksiä suhteellisen niukoista eväistä. Parsifal loppuluokittelussa päädytään tulokseen K+A-.

Musiikin puolesta tallenne on täyttä herkkua. Barenboim on mahtavassa vedossa. Orkesterin soundin kannalta kenties edeltävä filharmoonikkojen kanssa tehty studiolevytys on parempi, mutta hyvä on tämäkin. Nimiosassa on komeaääninen Paul Elming. Gurnemanzina muhkea John Tomlinson ja Kundrynä Waltraud Meier. Meier on varmaakin parhaassa äänessään, hänen Kundry tulkintansa on klassikko. Miehityksen täydentävät komeasti Falk Struckmann Amfortaksena, Fritz Hübner Titurelinä ja Gunter von Kannen Klingsorina.

Suosittelen lämpimästi!

1 kommentti:

  1. Ohoh, kirjoitin tähän kommentin mutta se katosi.
    Mutta ei hätää, kerroin siinä vain videonpätkästä, joka löytyi jostain Facebookista. Jaan sen sinulle, näät siinä jotain mahtavaa ja kuulet Barenboimin puhuvan. Se on kai vain mainos, mutta hieno sellainen. Löydät sen kohta Facebookista sivultasi. :)

    VastaaPoista