Kevään konserttikausi alkoi pitkän kuivan kauden jälkeen Lappeenranta-salissa Mahlerin tahdissa. Ohjelmistossa oli Das Lied von der Erde Schönbergin ja Riehmin kamariversiona. Solisteina olivat Ildikó Komlósi ja Hannu Jurmu.
Havahduin lipunostoon hieman liian myöhään ja kävin R-kioskilta ostamassa lipun, jonka valintaan en voinut vaikuttaa. Ensimmäistä kertaa päädyin 11 riville, joka on Lappeenranta-salissa toiseksi viimeinen rivi. Tähän mennessä taidan olla ollut kauimmillaan 6:nen rivin tienoilla ja kuuluvuus on ollut hyvä. Nyt takarivissä huomasi selvästi että salin akustiikka ei ole taakse asti hääppöinen. Tietysti kokoonpanokin oli suhteellisen pieni (5 jousta ja saman verran puhaltimia + kahdet koskettimet ja lyömäsoittaja), mutta silti äänikuva on varsin hutera ja vanhaa stereotestiä mukaillen kuului epämääräisestä suunnasta. Varsinkin ensimmäisen osan aikana kun orkesteri ja tenorimmekin tuntui olevan hieman hakusessa, oli tunnelma hieman hämmentävä.
Onneksi esiintyjien puolelta tilanne korjaantui jo toisen osan aikana, mutta salin ääni oli todella pettymys. Kaiken lisäksi ylhäällä ilmastoinnin humina kuului todella selvästi. Eikö sitä voisi hillitä esityksen ajaksi? Varsinkin kun yleisöä oli suunnilleen saman verran kun kaupunginorkesterin normaalikonserteissa.
Illan parasta antia oli ehdottomasti Ildikó Komlósin hieno mezzo. Kaunis täyteläinen ääni joka tuli jo tämänkin blogin aiheiden parissa tutuksi La Scalan Aida -tallenteelta. Das Lied von der Erde ei ole minulle kauhean tuttu teos, varsinkaan kamariversiota en ole aikaisemmin kuullut. Kamariversion ehdin hankkia iTunesista konsertttipäivän iltapäivällä ja ehdin sen kuunnella vain taustamusiikkina. Mahleriin mieltää helposti täyteläisemmän orkesterimassan, mutta kamariversio kuullosti varsin mielenkiintoiselta. Sääli vain että salin akustiikka ei tukenut äänimaisemaa. Konserttihovia tuli ikävä... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti