Lappeenrannan kaupunginorkesteri ja Kymi Sinfonietta kokosivat voimansa jälleen Kaakon Filharmonikoiksi. Tällä kertaa kapellimestarina toimi Yasuo Shinozaki ja Bartókin 1. pianokonserton solistina oli Olli Mustonen.
Tein jo toisen kerran sen virheen, että kävin ostamassa lipun R-kioskilta. Sieltä ostaessa ei pysty vaikuttamaan paikkaan muuta kuin katsomonosan tarkkuudella ja jälleen minut arvottiin 11. riville. Minkäköhän takia Lippupisteen verkkokaupasta ei voi tilata lippua Lappeenrantaan itse tulostettavana lippuna? Nyt verkko-ostoksen joutuu tekemään monta päivää ennen ja postituskulut ovat 8 euroa!!! Muutenkin Lippupisteen toiminta on erikoinen Lappeenrannan lippujen osalta. Kokeen vuoksi aloittelin lipun ostamista seuraavaan konserttiin, eikä nettitilauksessakaan järjestelmä kerro mitä paikkoja se on myymässä.
Lappeenranta-salin akustiikasta salin takaosassa narisin jo edellisellä kerralla. Tällä kertaa lavalla oli suurempi kokoonpano kuin Das Lied von der Erdessä ja toivoin että akustiikka olisi parempi. No jaa, perusongelma on sama, sali ei soi ja ilmastointi pitää kovaa ääntä. Pitää yrittää ostaa lippuja edemmäs saliin...
Sitten esityksen kimppuun. Alkupalana oli Smetanan Moldau joka jostain syystä ei jaksa minua erikoisemmin kiinnostaa. Kauniita melodioita, mutta jotenkin ohkaista. Toki sitä rasittaa myös "ylituttuus". Tällä kertaa tulkinnastakin tuntui puuttuvan palo ja paatos.
Ohjelmistosuunnittelussa seurasikin tervetullut täyskäännös. Jos Moldau on teehuoneiden taustamusiikin peruskaurakeksi, niin Bartókin 1. pianokonsertto sen sijaan alkaa jo erotella jyviä akanoista. Kun vielä solistina oli Olli Mustonen, niin odotukset olivat korkealla. Konserton 1. osassa alkupuolella taisi olla hieman rytmillisiä ongelmia solistin ja orkesterin kesken, mutta kokonaisuus pysyi kuitenkin hyvin koossa. Toisessa osassa neljä lyömäsoittajaa olivat keskeisessä osassa ja kolmas osa alkaa tauotta toisesta osasta. Olli Mustonen on karsinut iän myötä visuaalista pianismiaan, mutta nähtävää riittää edelleen. Varmaa ja vahvaa soittamista, mutta Bartók olisi kestänyt rankempaakin tulkintaa.
Konsertin päätti Dvořákin 9. sinfonia. Hieno teos, ehkäpä scherzo voisi olla vähän lyhyempi ;-) Sinfoniaankin kaipasin jotenkin enemmän draamaa, tämä tuntui olevan myös kokonaistuntemus koko konsertista. Mikään ei ollut pielessä, mutta jotain jäin kaipaamaan. Olisiko Bogányi kenties saanut enemmän orkesterista irti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti