Sergei Prokofjev |
Etukäteen konsertin ohjelmistoon tutustuttuani arvelin että Prokofjevin pianosonaatit sopisivat mainiosti Mustosen pianorepertuaariin. Enkä väärässä ollutkaan. Prokofjevin säkenöivä musiikkimaisema suodattui Mustosen kädenjäljen kautta hienosti. Tänään saimme nauttia sonaateista 5, 8, 1, 3 ja 7. Prokofjevin sävelkielen kehitys välittyi sonaattien erilaisten luonteiden avulla. Ensimmäinen ja kolmas olivat selvästi konservatiivisempia, mutta kahdeksanteen saavuttaessa sävellaji on edelleen kerrottu (B-duuri), mutta tonaliteetti on minun korviini lähinnä kuriositeetti. Musiikki elää ja tuntuu matkustelevan rajoituksetta.
Mustonen ei pidättele käsitellessään hovin Bösendorferia. Mutta sävyt ja värit eivät kuitenkaan katoa tai uppoa, vaan äänimassan arkkitehtuuri pysyy komeasti näkyvillä. Seitsemättä ja kahdeksatta sonaattia voi mainiosti referoida, kun tulee puhetta Konserttihovin suurista konserttikokemuksista.
Keskiviikkona sama ohjelmisto Helsingin musiikkitalossa, suosittelen lämpimästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti