Lappeenrannan kaupunginorkesteri vierailee tulevana torstaina Pietarissa. Kenraaliharjoituksena tulevaa koitosta varten saimme tänään kuulla vierailun ohjelmiston Lappeenranta-salissa. Ohjelma oli varsin moderni, josta jälleen kerran kiitos ohjelmavastaaville. Toivottavasti tämä ei ollut syynä suhteellisen vähäiseen yleisömäärään. Kannattaa kaivaa vaikut korvista, nyt on mahdollista kuulla uutta musiikkia ja kaikki musiikki on joskus ollut uutta.
Lähtökohta konserttiin oli mielenkiintoinen, sillä kaksi kolmasosaa ohjelmasta oli tuttua minulle jo aikaisemmista kaupunginorkesterin konserteista. Konsertin aloitti Erik Bergmanin Concertino de camera, joka kuultiin viime helmikuussa musiikkiopiston salissa. Ja konsertin päätösnumero Kalevi Ahon Sinfonia nro 14 oli myös ohjelmassa kaksi vuotta sitten. Näiden väliin oli laitettu orkesterin uusi oma tilausteos: Alexander Radvilovichin 4. sinfonian kantaesitys. Maestro Bogányi ohjasi musisointia ja Ahon sinfonian solistina oli Sami Koskela.
Bergmanin Concertino de camera ihastutti jo helmikuussa. Mainio avara sävellys oktetille. Hieman ihmettelin miksi pianon kansi oli kiinni? En muista oliko näin myös edellisessä esityksessä (eli olisiko kenties myös partituurissa), kyllähän tuo pianon ääneen vaikuttaa vähän samoin kuin jos viulu olisi kääritty kaulaliinaan. Mielestäni Almiviva Ensemble levytyksessä kansi on kyllä auki. Noh, niin tai näin, kelpo esitys oli tämän iltainenkin. Ehkä pientä intensiteetin lisäystä olisin kaivannut, sitä kuuluisaa heittäytymistä. Tosin kappale hieman kärsi aloituskappaleen roolista. Kuuntelijana pitäisi heti pystyä antautumaan musiikille.
Lappeenrannan kaupunginorkesteri oli tilannut venäläiseltä Aleksander Radvilovichilta sinfonian ja tänään saimme nauttia sen kantaesityksestä. Radvilovich on minulle aikaisemmin tuntematon säveltäjä, joten en tiennyt mitä odottaa. Alun glissandot jousilla toivat mieleen hieman Harri Vuoren 2. sinfonian muutaman viikon takaa. Radvilovichin sävelkieli 4. sinfoniassa tuntuu koostuvan sävel- ja ääniblokkien käsittelystä. Ainakaan ensikuulemalla ääniblokkien välillä ei tuntuisi olevan melodioita tai fraaseja jotka sitovat ne yhteen, vaan leikkaukset kuulokuvien välillä ovat selviä ja vahvoja. Samantapainen tunnelma tulee elokuva- ja videotaiteen puolelta kun niissä käytetään nopeita leikkauksia. Minua tämä viehätti ainakin näin ensi kerralla. Silmät sulkemalla pystyi antautumaan musiikin vietäväksi. Mielenkiintoinen teos tämäkin. Hieman sinfonian loppu tuli yllättäen; lähinnä musiikin keston kannalta. Kestiköhän sinfonia edes varttituntia? Juuri kun aloin päästä vauhtiin ja keksin kuinka nauttia musiikista, se loppui.
Kalevi Ahon 14. sinfonia on hieno kappale ja tänä iltana se sai todella hienon tulkinnan. Sami Koskelan darabuka ja djembe svengasivat silloin kun pitikin. Mielenkiinnolla seurasin djemben rytmejä; kuinka Aho on kirjoittanut stemman niin, ettei sinänsä yksinkertaiselta kuulostava kuvio olekaan ihan niin yksinkertainen. Kuinka aksentit elävät ja vaihtavat paikkaa. Muutenkin perinteisen länsimaisen orkesterin sointiin yhdistettynä Intia henkiset soittimet luovat viehättävän kontrastin. Ahon sinfonia oli Lappeenrannan kaupunginorkesteria parhaimmillaan. Hyvä esitys! Kunniamaininta lyömäsoittaja Jukka Piipariselle. Varmaan aika harvoin lyömäsoittajalla on niin kiireinen ilta kuin tänään. Kaikissa kappaleissa paljon soitettavaa. Radvilovichin sinfonian aikana taisi tulla muutama juoksuaskelkin patteriston takana paikkaa vaihtaessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti