Lappeenrannan kaupunginorkesteri soitti jälleen laajennetussa versiossaan; tällä kertaa Mikkelin kaupunginorkesterin ollessa tukena. Eli käytännössä jousisto oli tuplattuna normikokoonpanoon verrattuna. Kapellimestarivierailijana oli Juha Kangas.
Konsertti alkoi Pehr Henrik Nordgrenin jousisinfonialla op. 43. Nordgren on minulle suhteellisen tuntematon säveltäjä. Olen hänen musiikkiaan kuullut aikaisemmin vain levyltä Petri Kumelan tulkitsemina kitarasävellyksinä. Jousisinfonia jäi mielestäni hieman ponnettomaksi ja olisin kaivannut siihen enemmän draamaa. Viimeistä osaa edeltävä intermezzo on hieno. Lähestulkoon(?) satunnaisia hiljaisia lyhyitä jousijuoksutuksia. Mystistä.
Ernst von Dohnányin konserttikappale sellolle ja orkesterille toi lavalle tänä vuonna Turun sellokilpailun voittaneen Tomas Nuñes-Garcésin. Dohnányin kappaletta voisi varmaan kutsua myös sellokonsertoksi, mutta kenties säveltäjän nimivalinta on parempi. Kolmiosainen teos, jonka osat lomittuvat toisiinsa, on luonteeltaan myöhäisromanttinen. Minä en ainakaan kyennyt ensi kuulemalta sävellyksestä poimimaan korvaani erityisempää unkarilaista henkeä, joten kansallisromanttista mielikuvaa ei tästä tullut. Mutta Nuñes-Garcésin sellonsoittoa kelpasi kyllä kuunnella. Menkää kuuntelemaan jos sattuu lähistölle.
Konsertin päätti Joseph Haydnin viimeinen sinfonia 104 "Lontoolainen". Tässä Saimaa Sinfonietan laajempi sointi pääsi oikeuksiinsa. Olin haltioissani kuinka hyvältä "paikallinen" orkesteri kuulosti. Kiitos kuului myös hyvää työtä tehneelle Juha Kankaalle.
Voin vain jälleen kerran toivoa, että Saimaa Sinfonietta saisi terhakkaan tuulen purjeidensa taakse ja näitä suuremman kokoonpanon konsertteja olisi enemmänkin. Ja yleisönkin toivoisi löytävän paremmin konsertteihin. Onko taidemusiikin (idioottimainen sana, mutta on se varmaan parempi kuin klassinen) harrastus tosiaan näin vaimeaa Kaakkois-Suomessa? Meillä on laadukkaita esiintyjiä ja hyviä paikkoja (kuten Konserttihovi), mutta ihmiset vain mätänevät kotisohvilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti