Menneiden aikojen värinää

Konsertti: Romanttista musiikkia pieteetillä - Konserttihovi 2017-3-5

Johannes Brahms

Tuulahdus romantiikan ajan musiikkimaisemaa täytti Konserttihovin tällä kertaa. Jousissa värähtelivät suolikielet ja klarinettikin oli valmistettu 1800-luvun lopun tyyliin. Robert Schumannin ja Johannes Brahmsin musiikki toimi välittäjänä vuosisatojen välissä.

Konsertin alkupuoli koostui Schumannin Satukertomuksista (Märchenerzählungen, op. 132). Teos on kirjoitettu triolle; klarinetti, alttoviulu ja piano. Asko Heiskasen klarinetti ja Markus Sarantolan alttoviulu kuulostivat lämpimiltä, mutta valitettavasti jäivät hieman Eero Mannisen soittaman pianon varjoon. Periodisoittimien äänenvoimakkuus ei ole aivan modernin konserttiflyygelin tasolla. Eritoten alttoviulua oli välillä hankala erottaa. Olisikohan flyygelin kannen kulman muuttaminen auttanut asiaa?

Konsertin toinen osa toi Sarantolan seuraksi jousikvarteton Jaso Sasakin ja Matti Koposen viulujen, Jussi Tuhkasen alttoviulun ja Jukka Rautasalon sellon voimin. Brahmsin F-duuri jousikvintetto sai hienon kohtelun viisikolta. Nyt balanssiongelmia ei ollut ja soittimien soinnista pääsi nauttimaan paremmin. Itselläni ei ole erikoisempaa preferenssiä periodi- tai moderniversioiden suhteen. Näitä periodiversioita tahtoo kuulla varsin harvoin, joten uudet kokemukset ovat aina tervetulleita. Brahmsin musiikkiin uppouduttuani soittimien kielivalinnat ja portamentot jäivät unholaan. Brahms vei kuuntelijan mukanaan kelpo muusikkojen avustuksella.

Malit viulun ja pianon parissa Konserttihovissa

Konsertti: Focus Finland - Konserttihovi 2017-2-19

Erik Bergman

Sunnuntai-iltapäivän musiikkihetkestä vastasivat Konserttihovissa tällä kertaa Emma ja Tuomas Mali. Viulun ja pianon avulla tytär ja isä tarjosivat mielenkiintoisen kattauksen sooloteoksia molemmille soittimille. Lopussa lipsahdettiin Sibeliuksen voimalla duettojenkin pariin.

Ensimmäinen puoliaika koostui Erik Bergmanin ja Johann Sebastian Bachin musiikista. Bergmanin pianoteosten väliin oli siloteltu Bachin E-duuri Partita sooloviululle. Lähes kahdensadan vuoden leikkaus länsimaista taidemusiikkia taipui hienosti mielenkiintoiseksi kollaasiksi. Oli hyvä idea soittaa viulu takaparvelta, näin kontrasti toimi myös tilan kannalta.

Tunnustan ettei Bergmanin musiikki ole minulle erityisen tuttua. Konsertti nostatti kyllä kovasti uteliaisuutta, sääli ettei Tuomas Malin tuoretta levytystä ollut vielä saatavana konsertin yhteydessä. Suosikkejani olivat Sonatiini op. 36 ja väliajan jälkeen kuullut espanjalaishenkiset(?) kolme nimetöntä tanssia op. 13.

Toisella puoliajalla tanssien ohella kuulimme Eugène Ysaÿen Sonaatin sooloviululle op. 27 nro 3. Emma Mali on mainio nuori viulisti jo(s)ta toivon kuulevan vielä paljon lisää. Bachin Partitassa oli kypsää fraseerausta, Ysaÿen Sonaatti soi hienosti, mutta omiin makuuni kaipasi lisää draamaa mitä nuoteista kyllä löytyy. Intonaation vielä ripauksen puhdistuessa kaikki on mahdollista. Mainio ja ennakkoluuloton nuori viulumestari. Kelpo konsertti-iltapäivä!

Carmenin parissa

Ooppera: Carmen - Kansallisooppera, Helsinki 2017-2-7

© 2017 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli

Carmen oli Mozartin Taikahuilun jälkeen toinen ooppera johon tutustuin. Havahtuminen oopperan ylivoimaan taiteiden kesken vei tuosta vielä monta vuotta, mutta Carmen ei ole minusta mihinkään lähtenyt. Yhtään liioittelematta voin sanoa ettei elämässäni ole ollut kokonaista viikkoa viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen, etten jossain vaiheessa huomaisi hyräileväni Habaneraa tai Toreadoria. Välillä tuntuu että osia Carmenista pullahtelee pintaan melkein päivittäin. Siinä on sitä korvamatoa kerrakseen.

Georges Bizet sai Carmenin  valmiiksi vuonna 1875 ja hieman nihkeän alun jälkeen ooppera on nahistellut Verdin La Traviatan kanssa maailman suosituimman oopperan tittelistä. Bizet ei itse ehtinyt iloita jackpotistaan, vaan kuoli muutaman kuukauden kuluttua oopperan valmistumisesta.

Kansallisoopperan nykyisen tuotannon näin ensi kerran melkein kymmenen vuotta sitten 2007. Nyt olikin korkea aika käydä verestämässä muistoa. Tuotannosta vastaa ohjaaja Amaud Bernard. Tapahtumat on siirretty ajassa Espanjan sisällissodan aattoon 1930 luvun puoliväliin. Carmen ei ole aikaan sidottu, tarina toimii mainiosti noinkin. Salakuljettajat puuhastelevat aseiden kanssa ja Alessandro Cameran lavastus on tyylikkäästi toonattu väripaletiltaan haaleaksi, muutamaa punamyrskyä lukuunottamatta. Muutaman näytöksen aluissa hidastettua pantomiimia pidin vain hauskana visualisointina, mutta kun se tapahtui viimeisessä näytöksessä rinnan muiden tapahtumien kanssa, jäi hieman kaivelemaan mitä ohjaaja mahtoi sillä symboloida.

Illan esitys oli tuotannon 47. Edellisellä kerralla kymmennen vuotta sitten oltiin lavalla kotimaisin voimin, mutta tänään päärooleissa Micaëla poislukien oli vierailijoita. Ehdoton suosikkini laulajista oli Don Josén esittäjä Daniel Johansson. Carmenin roolin lauloi Katija Dragojevic, johon en ihan täysin syttynyt. Ääni oli periaatteessa ok, mutta näyttelijätyöskentely meni minun makuuni hieman ylipuolelle. Hän ei ollut Carmen, vaan näytteli sitä. Tim Mix ei Escamillona ollut minun mieleeni. Toreador kuulosti laahaavan perässä kuin kotimainen tangolaulaja. Mari Palo oli tänään vähän pieniääninen Micaëla. Pikkurooleista jäivät mukavasti mieleen erityisesti Jussi Merikannon Moralés ja Melis Jaatisen Mercédès.

Johanssonin ohella toinen illan suosikkini oli Alberto Hold-Garridon johtama orkesteri. Kuorollakaan ei ollut huono päivä.

Vaikka roolitus ei ihan täysin minun makuuni olekaan, niin kyllä kansallisoopperan Carmenia kannattaa käydä kuuntelemassa ja katselemassa. Bizet'n napakymppi kelpo versiona.

Sekasotkua musiikin asemesta

Ooppera: Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth - Kansallisooppera, Helsinki 2017-1-27

© 2017 Suomen Kansallisooppera / Stefan Bremer

Tämän kirjoituksen otsikko on lainattu Stalinilta. Täsmälleen 81 vuotta sitten tuon niminen artikkeli Pravdassa muutti nuoren säveltäjän Dmitri Šostakovitšin loppuelämän musiikillisen kehityksen ja muistutti terävästi että kuolemanpelko on tärkeä elämänohje diktaattorin mielivallan alla. Kun Šostakovitšin elämästä on lukenut, niin tuntuu hämmästyttävältä miten säveltäjä on joutunut ja ennen kaikkea kyennyt toimimaan Neuvostoliiton ajatusvankilassa. Vuonna 1934 valmistunut Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth on Šostakovitšin oopperatuotannon huippu. Voidaan vain spekuloida mitä Šostakovitš olisi voinut saavuttaa oopperan saralla, jos hänellä olisi ollut mahdollisuudet toimia oman halunsa mukaan.

Kansallisoopperan uutuustuotanto on tuontitavaraa Norjan kansallisoopperasta ja Deutsche Oper Berliniistä. Ohjauksesta vastaa norjalainen Ole Anders Tandberg ja kaikki näytännöt johtaa italialainen Oleg Caetani.

Aloitetaan tällä kertaa ajatusten jakaminen musiikin osalla. Kansallisooppera on koonnut laadukkaan solistijoukon Šostakovitšin musiikin pariin. Venäläinen pääpari Svetlana Sozdateleva Katerinana ja Alexey Kosarev Sergeinä ovat kerrassaan upeaääninen valinta. Alexander Teliga on vakuuttava julmana appiukkona. Mika Pohjonen täydentää hienosti neljännen keskeisen roolin hieman reppanana Zinovina. Eritoten Sozdatelevan äänipotentiaalia kannattaa ihastella. Vahva kantava ääni joka säilyttää ilmaisuvoimansa läpi dynamiikan vaihteluiden. Pienemmistä rooleista mieleen painuivat tällä kertaa Koit Soasepp pappina ja Esa Ruuttunen vanhana vankina.

Caetani sai orkesterista irti paljon sävyjä. Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth on sellainen teos jossa voisi tosin varmaan välillä vieläkin enemmän antaa soinnin raaistua. Vaskiryhmää oli ohjauksen mukaan jaettu välillä lavallekin puuhastelemaan, mikä oli ihan toimiva idea.

Ohjaus ja tuotanto onkin tällä kertaa vähän kiperämpi juttu. Tandberg on siirtänyt tarinan Neuvostoliiton syrjämailta Norjalaiseen kalastajakylään. Ideana tuo on ihan toimiva. Olennaista on yhteisön syrjäisyys ja sulkeutuneisuus. Lavastuksen keskeinen ajatus on pyörivä "kalliosaari", jonka laella on kolmen näytöksen ajan talonrunko. Sekin toimii mielestäni hyvin.

Mutta suurin ongelma minun ja Tandbergin välillä on tarinan huumoripainotukset. Tandberg pukee Šostakovitšin musiikin välillä humoristiseen asuun, mikä useassa kohtaa rikkoo draaman balanssin. Tietysti kyse on makuasioista, mutta annanpa esimerkin. Ensimmäisen näytöksen toisessa kohtauksessa miesjoukko ahdistelee seksuaalisesti keittäjää, sitä voisi kutsua myös vaikkapa joukkoraiskaukseksi. Šostakovitšin rytmikkään kaoottinen musiikki toimii kohtauksessa hienosti ja libretonkin mukaan miesjoukko on kuolemassa nauruun. Tandberg siirtää kuitenkin mielestäni kohtauksessa yleisön tunnereaktiot väärään paikkaan. Hän laittaa yleisön nauramaan miesten kanssa. Itselleni tuli hieman outo olo kun havaitsin hymyileväni miesjoukon naidessa lateksikaloja samalla kun osa heistä raiskasi keittäjänaista. Sinänsä tuohan toimii myös juuri tuollaisena silmien avaajana, mutta en ole varma kannattaako Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethiä kääntää komedialliseen suuntaan.

Itse pidän Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethistä juuri sen ympäristön ja tapahtumien karuuden ansiosta. Ne selittävät päähenkilön valintoja ja Šostakovitšin musiikki pukee taas alitajunnan tasoja kuultavaan muotoon. Jos musiikki käännetään komiikan moottoriksi, mitä se ei mielestäni tässä oopperassa ole, niin draaman kokonaispainotus kellahtaa omituiseen asentoon.

Katsoi tahi tulkitisi Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethiä mistä suunnasta tahansa, on kyseessä ehdottomasti merkkitapaus Kansallisoopperassa. Itse asiassa eilinen ensi-ilta oli koko oopperan ensimmäinen esitys Suomessa. Aikaisemmin on vain esitetty myöhempää versiota nimeltään Katerina Izmailova. Ohjauksessa oli myös paljon josta pidin ja Šostakovitšin musiikki on huikeaa. Menkää katsomaan ja kertokaa mitä piditte.

Hovin joulu

Konsertti: Hovin joulu - Konserttihovi 2016-12-11

Sigfrid Karg-Elert

Konserttihovin syyskauden päätös tarjosi herkkuja huilun ja pianon ystäville. Huilisti Mikael Helasvuon ja pianisti Tuija Hakkilan seurassa sunnuntai-illan alku sujui mielenkiintoisiin teoksiin tutustuessa.

Jouluhenkeä saatiin aluksi lyhyellä introlla "Heinillä härkien kaukalon" laulun mainion sovituksen mukana. Siitä jatkettiin samantien Carl Ludwig Lithanderin D-duuri rondoon "Muisto". Vaikka kotimainen säveltäjänimi onkin, niin minulle hän oli uusi tuttavuus. Toinen uusi säveltäjänimi oli Sigfrid Karg-Elert jonka tuotannosta kuulimme sarjan "Tunnelmia vierailta mailta". Karg-Elertin sarja oli ehdottomasti toinen suosikkini illan ohjelmistosta. Saksalaissäveltäjän kieli kuulosti raikkaan impressionistiselta Helasvuon ja Hakkilan taitavan musisoinnin ansiosta.

Charles Maria Widorin Sarja op. 34 ja kolme osaa Sibeliuksen pianokappalesarjasta op. 75 johdattivat kuulijat toisen herkkupalan ääreen. Cesar Franckin Sonaatti, joka on sovitus viulusonaatista huilulle ja pianolle, on komea ja vaativa teos. Helasvuo ja Hakkila veivät minut mukanaan musiikin taikamaailmaan, kiitos siitä!

Wagneriaanin lauantai

Ooppera: Lentävä hollantilainen - Kansallisooppera, Helsinki 2016-11-26

Miina-Liisa Värelä ja Hans-Otto Ehrström

Lauantai kului rattoisasti Wagnerin hengessä. Suomen Wagner-seuran 25-vuotisjuhla jatkui Kansallisoopperan Alminsalissa päiväjuhlan merkeissä. Tervehdysten ohella kuulimme seuran stipendiaattien musisointia ja Minna Lindgrenin juhlapuheen. Minnalla on taito viedä kuulijat mukaansa kuten tapahtui tänäänkin. Oivallisia stipendiaattejakin seura on onnistunut valitsemaan. Miina-Liisa Värelä, Merja Mäkelä ja Mikko Sateila antoivat korville herkkuja Hans-Otto Ehrströmin säestyksellä.

Päiväjuhlan jälkeen seurasi Kansallisoopperan uusi Lentävä hollantilainen. Näin tuotannon jo ensi-iltana ja oli mukava tarkistaa yksityiskohtia uudelleen. Hieman olin yllätttynyt että suurempia uutuushavaintoja ei haaviin tarttunut. Ilmeisesti olin ollut kunnolla hereillä ensi-illan aikana. Edelleen ohjaus on mielestäni todella onnistunut. Kasper Holten on siirtänyt tarinan hienosti toiseen kontekstiin. Tämän päiväinen miehitys oli sama kuin ensi-illassa ja eipä moitittavaa löytynyt vieläkään. Camilla Nylund vie jalat alta edelleenkin. Oopperahan nähtiin muutama päivä sitten YLEn nettistriiminä, voin vain toivoa että tuotanto päätyy tallenteelle asti.

Viikonloppua jatkettiin iltajuhlan merkeissä ravintola Laulumiehissä. Siellä saimme maittavan ruuan ohellla nauttia stipendiaattikokelaiden taidonnäytteistä. Kelpo laulajia kaikki, mutta Matti Turunen kyllä pyöräytti yleisönsä pikkurillinsä ympärille. Bravo!

Wagner-seuran juhlat jatkuvat vielä huomenna elokuvabrunssin merkeissä. Sen jätän tällä kertaa itse väliin. Jos Wagnerin musiikki yhtään kiinnostaa, niin suosittelen tulemaan mukaan seuraan. Mukavaa porukkaa!

Wagner-seuran juhlakonsertti

Konsertti: Suomen Wagner-seuran 25-vuotisjuhlakonsertti - Temppeliaukion kirkko, Helsinki 2016-11-25

Suomen Wagner-seura juhlii tänä viikonloppuna 25-vuotista taipalettaan. Alkusysäyksenä seuran syntyyn toimi Tampereen Parsifal esitys vuonna 1991. Nyt seurasta on kasvanut maailman suurin Saksan ulkopuolinen Wagner-seura yli 800 jäsenensä voimin. Viikonlopun tapahtumiin kuuluu tämän iltaisen juhlakonsertin ohella lauantain päivä- ja iltajuhlat, Lentävän hollantilaisen päivänäytös Kansallisoopperassa ja sunnuntain elokuvaesitykset.

Illan konsertti koostui Wagnerin ja Lisztin musiikista. Pianisti Risto-Matti Marin aloitti konsertin Wagnerin Ankunft bei dem Schwarzen Schwänen teoksella, joka nimestään huolimatta ei omaa linkkiä Lohengriniin. Tämän jälkeen kuultiin Carl Tausigin sovitus Valkyyrioiden ratsastuksesta. Pianovirtuoosit ovat usein mässäilleet Wagnerin musiikin parissa ja Tausigin sovitus antaa pianistin loistaa instrumenttinsa kanssa. Risto-Matti Marin täytti haasteen mainiosti.

Tausigin jälkeen siirryttiin Busonin sovitukseen Siegfriedin surumarssista. Vaikuttava kappale myös pianoesityksenä. Am Grabe Richard Wagners on Listzin kunnianosoitus Wagnerille. Marinilta kuultiin hieno tulkinta syvällisestä kappaleesta.

Tämän jälkeen Marinin seuraksi lavalle saapui sopraano Jenni Lättilä. Saimme nauttia Wesendock-lauluista. Laulusarjaa onneksi kuulee aina toisinaan ja oli jälleen ilo nauttia siitä Lättilän tasoisen laulajan tulkitsemana.

Ennen illan viimeistä duettoa Risto-Matti Marin räväytti vielä Listzin sovituksen Tannhäuserin alkusoitosta. Jos jollekulle ei tämä sovitus ole tuttu, suosittelen pikaisesti tutustumaan. Sovitus tuntuu välillä pullistelevan uskomattomiin sfääreihin. Marin selvisi hienosti Listzin haasteista. Huikeaa kamaa!

Sopivana lopetuksena konsertille kuulimme Liebestodin Tristanista. Lättilän Isolde ei jättänyt kuulijaa tuuliajolle vaan vei mukanaan tuohon sävelten virtaavaan kaikkeuteen.

Mukava konsertti. Ainoa mikä hämmensi oli Temppeliaukion kirkon akustiikka. Laulun taustalle se sopi mainiosti, mutta pianon ääntä taasen pehmensi liikaa.