 |
| © 2017 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli |
Georges Bizet sai Carmenin valmiiksi vuonna 1875 ja hieman nihkeän alun jälkeen ooppera on nahistellut Verdin La Traviatan kanssa maailman suosituimman oopperan tittelistä. Bizet ei itse ehtinyt iloita jackpotistaan, vaan kuoli muutaman kuukauden kuluttua oopperan valmistumisesta.
Kansallisoopperan nykyisen tuotannon näin ensi kerran melkein kymmenen vuotta sitten 2007. Nyt olikin korkea aika käydä verestämässä muistoa. Tuotannosta vastaa ohjaaja Amaud Bernard. Tapahtumat on siirretty ajassa Espanjan sisällissodan aattoon 1930 luvun puoliväliin. Carmen ei ole aikaan sidottu, tarina toimii mainiosti noinkin. Salakuljettajat puuhastelevat aseiden kanssa ja Alessandro Cameran lavastus on tyylikkäästi toonattu väripaletiltaan haaleaksi, muutamaa punamyrskyä lukuunottamatta. Muutaman näytöksen aluissa hidastettua pantomiimia pidin vain hauskana visualisointina, mutta kun se tapahtui viimeisessä näytöksessä rinnan muiden tapahtumien kanssa, jäi hieman kaivelemaan mitä ohjaaja mahtoi sillä symboloida.
Illan esitys oli tuotannon 47. Edellisellä kerralla kymmennen vuotta sitten oltiin lavalla kotimaisin voimin, mutta tänään päärooleissa Micaëla poislukien oli vierailijoita. Ehdoton suosikkini laulajista oli Don Josén esittäjä Daniel Johansson. Carmenin roolin lauloi Katija Dragojevic, johon en ihan täysin syttynyt. Ääni oli periaatteessa ok, mutta näyttelijätyöskentely meni minun makuuni hieman ylipuolelle. Hän ei ollut Carmen, vaan näytteli sitä. Tim Mix ei Escamillona ollut minun mieleeni. Toreador kuulosti laahaavan perässä kuin kotimainen tangolaulaja. Mari Palo oli tänään vähän pieniääninen Micaëla. Pikkurooleista jäivät mukavasti mieleen erityisesti Jussi Merikannon Moralés ja Melis Jaatisen Mercédès.
Johanssonin ohella toinen illan suosikkini oli Alberto Hold-Garridon johtama orkesteri. Kuorollakaan ei ollut huono päivä.
Vaikka roolitus ei ihan täysin minun makuuni olekaan, niin kyllä kansallisoopperan Carmenia kannattaa käydä kuuntelemassa ja katselemassa. Bizet'n napakymppi kelpo versiona.
Minulla taitaa olla varsin samanlainen suhde tähän teokseen. En tiedä, pitäisikö wagneriaanin tätä julkisesti myöntää, mutta kyllähän Carmen on aivan huikea ooppera. Olen nähnyt Carmenin ensimmäistä kertaa 20 vuotta sitten, ja aina vain jaksan innostua siitä. En ole vielä nähnyt täydellistä oopperaesitystä, mutta lähimmäksi sitä on päästy Savonlinnan Carmenissa vuonna 2006. Jean-Pierre Furlanin ja Irina Mishuran henkilökemiat toimivat lavalla täydellisesti ja molempien ääni oli terästä. Tämän produktion näin 2011. Silloin ohjaus ei erityisesti innostanut, mutta nyt toisella kerralla pidin kovasti. Vaikka tapahtumat on näennäisesti siirretty 1930-luvulle, sitä ei mielestäni huomaa juuri muusta kuin lavalla seisovista autoista. Solisteista olen pitkälti samaa mieltä. Mari Palo lauloi kauniisti, mutta pitkässä aariassa eväät loppuivat kesken eikä nyansseja syntynyt. Tim Mixillä ei ollut tarvittavaa auktoriteettia, laulu oli löysän kuuloista ja artikulointi lepsua. Katja Dragojevic teki minuun positiivisen vaikutuksen, parasta sitten vuoden 2006. Daniel Johansson oli valitettavasti menettänyt äänensä, joten hän vain mimikoi lavalla ja varamieheksi hälytetty erinomainen Zoran Todorovich lauloi orkesterimontun vierestä. Tästä seurasi tietenkin balanssiongelmia, mutta yllättävän hyvin toimi näinkin. Mitä enemmän näitä Carmenin esityksiä näkee, sitä enemmän minusta tuntuu siltä, että ooppera kertoo loppujen lopuksi enemmän Don Josén kuin Carmenin tarinan. Ovatkohan muut samaa mieltä?
VastaaPoistaEi Carmenissa ole mitään hävettävää wagneriaanillekaan... :)
VastaaPoistaKyllähän DonJosén kehityskaari on tuossa paljon tarkemmassa käsittelyssä. Carmen toimii paljolti katalyyttinä tarinassa.