lauantai 2. maaliskuuta 2019

Sylvia hurmasi

Baletti: Sylvia - Kansallisooppera 2019-3-1

© 2019 Suomen kansallisbaletti / Mirka Kleemola
Kansallisbaletin kevään uutukaistuotantona on John Neumeierin koreografia Léo Delibesin musiikkiin Sylvia. Baletin kantaesitys oli vuonna 1876 ja Neumeierin versio näki näyttämövalaistuksen vuonna 1997.

Baletin alkuperäinen tarina pohjautuu Torquato Tasson näytelmään 1500-luvun loppupuolelta. Balettitulkinta kolmisensataa vuotta myöhemmin toi uusia tuulia balettiperinteeseen naisten roolin laajentuessa soturimaailmaan. Sata vuotta myöhemmin Neumeier jättää juonen yksityiskohdat historian sivuille ja perustaa koreografiansa kolmeen näytökseen Sylvian heräämisestä kypsyyteen. Tuotannon aliotsikoksi onkin osuvasti laitettu "Kolme koreografista runoa mystisestä aiheesta". Käsiohjelma sisältää synopsikset näytöksien sisällöistä ja niiden perusteella pysyy mainiosti kärryillä tapahtumien taustasta.

Neumeierin liikekieli hurmasi minut mukaansa. Modernia tanssia jossa huumoria ei ole unohdettu. Lavastaja Yannis Kokkos tarjoilee kauniin minimaalisen näyttämökuvan, joka pienillä variaatioilla luo eeppisen ilmavan abstraktin ympäristön. Liikekieli tuntuu käyvän sisäistä keskustelua hahmojen sisällä.

Abigail Sheppard ja Atte Kilpinen tanssivat mainiosti päärooleissa Sylviana ja Amintana. Muut pääroolit olivat Rebecca Kingin, Johan Pakkasen ja Michal Krčmářin vastuulla. Pienoisena kauneuspilkkuina tanssin osalta jotkut vaikeat nostot myös muutamaan otteeseen näyttivät vaikeilta.

© 2019 Suomen kansallisbaletti / Mirka Kleemola
Delibesin musiikkia muistetaan kehua aina kun Sylviasta puhutaan. Liitän itseni samaan kuoroon. Garrett Keastin johdolla orkesteri tuntui olevan hyvässä iskussa ja musiikki hengitti komeasti.

Sylviasta jäi kokonaisuutena erittäin hyvät fiilikset. Silmät ja korvat saivat herkkua koko rahan edestä. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti