Ooppera: Festen - Kansallisooppera 2026-3-27
 |
| © 2026 Ilkka Saastamoinen |
Kansallisoopperan kevätkauden 2026 ensi-illat jatkuvat komeasti Mark-Anthony Turnagen oopperalla Festen. Maailman ensi-ilta oopperalla oli vuosi sitten Lontoossa ja uutukainen pääsi onneksi jo nyt näytille Helsinkiin. Ooppera pohjautuu tanskalaisen Thomas Vinterbergin ohjaamaan ja Mogens Rukovin kanssa yhdessä käsikirjoittamaan elokuvaan Festen vuodelta 1998. Libretisti Lee Hall on muokannut tarinan oopperamuotoon sopivaksi ja alkuperäinen ohjaus on Richard Jones nimissä ja Helsingin uusintaohjaukseen puumerkki on Benjamin Davisin.
Elokuva ei ollut minulle tuttu ennakolta, mutta katsoin sen alkuviikosta ja pidin siitä kovasti. Dogma 95 tyylisuuntaa noudattava elokuva on intensiivinen kokemus insestin saastuttaman perheen salaisuuksien arkun aukaisemisesta. Turnage ja Hall ovat saaneet käännettyä tarinan uskomattoman hienosti oopperan muotoon, loppua lukuun ottamatta, mutta siitä myöhemmin.
Tarina kertoo lyhyesti perheen isän 60-vuotisjuhlista, joita vietetään perheen hotellissa ison vierasjoukon kera. Juhlaillan aikana kaksossiskonsa itsemurhalle menettämä esikoispoika paljastaa juhlapuheessaan vierasjoukolle joutuneensa kaksoissiskonsa kanssa isänsä seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Perheen nuoremmat lapset eivät tästä olleet tietoisia, äitinsä sen sijaan oli. Juhlapäivän aikana esikoissiskon kirjoittama jäähyväiskirje löytyy ja sekin luetaan juhlakansalle aikuisen pikkusiskon toimesta.
 |
| © 2026 Ilkka Saastamoinen |
Oopperassa, kuten elokuvassa ovat juhlavieraiden reaktiot illan tapahtumiin varsin keskeisessä osassa. Molemmissa vieraat aluksi kauhistuvat kertomuksia, mutta eivät tunnu ottavan aluksi niitä vakavasti, vaan heiluvat uskon ja epäuskon/kieltämisen välillä, vanhempien selityksiä ja juhlahumua seuraten. Vasta itsemurhakirjeen viesti tuntuu läpäisevän henkisen muurin. Elokuvassa isä tunnustaa seuraavan aamun aamiaisella tekonsa, mutta saa käskyn poistua paikalta pilaamasta muiden aamiaista. Ooppera päätyy aamutervehdyksiin ja tuntuu kun kaikki olisi unohdettu ja esikoispojan muistojen taakka roikkuu edelleen tämän hartioilla. Käsiohjelman Hall kertoo nykyisestä kieltämisen aikakaudesta "Elokuvan loppuratkaisusta luopuminen ulottaa oopperan teeman tarinan tapahtumia laajemmalle. Meille oli tärkeää, ettei isä joudu tilille teoistaan, sillä se olisi vienyt huomiota uhreilta. Halusimme pitää yleisön sympatiat heidän puolellaan." En kyllä välttämättä ymmärrä, että uhrien ahdistuksen jatkaminen pitää sympatiat heidän puolellaan. Ei elokuvan loppuratkaisussa sympatiat siirry isän puolelle, vaikka hän pyytelee anteeksi ja saa lähtöpassit. Uhrit saavat sen sijaan jonkinlaisen pohjan yrittää rakentaa tulevaisuutta menneisyyden painajaisten keskellä. Oopperan loppu ei ole loppu, tai edes välietapin päätepiste. Oliko kaikki vain pahaa unta, kaikki elävät saman valheen alla? Ymmärrän, että valhe ja asioiden kieltäminen on nykyajan valitettavaa todellisuutta, mutta ehkäpä myötätunto on parempi vaihtoehto sympatialle. Happy endiä ei perheen tarinassa ole, vaikka sitä katselisi miten päin tahansa.
Turnage heittäytyy musiikillaan tarinaan täydellä teholla. Juonen kipeää pohjavirettä rikotaan huumorin avulla, isoisän dementiatäyteiset muistelouusinnat antavat mielenkiintoisia ja jyrkkiä tunnelmavaihteluita. Musiikin sävelkieli on mukavan moderni minun korviini ja kohtaus-/näytösvaihtojen väliaikamusiikit rytmillisesti mielenkiintoisia.
 |
| © 2026 Ilkka Saastamoinen |
Kansallisoopperan orkesteri soi komeasti James Hendryn johdolla. Solistikaartista nousi esille jälleen tällä kertaa esikoispojan roolin laulanut Daniel Brenna. Pidin hänestä kovin jo Ringin Siegfriedin roolissa muutama vuosi sitten.
Kaiken kaikkiaan aivan mahtava ooppera. Vaikea aihe, erinomainen tulkinta. Katsokaa myös elokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti