Tanssi: Pulssi - Kansallisooppera 2026-4-24
 |
| © 2026 Roosa Oksaharju |
Kansallisbaletin uutukainen on kolmen koreografian kokonaisuus. Tämän kertainen trio koostuu kolmesta kantaesityksestä: Julian Nicosian Lips on the Ground, Bintou Dembélén - en mode morron - ja Larkin Poynton Olabarrian Hegoak.
Lips on the Ground aloitti illan. En saanut teokseen oikein otetta. Ohjaaja kertoi käsiohjelmassa lähtökohdistaan kuvata mielenmaisemia suuren järkytyksen jälkeen. En tiedä oliko käsiohjelman vinkeistä tässä tapauksessa enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta en osannut yhdistää kokemaani odotuksiin. Lavastus oli tyylikäs, Janiv Oronin ja Michael Anklinin nauhalta tullut musiikki ok, mutta tanssi ei puhutellut minua. Tanssijoissa ei ollut vikaa, Werneri Voitila oli eritoten mainio; koreografia ei vain tarttunut minuun.
 |
| © 2026 Roosa Oksaharju |
Dembélén "Ruskeassa tyylilajissa" olikin sitten jo toinen meininki. Alkuosan musiikkina Steve Reichin Drumming on kestosuosikkejani ja koreografia vei mukaansa. Valoympyrät ja katsomon neljännen seinän hienovarainen koputtelu olivat näyttäviä lisiä. Teoksen loppuosa on vahva leikkaus verrattuna alkuun, geologinen äänimaiseman tukemana liikekieli muuttuu paljon. Hieno ja vaikuttava teos.
 |
| © 2026 Ilkka Saastamoinen |
Illan päätti Hegoak (siivet baskin kielellä), joka Larkin Poynton Olabarrian mukaan on hänen tulkintansa Ikaros myytistä. En välttämättä tunnista hänen matkalaukku≈sielu ajatustaan lavalla, mutta tanssin puolesta homma toimii erinomaisesti. Isän ja pojan duotanssi on teoksen herkkukohtia ja Luciano Ghidoli ja Nikita Malaki olivat mahtavia siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti