sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Heijastavaa pintaa Konserttihovissa

Konsertti: Lauluyhtye Kuvaja - Peili - Konserttihovi 2019-9-22

Sunnuntai-illan elävää musiikkia tarjosi lauluyhtye Kuvaja. Kuvajan a cappella tyylin sähköinen kokoonpano toi uutta väriä Konserttihovin perinteisen akustiseen henkeen. Viisihenkinen kokoonpano (kolme nais- ja kaksi miesääntä) lauloi omia sovituksiaan pop- ja iskelmälauluista. Yhtyeen oman kuvauksen mukaan Peili kiertueen ohjelmisto pyörii itsetunnon ja minuuden peilikuvan ympärillä.

Yhtyeen juuret ovat Sibelius-Akatemiassa ja kelpo laulajia viisikko onkin. Pelkkään ihmisääneen luottavia pienyhtyeitä ei valitettavasti kovin usein kuule. Naisääninä on trio, Anni-Kaisa Haukka, Kata Vuoristo ja Laura Vallenius. Miesääninä Joona Vallenius ja Aleksi Vasko. Miksaaja Tuomas Aukio toimi hienosti kuudentena jäsenenä kvinteton äänimestarina.

Sovituksiin kaipaisin hieman enemmän särmää ja rohkeampaa soinnutusta. Hieman turhan usein mennään yhden hengen beatboxauksella, lyriikkasolistilla ja lopputrion vokaliisi/hyminäsoinnuilla. Tekstiä voisi käyttää enemmän harmonioissa. Myös ohjelmistoon kokonaisuutena olisin kaivannut enemmän jonkinlaista kontrastia/draamaa.

Mutta hyvät fibathan konsertista kuitenkin jäi. Ihmisääni on uljas instrumentti ja tämä viisikko osaa sitä hienosti käyttää. Menen varmasti toistekin kuuntelemaan kun tilaisuus tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti