lauantai 8. lokakuuta 2016

Liisan kanssa Ihmemaassa

Baletti: Liisa Ihmemaassa - Kansallisooppera 2016-10-08

© 2016 Suomen Kansallisooppera / Mirka Kleemola
Koreografi Jorma Elo on tarttunut tällä kertaa Lewis Carrollin klassikkoteokseen Liisa Ihmemaassa ja siirtänyt seikkailut baletin muotoon. Omasta edellisestä lukukerrasta on liian kauan aikaa, mutta muistikuvissa korostuivat erikoisten hahmojen lisäksi ennen kaikkea kielileikittelyt. Tämä on tietysti hieman huolestuttava lähtökohta: kuinka kieli kääntyy tahi muuttuu liikkeeseen? Toisaalta Elon edellinen baletti Kesäyön unelma on edelleenkin mielessä mahtavana kokemuksena.

Liisan seikkailujen suhteen lopputulos on hieman yllättävä. Pidin kaikista tuotannon osa-alueista, mutta jotenkin kokonaisuus ei ollut aivan tekijöidensä summa. Tarinan suhteen Elo pohjustaa taustan hämmästyttävän perusteellisesti. Alussa Liisan isän kuoleman ohella esitellään Ihmemaan hahmojen taustoja ja alkusiemeniä. Kihlajaiskohtauksen alussa on pitkä pätkä hiljaista tanssitonta teatteria, jossa ei ole pelkoa että katsoja ihmettelisi mitä tapahtuu. Mielestäni varsin rohkea valinta jättää musiikki pois ja esittää pitkä pätkä tarinaa myös ilman tanssia.

Ohjauksessa myös korostuvat useat kohtaukset omina kokonaisuuksinaan, pitkä kaari on toki olemassa, mutta jaksot leikkautuvat erillisiksi. Mikä kyllä toisaalta taas sopii Ihmemaan luonteeseenkin. Robert Perdziolan lavastus ja puvut ovat mainioita. Mikki Kuntun valaistuksen ja projisointien kera se herää monasti eloon tarinaa mainiosti tukien.

Tanssin kieli taipuilee Ihmemaan eri hahmojen mukaan. Klassinen kieli saa mukavia murteita esimerkiksi Tittelitomin ja Tittelityyn geometrisen liikkeen avulla. Salla Eerolan tulkitsema Liisa on komea, pitkä iltapuhde. Hän on lavalla melkein koko esityksen ajan. Muita suosikkejani illan tanssiannista olivat Samuli Poutasen Hatuntekijä, Frans Valkaman Liisan veli ja erityisesti toisen näytöksen kukkaryhmä.

Musiikin Elo oli poiminut Bachin, Beethovenin, Händelin, Griegin, Mendelssohnin, Haydnin, von Weberin ja Berliozin teoksista. Vaikka suurin osa pätkistä tutuilta korviin kuulostivatkin, olisi käsiohjelma listata kyllä kaikki teoksetkin. Kapellimestari Philippe Béranin johdolla Kansallisoopperan orkesteri kuulosti taas kerran mainiolta.

En oikein osaa selittää miksi kokonaisuus ei kuitenkaan hehkuta samalla tavalla kuin raaka-aineet. Tanssivia kukkia ja ankkoja on muuallakin. Vesipiippu ja psykosienet(?) lavastuksessa tuovat mukaan ripauksen psykedeliaa, joka on myös tärkeä osa Liisan ympärillä poikinutta kulttuurihistoriaa. Mutta onko lisätty taustatarina (isän kuolema, teinikihlaus ja kasvutarina) tarpeen? Jossain mielessä se vesittää sitä raikasta surrealismia minkä olen Liisan seikkailuihin yhdistänyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti