Norma roviolle Savonlinnassa

Ooppera: Norma - Savonlinnan oopperajuhlat 2016-08-04

Vincenzo Bellini

Toiseksi Savonlinnan oopperajuhlien vierailuksi tänä kesänä valikoitui luonnollisesti Vincenzon Bellinin bel canto klassikko Norma. Normaa en ole aikaisemmin audiovisuaalisesti kokenut, edes videotallenteen avulla. Levytyksiä olen toki kuunnellut.

Norman juoni on periaatteessa perinteinen kolmiodraama. Druidipapittaret Norma ja Adalgisa huomaavat olevansa molemmat suhteessa samaan roomalaiseen prokonsuli Pollioneen. Pulleutta tarinalle antaa druidien ja roomalaisten vihamieliset suhteet ja Norman siveyslupauksen rikkomisen seurauksena saamat kaksi lasta Pollionen kanssa.

Kertomus etenee odotusten mukaisesti, mutta rohkeasti oopperan lopuksi Norma päättääkin uhrata itsensä lastensa tai Adalgisan sijaan. Pollione kokee myös selkärangan ryhdistysliikkeen ja päättää seurata Normaa uhrirovion lämpöön. Libreton on kirjoittanut Felice Romani pohjaten sen Alexandre Soumetin romaaniin.

Fyysisen teatterin kannalta oopperassa ei juuri toimintaa tai tapahtumia ole. Ohjaaja Alberto Fassinin kädenjäljen on Savonlinnaan päivittänyt Vittorio Borrelli seuraten uskollisesti tarinaa ja perinteitä. Torinon oopperan tuotanto on oivallinen klassikko-ohjaus, sekä hyvässä että pahassa. Hyvänä puolena on perinteen ylläpito; esimerkkinä vaikkapa kuoron siirtyminen lavalta ja sieltä pois, Bellini kun on tietysti säveltänyt sopivat alukkeet ja lopukkeet tätä varten. Samoin ohjaus antaa tilaa sille tärkeimmälle, eli kauniille musiikille ja laululle. Mutta samalla modernimpaan teatterinäkemykseen tottunut silmäni hieman vierastaa sitä että laulajat laulavat pääasiassa yleisölle, eivätkä sen hetkiselle "keskustelukumppanilleen", tai sitä että kuoron jäsenten ainoa koreografia on tuijotella toisiaan hämmästyneesti kun libretto sitä kaipaa (tuntuu kaipaavan vielä varsin usein).

Toisaalta visuaalisesti lavastuksen kivipaadet sopivat erinomaisesti Savonlinnaan, vaikka temppelin ohella Gallian pyhässä metsässä ei ollakaan. Vaikea tuotannosta on olla pitämättä, niin paljon se on kiinni perinteessä.

Mutta kun kerran bel canton parissa ollaan niin silmien sijaan korvat saivat tällä kertaa sen korkeamman prioriteetin. Ja kelpo sävelkylvyn saivatkin. Istuin heti kapellimestari Gianandrea Nosedan selän takana ja pääsin seuraamaan maestron tehokasta työskentelyä lähietäisyydeltä. Noseda eläytyi työhönsä antaumuksella ja Teatro Regio Torinon orkesteri kuullosti komealta.

Nimiosan lauloi romanialainen sopraano Elena Mosuc. Norman rooli on huikean vaikea ja on lyyrisemmän puolen mestarittarien kulmakiviä. Harmi että klassikkoaaria "Casta diva" on jo oopperan alkupuolella, sillä Mosucin ääni selvästi parani oopperan edetessä. Mitä pidemmälle ilta eteni sitä enemmän lämpenin Mosucille. Oikein kelpo laulaja.

Nuoren papittaren Adalgisan roolin lauloi Veronica Simeoni. Hänenkin äänestään pidin kovasti. Myös hänen kehonkielensä toteutti selkeästi ohjauksen klassikkotoiveet.

Vaikka naiset noin paperilla Norman päähenkilöitä ovatkin, niin tänään omaksi laulajasuosikikseni kohosi yhdysvaltalainen tenori Gregory Kunde Pollionen roolissa. Vaivattoman kuuloista laulua, kantava ääni. Bravo!

Michele Pertusi Orovesona, Cristina Alunno Clotildenä ja  Andrea Giovannini Flaviona täydensivät hienosti loput pääroolit ja kuorokin lauloi komeasti. Olipahan jälleen mukava oopperailta.