keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kahden basson hurmiossa

Konsertti: Kaksi Bassoa - Sukupolvet Kohtaavat, Mikkelin tuomikirkko

Giuseppe Verdi
Keskiviikon musiikkimatkani suuntautui tällä kertaa Mikkelin tuomikirkkoon. Bassot Jaakko Ryhänen ja Timo Riihonen ovat kiertäneet tänä vuonna Suomen kirkoissa laulamassa pianisti Marko Hilpon säestyksellä. Kiertue alkoi tammikuun lopussa Tammisaaresta ja päättyy huomenna 12.5. Naantaliin.

Klassisen Tuotannon järjestämää konserttia on mainostettu nimella "Kaksi bassoa - sukupolvet kohtaavat". Nimi on varsin osuva; Jaakko Ryhänen on yksi suomalaisista bassolegendoista ja Timo Riihonen taasen edustaa nuorempaa vuosikertaa. Suomalainen bassoperinne on hyvissä käsissä, Riihosen ohella meillä monia mainioita nuoria matalan rekisterin taitajia. Riihonen kuuluu tällä hetkellä Saksassa Kielin oopperan solistikuntaan ja debytoi tänä kesänä Bayreuthissa Parsifal-tuotannossa.

Illan konsertin ohjelmisto alkoi makupaloilla Bachin Matteus-passiosta ja Haydnin Luomisesta. Sen jälkeen konsertin alkupuoli koostui suomalalaisista Toivo Kuulan ja Oskar Merikannon lauluista. Oli mielenkiintoista vertailla mestareiden äänen sävyjä vuorotellen esitetyissä lauluissa, Merikannon Laatokassa saimme jo esimakua yhteislaulustakin.

Marko Hilpon hienosti tulkitseman Aarre Merikannon Improvisaation myötä siirryimme Verdin oopperamaailmaan. Aariat Nabuccosta ja Simon Boccanegrasta johtivat yhteen hienoimmista musiikkikokemuksista eli Don Carloksen bassoduettoon. Karvat nousivat pystyyn kun suurininkvisiittori näytti Filip II:lle kaapin paikan. Kun asialla on kolme ammattilaista, niin pienet eleet, laulu ja loistava säestys luovat draaman joka uppoaa syvälle.

Jos jotain kritisoitavaa pitää konsertista keksiä, niin kyllä pystypianon sijaan flyygeli olisi antanut täyteläisemmän sointimaailman. Marko Hilpon upea pianismi olisi päässyt vielä kauniimpaan loistoon. Ja kenties draaman kannalta olisi Don Carloksen duetto voinut olla päätösnumero. Vaikka Confutatis Verdin Requiemista oli lopetuksena komeaa kuultavaa sekin.

Kertakaikkisen nautittava konsertti. Jos vain mahdollista suosittelen lämpimästi piipahtamista Naantaliin huomenna!

3 kommenttia:

  1. Sattumoisin tuli tämä artikkeli esiin selatessani Facebookia. Olemme tänään menossa Naantalin keskiaikaiseen kirkkoon kuuntelemaan näiden bassojen tätä konserttia, joten jätettäköön konsertin arviointi myöhemmäksi. Jaksaako Ryhänen vielä esittää parastaan? Onko Riihosen bassossa tarvittavaa jykevyyttä? Ainakin ohjelmiston voi odottaa olevan laulajien äänilueelle sopivn. Odotamme mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  2. Sattumoisin tuli tämä artikkeli esiin selatessani Facebookia. Olemme tänään menossa Naantalin keskiaikaiseen kirkkoon kuuntelemaan näiden bassojen tätä konserttia, joten jätettäköön konsertin arviointi myöhemmäksi. Jaksaako Ryhänen vielä esittää parastaan? Onko Riihosen bassossa tarvittavaa jykevyyttä? Ainakin ohjelmiston voi odottaa olevan laulajien äänilueelle sopivn. Odotamme mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  3. Veikkaan ettette tule pettymään... :)

    VastaaPoista