Liikkeen legendoja

Baletti: Liikkeen legendat - Kansallisooppera 2016-02-19

Jord © 2016 Suomen Kansallisooppera / Sakari Viika

Kansallisbaletin vuoden ensimmäinen uusi produktio on neljän modernin baletin kokonaisuus. Alexander Ekmanin Episode 31, Demis Volpin Little Monsters, Carolyn Carlsonin If To Leave Is To Remember ja Jorma Uotisen Jord luovat katsauksen moderniin tanssiin viimeisen vuosikymmenen ajalta.

Odotukseni uutukaisen suhteen olivat korkealla. Kolmen vuoden takainen Bella Figura on kutkuttanut äly- ja muistinystyröitä sen kokemisesta lähtien ja odottelin tälläkin kertaa vastaavaa ajatusten herättäjää.

Ilta alkoi yllättäen videopätkällä. Siinä Episode 31:n esittäjät kertoilivat tuntemuksiaan tuotannosta ja esittivät pätkiä koreografiasta ympäri Helsinkiä flash mob tyyliin. Aluksi videolla aloittaminen tuntui hieman vieraalta, mutta kun koreografian jonkinlaisena punaisena lankana tuntui olevan (ainakin omassa mielessäni) alitajunnan ja primitiivireaktioiden taustaelo näennäisen tyynen kuoren alla, niin videokin tuntui sopivan suunnannäyttäjäksi. Koko teoksen ajan hidastettua aikaa elävä pukumies kävelee lavan ympäri yhden kierroksen ja lavan tanssikohtaukset tuntuvat kuin olevan välähdyksiä hänen tietoisuudestaan. Varsin vekkuli idea ja monasti heimotansseja muistuttavat osat välittivät hienosti tanssin ja liikkeen iloa.

Ensimmäisen väliajan jälkeen Kailey Kava ja Sergei Popov tulkitsivat Demis Volpin version rakkaustarinasta Elviksen musiikin säestyksellä. Kolme kappaletta esittävät kolme tuokiokuvaa suhteen elinkaaresta. Volpi avaa käsiohjelmassa tarinan yksityiskohdat, tämän vuoksi Little Monsters on helppoa seurattavaa ja Kavan ja Popovin tulkinnasta voi nauttia ehkä jopa liian rentoutunein mielin.

Heti Little Monstersin perään seuraa Carolyn Carlsonin Philip Glassin jousikvartetti musiikin oheen tekemä teos. Carlson käsittelee eron, jättämisen ja irtioton problematiikkaa oheistekstissään. Teoksen loppupuolella kuullan myös asiaa käsittelevä monologi tanssin taustalla. Pidin kovasti Carlsonin lavastuksesta ja valoista, tanssista ja liikkeestä löysin myös teeman henkeä, mutta jotenkin kokonaisuus jätti minut kuitenkin kylmäksi. Voi olla että uusintakokeminen avaisi teosta enemmän.

Illan kruunasi sitten Jorma Uotisen Jord. Kolmelletoista miestanssijalle tehty koreografia pyörittää maan ja vetovoiman tematiikkaa punaisen hiekan keskellä. Tuntuu kuin lähes kaikki liikkeet alkavat ja loppuvat maasta. Erika Turusen hieman dervišši-henkiset hameet ja Mikki Kuntun upeat valot toimivat näyttävästi Apocalyptican äänitteen ohella.

Jos nelikosta pitää valita suosikki, niin ehdottomasti Uotisen teos on omiin silmiini mielenkiintoisin. Kenties neljän koreografian kokonaisuus ei ihan täyttänyt odotuksiani. Uotinen ja Ekman antoivat eniten ajattelemisen aihetta, Volpi Kavan ja Popovin avustuksella hienoa tulkintaa, mutta Carlson jäi ensikatsomalla liian auki.