Kohtalon voimaa Tampereella

Ooppera: Kohtalon voima - Tampereen Ooppera 2016-02-13

© 2016 Tampere-talo / Petri Nuutinen

Tampereen Ooppera jatkaa Verdi oopperoiden sarjaa tänä vuonna Kohtalon voimalla. Viimevuotinen Nabucco sai hienosti jatkoa. Ohjauksesta vastaa Kari Heiskanen ja Tampere Filharmoniaa johtaa Santtu-Matias Rouvali. Ainakin pari seuraavaa vuotta livetään sitten Verdistä ja puuhataan kotimaisten oopperoiden parissa.

Kohtalon voima on aika erikoinen tarinansa puolesta. Oopperan aikakaari on lähellä vuosikymmentä ja kohtaukset tuntuvat olevan hetken aikaleikkauksia, joissa päähenkilöiden polut sattumalta kohtaavat. Noin päällisin puolin jotkin taustateemat tuntuvat lähes vastenmielisiltä sodan ihannointeineen ja uskontoalistuneisuutena, mutta pintatasolla taasen pyöritään klassisesti rakkauden ja koston ympärillä. En ole kovin paljon tutustunut Kohtalon voiman taustoihin ja tulkintoihin, mutta esimerkiksi Preziosillan motiiveihin jonkinlaisena sota-agitaattorina olisi mielenkiintoista perehtyä enemmän. Onko hänen hahmonsa taustalla jotain erityistä?

Pintajuoni on simppeli. Tytär rakastuu maahanmuuttajaan jota isä ei hyväksy. Pienessä nujakoinnissa isä kuolee vahinkolaukaukseen. Velipoika yrittää kostaa sekä siskolle että tämän rakastetulle, mutta saa vain hengiltä itsensä ja siskonsa. Tämä tarina sitten maustetaan vahvoilla uskontoteemoilla ja keitetään sota-ajan uunissa. Ohjaajakaima Heiskanen on kääntänyt munakelloa parisataa vuotta eteenpäin ja sijoittanut tarinan alkuperäisille paikoille Espanjaan ja Italiaan, mutta toisen maailmansodan kiemuroihin. Sinänsä ajanmuutos toimii ihan hyvin, ei se kyllä tuo oikein mitään lisää, mutta eipä se mitään vie poiskaan tarinasta. Sota on sotaa ja uskonto uskontoa.

Ensimmäinen näytös lupasi ohjaukselta hieman enemmän kuin mitä siltä lopulta kokonaisuutena sain.  Curran, Leonoran palvelijan, sivuihastus Alvaroon oli hauska idea. Lavastaja Markku Hakuri pelasi pienellä paletilla ja tuntui luottavan paljon valosuunnittelusta vastaavan Olli Lehtisen apuun. Kokonaistunnelma ohjauksesta ja tuotannosta tuntui hieman varman päälle pelaamiselta. Se alkuperäinen tarina kerrottiin ilman että pakkoperinteen vaalijoille tulee suurta tarvetta nyrpistää neniään. Kuoroa käytettiin koreografisena elementtinä, joka toimi hienosti muutamassa kohdassa, vaikkapa Melitonen niittäessä kepillään juhlakansan nurin.

Musiikin puolelta onkin sitten iloisempaa kerrottavaa. Nyt kuulin kapellimestari Santtu-Matias Rouvalia ensimmäistä kertaa oopperan kimpussa ja toivon että näitä kertoja tulee paljon lisää. Tampere Filharmonia kuulosti todella hyvältä ja Rouvali tuntui saavan partituurin komeaan loistoon sekä montussa että lavalla.

Laulajien pääkolmikossakaan ei ollut valittamista. Donna Leonoran roolin lauloi Johanna Rusanen. Pidän hänen äänestään kovin ja odotan mielenkiinnolla kevään Isoldea. Mika Pohjonen loisti Don Alvarona. Kyllä on ollut hieno seurata hänen kehitystään oopperan parissa, äänessä on voimaa ja sävyjä. Bulgarialainen baritoni Kiril Manolov täydensi kolmikon hienosti, häntäkin haluaisin kuulla lisää.

Tasaisen hyvästä miehityksestä voisi nostaa vielä esille Niina Keitelin hienon Preziosilla tulkinnan ja tietysti nuoret laulajat Jere Martikaisen ja Suvi Väyrysen. Suosittelen Tampereen Kohtalon voimaa lämpimästi. Korvat nauttivat takuuvarmasti.