Tampereen Nabucco

Ooppera: Nabucco - Tampereen Ooppera 2015-02-14

Tampereella tämän talven oopperaksi oli valittu Giuseppe Verdin ensimmäinen suurmenestys Nabucco. Ensi vuonna Verdin teokset jatkuvat Kohtalon voimalla, joten taitaa viimeistään vuoden päästä olla asiaa taas Tampere-taloon.

Nabuccon tarinassa on vahva raamatullinen pohjaväre, jonka varjolla Verdin arvellaan myös kommentoineen aikansa poliittista ilmapiiriä. Tuo oletus ei liene olevan aivan yhtä vahvalla pohjalla kuin monessa Verdin myöhemmässä oopperassa, mutta tulkinnoillehan on aina tilaa.

Tampereella Nabuccon ohjaa Vilppu Kiljunen, jonka tulkinta on pääpiirteissään minulle varsin mieluinen. Epookin voisi mieltää vaikka nykyaikaan, mikä sopisi kyllä juonenkerrontaankin. Välimeren pohjukassa uskonto, väkivalta ja valtataistelu ei ole ollut vierasta muutamaan tuhanteen vuoteen.

Käsiohjelmassa Kiljunen kertoo ohjauksensa problematisoivan valtaa ja uskontoa vallankäytön välineenä. Erinomainen lähtökohta, joka toteutuu mielestäni hyvin. Heprealaisten uskonjohtajat tepastelivat karvaisissa hatuissaan ja kaulaliinoissa ja selkeästi alistivat myös omaa väestöään. Babylonialaisten suhteen ohjaaja Kiljunen ja puvustaja Piia Rinne ovat keksineet luoda omituisen joukon, joka koostui ylipapista jonka selkeä esikuva oli Itävallan viimevuotinen Eurovision laulukilpailun voittaja drag-artisti Conchita Wurst. Tämän esikuntana ilakoi omituinen joukko siliterihattuisia veitikoita, joiden ilon tanssi muistutti omituista pantomiimia. Väliaikapohdinnoissa ihmettelin kyseisen poppoon habitusta ja kohellusta, joka tuntui olevan ristiriidassa oopperan muuten vakavan pohjavireen kanssa. Mutta loppupuolella tuumin sen olevan periaatteessa sopusoinnussa Heprealaisten karvahattujen ja näiden pantomiimimaskatun ylipapin kanssa. Ehkäpä Kiljunen halusi vain osoittaa vallanpitäjien olevan pellejä ja riikinkukkoja, siinä näin onnistuen.

Oopperan alkusoiton aikana lapsiryhmä antaa jo esimakua vallanhimosta. Nuori dominantti löytää myös luolasta(?) mystisen kirjakäärön (toora?) ja hautaa tämän hiekkaan. Muutama kohtausta myöhemmin lapsen kanssa kulkeva sokea mies käy kaivamassa käärön hiekasta. Tämän sivujounteen symboliikka ei minulle oikein auennut.

Vakuuttavan alas Kiljunen antaa Nabuccon vajota ennen nousuaan. Nabucco riutuu pakkopaidassa kusen ja paskan värjäämissä housuissa, ennen kuin saa armon uudelta jumalaltaan. Pidin kyllä ohjauksesta kokonaisuutena. Kelpo teatteria.

Antti Mattilan lavastus ei aluksi sytyttänyt minua, mutta sen luova käyttö taivaanrannan maalauksineen nosti siltäkin puolelta mittarin plussan puolelle.

Tommi Hakala jatkoi vakuuttavaa työskentelyään nimiroolissa. Tommi se vaan paranee vuosien myötä. Hienoa laulamista ja näyttelemistä! Abigaillen supervaikean roolin lauloi Mlada Khulodey. Ei aivan täydellinen suoritus, mutta muhevaa laulua kuitenkin. Tuomas Pursion Zaccaria oli myös kerrassaan mainio. Niistä pohjimmaisista sävelistä jäi hieman puuttumaan se täyteläisyys, mutta muuten määrätietoista ja varmaa menoa. Muutenkin koko Tampereen Nabuccon solistimiehityksestä jäi todella positiivinen kuva. Tasainen joukko hyviä laulajia.

Kuoroa tekisi mieli kehua, mutta jotain asioita jäin kokonaisuudesta kaipaamaan. Verdin kanssa kun tuo kuoro on vielä varsin tärkeä jäsen. Artikulaatio voisi olla tarkempaa, sanat ovat sanoja, eivätkä pelkkiä ääniä. Herkkyyttä löytyy kyllä tarpeen tullen, mutta myös sitä toista ääripäätä voisi vilautella välillä.

Montussa kaikki oli kunnossa. Alberto Hold-Garrido johti Tampere Filharmoniaa ja sai hienoja sävyjä laadukkaasta orkesterista. Kyllä Tampereella vierailee mielellään tällaisten oopperakokemusten äärellä.