Saksofonitaivas

Konsertti: Konserttihovi 2015-02-08

Akateeminen Saksofonikvartetti vieraili Imatran Konserttihovissa edellisen kerran neljä vuotta sitten. Nyt kokoonpanon sointimaailma ei tullut yllätyksenä, vaan Olli-Pekka Tuomisalon, Maaret Koskenkarin, Saara Koskipään ja Timo Rantasen musisointiin sai sukeltaa suoraan sisään. Konsertin ohjelmisto koostui Elliot Carterin, Kimmo Kuitusen ja Philip Glassin musiikista.

Musisointiin sisäänsukeltaminen onnistui täydellisesti Carterin Canonic Suiten avustuksella. Ensimmäiseen numeroonsa kvartetti jalkautui katsomon puolelle ja loi saliin elävän nelikanavaäänen. Aivan takanurkkiin eivät musisoijat levittäytyneet, mutta onneksi oma istumapaikkani oli jotakuinkin saksofonineliön keskellä. Todella hieno akustinen kokemus joka vei minut mukanaan saksofonitaivaaseen.

Tunnustan heti että Carterin jälkeen oli peli menetetty analyyttisen musiikin kuuntelun kannalta. Mieli vain vaelteli musiikin mukana ja kokemus oli siirtynyt käytännössä täysin tunteen puolelle. Toisaalta tuossa tilassa usein tulevat ne järisyttävimmät musiikkikokemukset.

Konsertin ensimmäisen puoliskon lopun ja toisen alun täytti Kimmo Kuitusen musiikki. Ensimmäinen Kuitusen teos oli saksofonikvartetille sävelletyn sinfonian loppuosa. Kyse ei siis ollut kokonaisesta teoksesta, mutta todella mielenkiintoiselta kuulosti tämä loppukin. Kuitunen käyttää saksofonien sointimaailmaa raikkaasti hyväkseen ja innolla odotan koko teoksen valmistumista. Käsittääkseni teoksen kokonaiskesto tulee olemaan noin 50 minuuttia, joten aikamoinen musiikkijärkäle on syntymässä.

Toinen Kuitusen kvartetto oli Eino Leinon runoon sävelletyn kuoroteoksen sovitus saksofonikvartetille. Kuitusen musiikki vei minut myös täysin mukaansa uusille vesille. Noin rytmiikan puolesta konsertti oli mielenkiintoinen amerikkalais-suomalainen kerrosleipä. Yhdysvaltalaisten säveltäjien teoksissa pulssi tuntuu staattiselta ja jopa meditatiiviselta, varsinkin Glassin kohdalla. Taasen Kuitusen musiikissa rytmi elää jatkuvasti, eikä päästä mieltä turtumaan näennäisen turvalliseen tempoon. Musiikki vaatii samalla aktiivista läsnäoloa ja palkitsee siitä myös komeasti.

Lopuksi kuullun Philip Glassin saksofonikvarteton aikana havahduin muutamaksi toviksi ihmettelemään mistä elokuvasta kvartetto onkaan niin kovin tuttu. Mutta onneksi palasin pian takaisin musiikkitranssiini.

Olipahan komea musiikkimatka Akateemisen Saksofonikvartetin parissa. Lämpimästi suositteleen kvartetin musisoinnin pariin hankkiutumista.